Nostalgiasta

Ovatko jotkut ihmiset taipuvaisempia nostalgiaan kuin toiset? Tai tietyn ikäiset enemmän kuin toiset? On minullekin tokaistu, ettei menneitä kannata muistella. Samat ihmiset pohtivat vähemmän syitä ja seurauksia.  Ikäihmisillä on takana paljon, mitä voi kaivata, edessä vähemmän iloista odotettavaa, nykyhetki usein yksin elettävä, kapeutunut elämä.

Nostalgia, koti-ikävä tulee kreikan kielen sanoista nostos, kotiinpaluu ja algos, tuska. Nostalgia on 1800-luvulla ollut myös diagnoosi ihmistä kuihduttavalle tautitilalle.

Kaivata voi paikkaa, ihmisiä, aikaa, tilannetta.

Minulla on jonkinlainen nostalginen viisikymmenluvun kaipuu. Tuntuu, että ilma oli kirkkaampaa ja puhtaampaa, kuin ohuempaa. Sitä eivät täyttäneet kaikenlaiset radioaallot, sähkömagneettiset värähtelyt, joita tietokoneet, kännykät, televisio ja radio käyttävät. Aikaan liittyy lapsuusperhe, koti, erityisesti pihatantereet ja kasvit, kotieläimet, lähimetsät, järvi, naapurikodit, hiihtely hangilla, vastaan tuleva paistuvan leivän tuoksu kotitiellä. 

Kun on hyvä nostalgiavire, unohtaa helposti ikävyydet - riidat, kiusaamiset, puutteet, kaikki oli paremmin ennen. On kyllä myös aikoja, joita ei halua muistella. Onnellinen se, jonka elämässä on paljon hyvää muisteltavaa.

Ajattelen nostalgisesti  hymähdellen myös ensimmäistä yhteistä kotiamme kuusikymmenluvulla, kaksion puolikasta. Miten me osasimme nukkua silloin! Meillä kävi sukulaisia kylässä aika usein. Ainoassa sängyssämme, levitetyllä laverilla  mahtuivat nukkumaan mies ja hänen veljensä, kaikki kolme. Minä nukuin silloin keittokomeron lattialla patjalla. Kun sisar oli kylässä, mahduimme kaikki sänkyyn, minä keskellä. Ja nukuimme! Nyt pitää kaikilla olla mieluiten huone omassa käytössään.

Seitsemänkymmenluvulta kaipaan iltahetkeä, jolloin sain lukita ulko-oven ajatellen, että olemme koko perhe kotona, saman katon alla. 

Olen kasvanut äitini todellisessa nostalgiassa, ikuisessa kaipuussa hänen lapsuuskotiinsa eli tähän taloon, torppaan, joka on ollut nyt hallussani 23 vuotta. Tuon tuostakin hän pakkasi meidät lapsensa polkupyörän kyytiin ja polki 15 km päähän navetta-aikojen välissä. Iloiten hän ajoi kotipihaansa, äitinsä ja isänsä luo. 

Varmaan on hyvä näilläkin kymmenillä, että olisi jotain odotettavaa. Eläkejärjestön matkoihin usein osallistuva sanoikin saavansa niistä elämäänsä tulevan odotusta. Korona-aika on rajannut pois osallistumisia - taidan jättää menemättä urkufestivaaleillekin -  ja kääntänyt mieltä sisäänpäin ja lähiympäristön ilmiöihin.

Ikäihmisten facebook-ryhmien perusteella parhaiten tuntuvat pärjäävän ne, joilla on omatoiminen, nykyhetkeen kiinnittävä mielenkiinto: koirat, kissat, kasvit, käsityöt, leivonta, säilöntä, liikunta, linnut tai muu kotioloissa tai ulkoilmassa toimiva harraste.  Hetkeen voi ikävä kyllä ikäihmisen sitoa myös jatkuvat kivut ja huolet.  Ilman nykyhetken kiinnitystä voi sairastua nostalgiaan!