Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Kesällä 2025

Syreeni ja pihlaja tummuivat jo. Viileän vaihtelevat säät sallivat kukintojen kehittyä ajan kanssa.  Juhannusruusut eivät ehtineet aueta ihan juhannukseksi, mutta niillä main. Koivuangervo ja tatar kukkivat valkoisina. Unkarinsyreenistä siirretty pistokas on jostain syystä eri värinen kuin emonsa, vahvemman violetti.


Sata vuotta sitten puretun kivinavetan kivimuurin ala on vähän murheenkryyni, kun en ole jaksanut tai viitsinyt ylläpitää aloittamaamne rauniotarhaa. Kolmella sivulla on kivirauniota ja sen  sisäpiirissä kasvaa ja kukkii istuttamiani syreenejä, kahdenlaisia ruusuja ja kärhöä ja itsestään ilmaantunutta punaviinimarjaakin. Muuria ympäröivät koivut ja pihlajat. Keskusala on kuitenkin täynnä korkeata vuohenputkea, nokkosta  ja juolavehnää sekä niiden alla maahumalaa, jota siirsin sinne siinä turhassa toivossa, että matala kasvi voittaisi kilpailun. 
Pohja on epätasainen, joten en oikein uskalla ajella siellä päältäajettavalla. Niittytrimmerikin on, mutta se tuntuu kovin raskaalta työntää. Joskus niitän viidakkoa viikatteella ja kerään sieltä  nokkosta ja vuohenputkea, mutta  se rehottaa silti niin, etteivät pensaat pääse hyvin  esille. Jos joku kaapisi kaivinkoneella pois koko maa-aineksen ja tilalle tuotaisiin kunttaa, voisi korkea roska pysyä poissa. Paikka on navetan taustalla enkä tee sillä tavallaan mitään, mutta oli se rauniotarha kiva ajatus. Jos heti kesän alusta käyttäisin siellä niittytrimmeriä, kasvusto pysyisi matalana. Ajettavaa on vain muutenkin riittävästi joka puolella taloa.

Tällä viikolla olen tehnyt muutaman tunnin oikeita töitä: Katkonut vaivalloisesti hennolla pistosahalla ja karsinut vesurilla rankoja, joita metsään jäi runsaasti raivauksen jäljiltä. Olisi moottorisahakin, mutta en ole koskaan käyttänyt sitä. Muistelin siinä puuhassa isää, joka teki ikänsä ruumiillista työtä käsipelillä, pokasahalla, kirveellä ja lapiolla. Hän kuoli metsässä sydäninfarktiin 61-vuotiaana. Osa puista oli ohuita, osa painavia, otin vain tien läheltä parin kolmen metrin pituisina. Kaikki painaa enemmän kuin ennen. Talutin rangat pihalatoon polkupyörän päällä parinsadan metrin päästä. Olisi ollut kottikärrytkin vaihtoehtona. Onneksi kukaan ei nähnyt muorin köppääsiä puuhia. Kokonaista 20 kappaletta! Joskus ne pitäisi sitten jotenkin katkoa polttopuuksi. Pikku kasa siitä tulee, mutta yritin ikäänkuin vähän hakea puuta mieheni ja isäni ja veljeni puupuuhien muistoksi. Olisivatpa vielä täällä!
 Ja myös raahasin haitallisesti  pelloille kaadettuja puita ojanreunaan tai metsään. Kipeä käsi ei kiitä, mutta joskus on kiva tehdä ehkä nitron avulla tunnin pari  jotain, missä hiki virtaa ja kroppa ottaa happea. Sitten voi taas maata loppuvuoden.

Yöttömän yön aika on vielä. Elämme valossa. Nyt on tämä hetki. Pääskyspari ilmaantui tällä viikolla ilokseni pihapiiriin juuri kuten viime vuonnakin. Juttelen niille, kun ne istuvat langalla. Joskus havahtuu hymyilevän leppoisaan tunteeseen, että vanhan elämä on kuin loputonta sunnuntaita. Voi valita, tekeekö jotain vai onko nytkin  lepopäivä.


tiistai 17. kesäkuuta 2025

Kesäkuun pihatuoksut

Hyvä, että oli viileä kevät. Puiden kukinnot ovat vielä täällä parhaimmillaan. Syreenit kuistinpielissä ottavat aamulla portaille asujan vastaan vienolla ja makealla tuoksullaan.Kahdeksan syreeniäni eri puolilla pihaa kattavat alan kesäiseen hajumaailmaan. Pihlajat ovat tulleet kukkaan. Niiden tuoksu on lähinnä kirpakka haju, joidenkin mielestä jopa kissanpissan haju läheltä haistellen, kauempaa kesäinen pyhän pihapuun lemahdus.Pesin kaksi pientä mattoa ja sain mäntysuovan tuoksun pihamaalle. Se tuo minulle kesän tunnun.Kielo kukkii, haistan sen ihanan hajuvesituoksun vain nenä kiinni kukissa. Hain lähimetsästä vihta-aineksia. Metsässä tuoksuu kirpeä suopursu juuri nyt. Joillekin siitä voi tulla päänsärkyä, mutta läpi kulkiessa se tuo mieleen mukavan, kostean suon kevään.Koivun lehti tuo tutun kesäisen  tuoksun saunavihtana koko saunatilaan. Kun laitan tulet kiukaan pesään, levittää saunan savu lauantaitunnelman koko pihapiiriin. Entäs ulkona kuivatetun pyykin tuoksu! Pesin makuuhuoneeni verhot ja petivaatteet ja laitoin illalla takaisin. 
Juhannusruusu on vasta nupulla, ehtii juhannukseksi aueta. Muitakin kukkivia pensaita on vielä valmistautumassa.
Voi olla, että hajuaistini on heikentynyt, mutta vielä tunnen nämä kesän tuojat. Sadesää nostaa hajut tuoreiksi.
Makujakin löytyy pihapiirin hortasta tietysti paljon, mutta muistatko suolaheinän, jota lapsena aina napsittiin suuhun? Kuusenkerkkätee maistuu ja tuoksuu pihkaiselta kuuselta. Saksankirveli tuoksuu ja maistuu lakritsilta.

