Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

lauantai 28. elokuuta 2021

Luontopäivä

Tänään on Suomen luonnon päivä, mutta minulla on luontopäivä joka päivä, kun saan olla täällä maan sydämellä. Nautin maaseudun puista, pihoista, pelloista ja metsistä ja niiden ajankohtaisista tuotoksista. Tänään olen syönyt yhden herkkutatin, uutta puolukkaa, omaa perunaa ja kesäkurpitsaa, laittanut mukaan nokkosta ja lipstikkaa. Ihania Lavia-omenoitakin olisi vähän, mutta vatsani ei omenasta tykkää. 
Minun luontooni sopivat myös maatalous ja metsänhoito.
Eilinen päivä oli oikein sadonkorjuun juhlaa.  Leikkuupuimureita ja viljakuormia huristi edestakaisin yötä myöten, kun oli hyvä korjuusää. Minunkin peltoni on nyt puitu, toivottavasti tuli hyvä sato. Minunkin metsääni harvennetaan koneellisesti, vaikka se myllerrys surettaa. Istutetut aukot kasvavat kohisten uutta, sitoen hiilidioksidia. Olen minäkin levittänyt sontaa pelloille, leikannut ruista yhdeksänvuotiaasta, ollut keväin syksyin perunamailla, nostanut heinää seipäille ja polkenut ladossa kasaan, lypsänyt käsin Lemmikkiä ja Ystävää, harventanut turnipsipeltoja, oppinut  työnteon merkityksen. Isä kaatoi puita sahalla ja kirveellä. Se kaikki olisi ekologisempaa koko luonnon kannalta kuin koneellinen hoito, mutta eipä meistä ole enää tekijöiksi. Se on mennyttä. On nostalgista muistella pienen tilan lapsuutta lehmien, vasikoiden, karitsojen, kananpoikien kanssa.  Lapsuusajan kotikylässä ei ole enää yhtään lehmää ja kaikki pienviljelytilat on vuokrattu tai myyty suurviljelijöille. Tässä kylässä voin haistaa karjatilan muhevan hajun kauppaan pyöräillessäni. Murros Eu- tiloiksi oli vaikea. Onneksi isän ei tarvinnut sitä kokea. Onneksi vielä on viljelijöitä, jotka jaksavat selviytyä myös paperiviidakossa.Ruokaturvallisuutta tarvitsemme kaikki.
 
Maassa on edelleen uskomaton kasvuvoima ja kauneus. Vihreä väri täyttää maiseman, kunnes kellastuu talvilepoon.


5 kommenttia:

  1. Olen minäkin sattumoisin ollut meidän sadeviikon ihan nostalgisissa tunnelmissa lukiessani ensimmäistä päiväkirjaani (opus 1/56), jonka aloitin vuonna 1959. Nuo maalaiskodin puuhat ja toimet siinä vilahtelivat, äidin lemmikkilehmä oli nimeltään Lemmikki meilläkin. Siihen nostalgiaan sekoittui paljon koti-ikävää, kun keskustassa olevan oppikoulun käyminen edellytti poissa kotoa asumista arkiviikot. Kaksi ekaa vuotta asuin enolassa, josta oli kolmen kilometrin matka kouluun ja 17 kilometriä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiotko lukea kaikki opukset? Siinä tuleekin oikein syväluotaus elämääsi! Minua harmittaa, kun kouluaikaiset päiväkirjani oli hävitetty vintin arkusta.

      Poista
  2. Aion lukea nyt. Vastaavan operaation olen tehnyt jossain vaiheessa aiemminkin kerran, mutta siitä on kymmeniä vuosia. Esikoinen on pyytänyt, etten hävittäisi päiväkirjoja, mutta mihin hän niiden kanssa joutuisi, niitä on todella paljon. Olen ajatellut, että ne ovat arvokkaita vain minulle, niitä lukiessa ymmärrän monta elämäni valintaa ja ratkaisua - ja miksi on niin kuin nyt on.

    VastaaPoista
  3. Hei. Poikkean sivuun kun tässä oli noista päiväkirjoista. Olen aloittanut välillä eri syistä viimeksi kokemus korona pandemiasta. Mutta eipä ole ne pitkään jatkunut. Ymmärrän että on henkilökohtaista tekstiä vaan miten arvokasta kuvausta. Kansallisarkistoon ehkä. Tähän ei tarvitse vastata. Olen sukupolven nuorempi ja etelästä. Tämä blogi on elämää sanottavaa ja paljon tuttuakin. Aluksi oli että hyvä joku myös tässä hybridi maailmassa ja sitten jatkui muutenkin.

    VastaaPoista

Kevään ihme