Kohderyhmä vanhukset

Yhteisvastuukeräyksen kohde on tänä vuonna vanhusten turvallisuuden lisääminen. Erityisesti kotona asuvien pelko avun puutteesta ja taakkana olemisesta mainitaan. Varoja kohdennetaan paikalliseen ja etsivään työhön.

"Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat  lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Yhteiskunnassa käydään keskustelua hoivavastuusta ja siitä, kenelle se kuuluu. Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää. "

On tämä tilanne sellainen, että sitä ei uskalla oikein ajatella, toivoo vain että jotenkin pärjäisi itse. Tulla jatkuvaksi taakaksi lapsille, joilla on lastia tai kiirettä  muutenkin, kammottaa. Koettaa sitten pitää itseään kunnossa niin kuin tällä hetkellä voi.

Turvattomuutta lisää tieto hoivapaikkojen käytön vähentämisestä, vaikka tarve olisi lisätä. Yksityiset firmat ilmoittelevat vapaista paikoista, mutta ostosopimuksia ei saada riittävästi. Turvattomuutta tuo myös tieto puutteellisesta hoidosta. 

Kotipalvelujen riittämättömyys ja kiireisyys lisäävät turvatonta oloa. Yksityisten palvelujen osto voisi olla joustavasti apuna eikä se aina ole kalliimpaa kuin kunnallinen. Kotitalousvähennyksen heikentäminen oli huono veto tässä tilanteessa. 

Yksinäisyys lisääntyy, kun oma liikkuminen ja osallistuminen vähenevät ja kivut rajoittavat elämää. Nuoremmilla on oma elämänsä eivätkä he aina jaksa, halua tai huomaa tulla vanhuksen seuraksi tai avuksi. Omat ystävät, usein pitkäaikaiset,  ovat tärkeitä  puhelimen päässäkin. Videopuhelu antaa melkein tapaamisen tunnun. On suuri suru, kun ystävä ei enää ole vastaamassa yhteydenottoon.

Yksinäisyydessä mieli helposti  masentuu, kun odotukset pettävät ja tuntuu, ettei minusta välitetä. Joskus mieli kääntyy liian negatiiviseksi tai epäluuloiseksi.  Omassa hiljaisuudessa kannetaan myös elämän varrella kertyneitä taakkoja. Voi olla mieleen yhä nousevaa katkeruutta, isoja pettymyksiä, menetyksiä, rahan vähyyttä. On asioita, joista on vaikea puhua. Vaietuimpia lienevät etäiset välit omiin lapsiin tai  jälkikasvun vaikeudet, etenkin jos tuttavat saavat ylpeillä jälkeläistensä saavutuksilla. Konkreettisen avun lisäksi tarvittaisiinkin terapeuttista keskusteluapua, jossa elämänkaaren kipukohtia voitaisiin kohdata. On onni, jos on ystäviä, joiden kanssa voi kaiken jakaa.

Kävin äsken seniorimessuilla ja keräsin kasan eri toimijoiden esitteitä. Monilla järjestöillä on toimintaa, johon ikäihminen voi osallistua. Jyväskylä julkaisee Taideapteekki- vihkosta, joka on täynnä menokohteita. Yksi niistä on kaupungin hyvä lähitalo, klubi, jossa on ilmaista toimintaa aamusta iltaan. Ohjelmia pyörittävät paljolti vapaaehtoiset. Näistä on iloa ihmiselle, joka vielä pystyy liikkumaan. Yksinäisyyttään voi katkaista lähettämällä itseään toisten joukkoon, vaikkakin isolla paikkakunnalla vieraiden ja yleensä vieraiksi jäävien.

Kuuntelin  lähitalolla esityksen Keski-Suomen hyvinvointialueen  projektista Seniorin itsearviointi. Laajan kartoituksen  omasta voinnistaan voi tehdä omalla koneellaan ja halutessaan jakaa sen esimerkiksi  hyvinvointineuvolan hoitajan kanssa. Tällaisia projekteja on muillakin alueilla. 