Pian on tämä kukinta ohi. Nyt on aika katsella, haistella, maistella kesää, löytää ilon aiheita. Tallentaa kuvat tämän kesän muistoksi,
Ruskistuva syreenin kukinto lemahtaa vanhalle ja kuolevalle. Kasveilla on se etu, että ensi vuonna ne heräävät ja  kukoistavat uudelleen.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Hetki ja tuleva


Löysin varastoistani kellastuneen Kotiliesi-lehden marraskuulta 1933. Lehdessä on liitteenä syys-ja talvipukujen malleja ja kaavoja. Muotina on kapeus, hoikat linjat. Vaatemallit ovat siroja, naisellisia, helma polven alapuolelle. Lasten vaatteet ovat myös siroja, vyöllisiä. 
Kankaista mainitaan villageorgetti, gingham ja kretonki, mutta myös itse kudotut kankaat. Vaatteet ommeltiin enimmäkseen itse tai ompelija teki ne. "Käytännöllinen emäntä kutoo itse kankaat ja valmistaa vaatteet ja opettaa saman tyttärilleenkin". Kyllä piti naisten olla ahkeria ja monitaitoisia.

Näin oli vielä minun lapsuudessani viisikymmenluvulla. Paljon piti valmistaa kotona ja kylän ompelijalla oli aina kiire ennen koulun joulu- ja kevätjuhlia. Kaupoissa ei paljon ostettavaa ollut.

Lehti täyttyy nostalgisia mielikuvia nostavista sisällöistä.  Enimmäkseen siinä on  käsityö-, askartelu- ja neuleohjeita. Uutta, urheilullista naiskuvaa kuvaavat hiihtopukujen ohjeet tai myynti-ilmoitukset, kuten tekstissä kerrotaan.   Mukana on myös  mainoksia: Telefunken-radio,  korollisia kalossipäällyskenkiä, sitruunalunta tai Diamond Cold Creamia, Orvo- tai Lux- saippuaa  kauniiseen ihoon, ryijyntekopaketteja.
Vuonna 1933 Euroopassa oli kova lama ja poliittinen kuohunta. Kansallisaatteet nousivat, Saksassa alkoi natsismiin johtanut liikehdintä. 
Kuuden vuoden kuluttua nämä Kotilieden lukijat olivat uudessa tilanteessa. Alkoi talvisota. Sota määräsi käsitöitäkin. Kudottiin jatkuvasti sukkia ja muuta lämmintä sotarintamalle lähetettäviksi. Lukuisat toimeliaat naiset olivat moninaisissa lottatehtävissä. Suomen naiset joutuivat venyttämään ja osoittamaan voimansa kaikin tavoin.

Minua kiehtoo pysähtymisessä menneen ajan hetkeen se, ettei silloin voida tietää tulevasta sitä, minkä myöhemmän ajan ihminen tietää.  Mitähän aikaa me nyt elämme? Mitä tiedämme kuuden vuoden kuluttua, jos olemme elossa? Onko sellaista, mitä emme haluaisi tietää, vai päinvastoin?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Tyhjillään

Kävin katsomassa sukulaistaloa, jossa ei ole asuttu vuosikymmeniin. Menin kaksi kertaa ohi, kun taloa ei enää näkynyt tielle. Metsä oli peittänyt paikan näkyvistä. Entistä tienpaikkaa oli polkuna jäljellä ja talo löytyi. 
Ulkorakennuksista osa oli sortunut ja talon kuisti myös. Peltikatto ja savupiippu näyttivät ehjiltä. Maalit ovat rapistuneet. Ikkunat olivat säilyneet ehjinä. Kurkistelin niistä ikkunoista, joissa ei ollut verhoja. Näkyi tupa, sänky, keinutuoli, iso maalaus seinällä. Toinen huone oli keittiö; puuhella, sähköhella, kahvipannu hellan päällä. Entinen elämä pilkahti kurkistelijan silmään. Kuistille en uskaltanut astua.

Media tai kirjallisuus kertovat ihmisistä, jotka hurjalla työmäärällä raivaavat ja kunnostavat kodin tällaisista tyhjilleen jääneistä taloista. Viereisetkin talot ovat tyhjillään, niinkuin yhä useampi talo näillä syrjäkylillä on ja sellaiseksi jääkin. Tätä ei kukaan löytäisikään.

Minulla on valokuva vuodelta 1958, jossa istun pikkuserkkuni kanssa tuon kuistin vieressä tikapuilla pönkkähameessa ja huivi päässä.  Lienevätkö kuvissa samat tikapuut? Pikkuserkku on edesmennyt jo kauan sitten.

Sinne jäi talo uinumaan omaan hiljaisuuteensa ja rauhaansa. Ympärillä kevät puskee uutta kasvua. Käki kukkui. 




Veden välkkeessä

Taas tuli aika, että olen pikku saaren mökillä. Hankimme sen vuonna 1986, kun Kruunuhaan kivinen kaupunkiympäristö n...