Monet tahot pohtivat siis työkseen vanhusten asioita. On vähän outo tunne olla kohderyhmää. On osittain meistä kiinni, kohtaavatko hankkeet meitä, onko niistä meille apua. Tarkoitus olisi tukea selviytymistä omin toimin mahdollisimman pitkään.

Kun mieliala laskee, voi muistaa vanhan lauseen: Kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? Jotain hyvää voi aina ajatella. Tänään oli hieno aamurusko. Saan katsella sitä aivan omassa rauhassani, nousta omaan tahtiini tähän päivään.

I

 

Koulun puolustus

Oppilasmäärien vähetessä useat kyläkoulut pitkin maata on lakkautettu tai ovat lakkautuslistalla. Sivukylien pienetkin lapset ovat joutuneet tai ovat joutumassa usean tunnin koulumatkoihin. Nyt ihmiset eivät enää ole pelkästään alistuneet kuulemiensa lukujen  edessä, vaan ovat vaatineet lapsivaikutusten parempaa arviointia. Kylissä on myös noussut uusia  kylätoiminnan hankkeita, joiden tarkoitus on nostaa kylän vetovoimaa asuinpaikkana. Kirjoitin lapsuuden kotikyläni facebook-sivulle seuraavan kirjoituksen:

"Kotikylän koulun ollessa lakkautusuhan alla nousee mieleen muistikuvia koulun alkutaipaleelta. 

Lähitalojen lapsille vuosi 1957 oli hauskaa aikaa, kun rakennettiin uutta koulua, Ojalan koulua. Se rakennettiin katajia kasvavaan rinteeseen. Ylempänä oli vanha asuinrakennus. Seurasimme rakennustöitä, hypimme perustuksissa ja kaivannoissa, haistelimme puupöllien, tervan ja pien tuoksuja. Kerran rakennuksella syttyi tulipalo. Sankoketjuna siirrettiin sammutusvettä alangon vesikuopasta. Syksyllä sitten päästiin uusiin, puhtaalta puulta tuoksuviin luokkiin.

Ennen uutta rakennusta olimme käyneet koulua talojen peräkamareissa tai tuvissa ahtaissa oloissa. Minä kävin ensimmäisen ja toisen luokan Aholassa, kolmannen Alasessa, neljännen Matintuvassa, (tämä Ojalan talo on purettu ajat sitten), viidennen taas Aholassa. Järven toisella puolella oli vanha Kauhajärven koulu, mutta tarvittiin lisätiloja. Meitä sotien jälkeen syntyneitä oli paljon. Lopulta saatiin toinenkin koulu, joka nimettiin Ojalan kouluksi. Uuteenkin kouluun tuli satakunta lasta. Oppilaat ja opettajat kaunistivat innolla koulun pihapiiriä.

Opettajat olivat aiemmin vaihtuneet joka vuosi. Uuden koulun valmistuessa paikalla olivat jo vakituiset, pätevät opettajat, jotka pysyivät tehtävässään pitkään. He olivat Klemola, Marja-Terttu (Klemola ) ja Marjatta-opettaja, kuten heitä kutsuttiin. He asuivat kaikki koululla perheineen. Koululla asui myös tätini Anna, joka toimi koulun keittäjä-vahtimestarina.

Opettajat olivat aitoja kansankynttilöitä ja tulivat tärkeiksi ihmisiksi oppilaille ja kylälle. Pieni ekaluokkalainen ihaili opettajan kauniita vaatteita, käsiä ja sormuksia. Paljon muistoja on jäänyt koululaisten mieleen. Koulu oli kylälle kasvatuksellinen kulttuurikeskus, jossa musiikki, urheilu, näytelmät, lukeminen ja opinnot virisivät. Tunnelmalliset kuusijuhlat ja muut tilaisuudet olivat kylän tärkeitä juhlia.

Eräänlainen kulttuurimuisto on sekin, kun Marjatta-opettajan ja miehensä Paulin kotiin koululla saatiin televisio. Minäkin änkesin sinne iltaisin katsomaan elokuvia, niinkuin moni muukin. Kävellessäni kotiin pimeätä tietä elin elokuvan kuvissa ja solkotin itsekseni ikäänkuin englantia. Ajattelin, että kyllä minä vielä opettelen kieliä.

Alunperin koulutoimen aloittivat Kauhajärvellä edistykselliset isännät omin toimin ja kustannuksin 1800- luvun puolivälin jälkeen. Koulutaival on ollut sen vuosikymmeninä varsin monivaiheinen, kuten historiikit kertovat. Kyläläisten yksimielisyys ja käytännöllinen kyvykkyys on historiikissa mainittu koulutoimen ylläpidon tekijöinä. On hienoa, jos  kyläläisten toimin koulu pysyy edelleen kyläkuvassa ja lasten äänet kiirivät sen piirissä. Opinahjo ylläpitää pienen kylän elinvoiman liekkiä.

Kauhajärven kylä järven ympärillä on Lapuan kylistä kaunein. Soisi sinne asettuvan lisää lapsiperheitä, niin että kyläkoulu saisi edelleen palvella tarkoituksensa mukaisessa tehtävässä."

Tunteiden vallasta

Seitsemänkymmenluvulla suositeltiin  lastenkasvatuskeinoa, jossa kiukutteleva lapsi viedään toiseen huoneeseen. Hän saa tulla pois heti, kun on rauhoittunut. Itsekin kokeilin tätä joskus, kun äksyilyyn ei  näyttänyt olevan mitään selvitettävää syytä. Toinen lapsi tuli pian rauhallisena takaisin, mutta muistaa sen ikävänä asiana vieläkin. Toinen ei kohtelusta loukkaantuneena olisi tullut pois⁹ koskaan. Myöhemmin tätä menettelyä on pidetty vääränä, lapsen tunteita mitätöivänä.

Emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen, väsymätön kansan kasvattaja, on julkaissut juuri uuden kirjan "Itsekkyyden aika, miten yltiöyksilöllinen kulttuurimme saa meidät voimaan pahoin". Hän on myös julkaissut runsaasti aiheeseen liittyviä podcasteja. 

 Pääteema on, että  omien tunteiden äärimmäinen kuuntelu, tulkinta ja omien tarpeiden ensijaisuus on johtanut itsekeskeisen käytösnormiston syntyyn ja narsistisen toiminnan normaalistumiseen kahdeksankymmenluvulta alkaen. Loukkaantumisherkkyys on korkealla. Yliyksilöllisyys johtaa yksinäistymiseen ja ahdistumiseen  etenkin keinotekoisessa somekulttuurissa, jossa tuntemattomien tykkäyksillä mitataan omaa arvoa. Erityisesti nuoret ovat minuutensa haussa pulassa hallitsemattomassa ja irrallisessa etämaailmassa.  

Pitäisi löytää uusia keinoja sosiaalisen elämän, elävän vuorovaikutuksen  ja muista välittämisen  virittämiseksi. Karun, mutta yhteisöllisen viisikymmenluvun kasvateille Keltikangas-Järvisen ajatukset tuntuvat  tutuilta. 

Me vanhan kansan ihmiset totuimme lapsesta asti ei- sanaan, kaiken jakamiseen sisarusten kanssa sekä rangaistuksiin, joissa tunteitamme ei kyselty. "Hillitte ittes" on Orvokki Aution Pesärikossa toistuva pohjalainen tunneohje. Pärjäämmekö paremmin elämän kolhuissa ja pettymyksissä kuin ne, joiden kaikkia toiveita on kuunneltu ja toteutettu  huolella ja luvattu rohkeasti, että aina löytyy apua?

 

Itsensä rauhoittamisen ja tyynnyttämisen kyky tunteiden ja ahdistusten värjyessä on elämän varrella usein tarpeen.  Apua ei aina ole saatavilla eikä vanhoille sitä enää luvatakaan. Vanhuuden yksinäisyydessä tarve vain korostuu. Miten saatu kasvatus ja elämänkokemus siihen taitoon vaikuttaa, on vaikeasti arvioitavaa. 

Eräässä Taize- laulussa on kauniit sanat: "Haltuusi Herra, sydämeni tyyntyy ja rauhan saa". Tähän luottamukseen pääsy on tavoittelemisen arvoista yksinäisenä iltana.

Talvisydäntä vanhassa talossa

Olen pysytellyt enimmäkseen sisällä, kun pakkasta on ollut parinkymmenen asteen molemmin puolin. Sepelvaltimot eivät ilahdu hyisestä ilmasta. Tuntuu vähän kuin olisi vankina. Sama tuntu on ollut pilvettömänä hohkavan helletaivaan alla. Melanooman takia pitää piilotella kovalta valolta.

Suljetun paikan tuntua lisää lapsuuden hatarassa kodissa opittu keino peitellä ovia ja ikkunoita vilteillä ja verhoilla.

Olen joulun jälkeen jatkanut nukkumista tuvan sivustavedettävässä kamarini sijaan, kun tajusin että siinä on lämpimin paikka, takkamuurin tienoilla. Päivälläkin voin  nukahtaa siihen, kun vedän viltin päälleni. Tietysti lämpöä saa helposti, kun laittaa sähköpatterit täysille. Sähköä koettaa aina säästellä, kun kahden paikan laskut ovat tuntuvat. Nyt kuitenkin on tasainen lämpö päällä, kun seinät ovat taas ehtineet lämmetä poissaolon jäljiltä.  Vanha talo ei ole kovin lämpöä pitävä. Seinien eristyksiä ei ole katsottu ehkä viiteenkymmeneen vuoteen. Ikkunoissa on vanhat kaksinkertaiset lasit. Liki kaksikymmentä vuotta vanha ilmalämpöpumppu kitisee niin äänekkäästi, etten pakkasilla pidä sitä päällä. Se pitänee uusia. 

Paikalla olo ei sähköä säästä, kun lämpötila on korkeampi kuin poissa ollessani. Voi kuitenkin seurata, etteivät putket jäädy. Parikymmentä astetta ei toki ole hirmupakkanen.Tammikuussa 2010 oli pitkään kolmenkymmenen asteen kylmyys, ylikin. Ja Lapissa nyt 40. 

Lisälämmön ylläpito antaa muutoin puusohvalla makailevalle lueskelijalle  tehtävää - hae polttopuita, lämmitä takkaa, laita tuli hellanpesään, pellit kiinni oikeaan aikaan, laita kaikki verhot yöksi kiinni. Naapurit jo ohi kulkiessaan huolestuivat ja soittivat, että miksi en ole avannut verhoja,vaikka on jo päivä. Kiitin huomiosta. Olisinhan voinut vaikka kuolla häkään. Nyt avaan verhot, kun päivä valkenee.

Yöllä on ollut upeita kuutamoita. Hankikristallit kimaltavat kuun valossa ja taivas on tähdessä. 

Näin se talven selkä taas eletään ja taitetaan.  Jossain kaukana diktaattorit ravistelevat maailmamme turvallisuutta mielensä mukaan.

Uuteen vuoteen 2026

Hyvää, turvallista ja siunattua uutta vuotta 2026! Olkoon taivaasi sees ja pilvet väistykööt!

Hannes-myrsky kaatoi metsästäni paljon puita ja piti taloa pimeänä kellon ympäri. Täällä takan ja puuhellan vierellä ei ollut hätää. Ihana perhejoulu jatkui kynttilän valossa. Yhden hyvän tempun myrskytuuli teki: nosti ulkorakennuksen korkealla katolla kauan  lojuneen tuuliviirin pystyyn!