"Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. Yhteiskunnassa käydään keskustelua hoivavastuusta ja siitä, kenelle se kuuluu. Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää. "
On tämä tilanne sellainen, että sitä ei uskalla oikein ajatella, toivoo vain että jotenkin pärjäisi itse. Tulla jatkuvaksi taakaksi lapsille, joilla on lastia tai kiirettä muutenkin, kammottaa. Koettaa sitten pitää itseään kunnossa niin kuin tällä hetkellä voi.
Turvattomuutta lisää tieto hoivapaikkojen käytön vähentämisestä, vaikka tarve olisi lisätä. Yksityiset firmat ilmoittelevat vapaista paikoista, mutta ostosopimuksia ei saada riittävästi. Turvattomuutta tuo myös tieto puutteellisesta hoidosta.
Kotipalvelujen riittämättömyys ja kiireisyys lisäävät turvatonta oloa. Yksityisten palvelujen osto voisi olla joustavasti apuna eikä se aina ole kalliimpaa kuin kunnallinen. Kotitalousvähennyksen heikentäminen oli huono veto tässä tilanteessa.
Yksinäisyys lisääntyy, kun oma liikkuminen ja osallistuminen vähenevät ja kivut rajoittavat elämää. Nuoremmilla on oma elämänsä eivätkä he aina jaksa, halua tai huomaa tulla vanhuksen seuraksi tai avuksi. Omat ystävät, usein pitkäaikaiset, ovat tärkeitä puhelimen päässäkin. Videopuhelu antaa melkein tapaamisen tunnun. On suuri suru, kun ystävä ei enää ole vastaamassa yhteydenottoon.
Yksinäisyydessä mieli helposti masentuu, kun odotukset pettävät ja tuntuu, ettei minusta välitetä. Joskus mieli kääntyy liian negatiiviseksi tai epäluuloiseksi. Omassa hiljaisuudessa kannetaan myös elämän varrella kertyneitä taakkoja. Voi olla mieleen yhä nousevaa katkeruutta, isoja pettymyksiä, menetyksiä, rahan vähyyttä. On asioita, joista on vaikea puhua. Vaietuimpia lienevät etäiset välit omiin lapsiin tai jälkikasvun vaikeudet, etenkin jos tuttavat saavat ylpeillä jälkeläistensä saavutuksilla. Konkreettisen avun lisäksi tarvittaisiinkin terapeuttista keskusteluapua, jossa elämänkaaren kipukohtia voitaisiin kohdata. On onni, jos on ystäviä, joiden kanssa voi kaiken jakaa.
Kävin äsken seniorimessuilla ja keräsin kasan eri toimijoiden esitteitä. Monilla järjestöillä on toimintaa, johon ikäihminen voi osallistua. Jyväskylä julkaisee Taideapteekki- vihkosta, joka on täynnä menokohteita. Yksi niistä on kaupungin hyvä lähitalo, klubi, jossa on ilmaista toimintaa aamusta iltaan. Ohjelmia pyörittävät paljolti vapaaehtoiset. Näistä on iloa ihmiselle, joka vielä pystyy liikkumaan. Yksinäisyyttään voi katkaista lähettämällä itseään toisten joukkoon, vaikkakin isolla paikkakunnalla vieraiden ja yleensä vieraiksi jäävien.
Kuuntelin lähitalolla esityksen Keski-Suomen hyvinvointialueen projektista Seniorin itsearviointi. Laajan kartoituksen omasta voinnistaan voi tehdä omalla koneellaan ja halutessaan jakaa sen esimerkiksi hyvinvointineuvolan hoitajan kanssa. Tällaisia projekteja on muillakin alueilla.
Monet tahot pohtivat siis työkseen vanhusten asioita. On vähän outo tunne olla kohderyhmää. On osittain meistä kiinni, kohtaavatko hankkeet meitä, onko niistä meille apua. Tarkoitus olisi tukea selviytymistä omin toimin mahdollisimman pitkään.
Kun mieliala laskee, voi muistaa vanhan lauseen: Kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? Jotain hyvää voi aina ajatella. Tänään oli hieno aamurusko. Saan katsella sitä aivan omassa rauhassani, nousta omaan tahtiini tähän päivään.
I
Olipas siinä asiaa joka kolahtaa. Olimme myös syksyllä vastaavilla messuilla mutta ei nyt näin jälkikäteen oikein paljon jäänyt käteen. Saga talo täältä oli esittelemässä palvelujaan mutta aika kallista lystiä on sen palvelut. En kyllä ole ottanut selvää tuleeko jostain osa tukena. Kotihoito pelaa äidilläni välillä oikein hyvin ja välillä huonommin. On hoitajia joka lähtöön. Onhan noita vaikeita asioitakin matkan varrella. Apua olen saanut perheasiain neuvottelu keskuksesta. Seurakunnan järjestämää ja ilmaistakin ainakin ennen. Vaikeaa äiti suhdetta käsitteli ensimmäinen käynti isän kuoleman jälkeen. On niin pitkäaikainen ja monitahoinen että se on ja pysyy. Toinen asia koski jälkipolvia ja siihen sain aivan mahtavan avun. Yhdellä ainoalla neuvolla olen pärjännyt ja tiedän pärjääväni edelleenkin. Kun osuu oikea ihminen kohdalle, olipa sitten ystävä tai ammattilainen voi näköjään solmu aueta nopeastikin. Kaikkea hyvää tulevaan viikkoon. T. toinen Annikki
VastaaPoistaOlisipa kiva kuulla, mikä oli se yksi ainoa neuvo! Minä olen joskus ikäänkuin säpsähtänyt hereille, kun joku on ystävällisesti töksäyttänyt jotain. Kauan sitten lääkäri kuunteli neuvottoman tuntuisena ja sanoi sitten: - Onkohan tuo ihan tervettä murehtia noin paljon. Se käänsi näkökulmani ja auttoi.
PoistaNo vastaan vaikka on aika henkilökohtainen juttu. Olen kohta täällä tunnistettavissa... Yksi, nyt niitä jo kolme ei saanut kastetta ja se oli itselleni kova paikka. Vanhemmat päättivät että ei ja jotenkin pelkäsin että jos ei todellisuudessa ole oman lapseni päätös vaan puolison joka ei ole seurakunnan jäsen. Nyt kuitenkin uskon että oli yhteinen päätös ja ovat hyviä vanhempia molemmat. Mutta se lause. Minulle sanottiin että voitat aina rukoilla tämän lapsen puolesta! Vieläkin tuli tippa linssiin.. t. toinen Annikki
VastaaPoistaHieno tarina ja vastaus! Minulla oli sama tilanne, mutta lapseni puoliso sanoi, että voit siunata nimiäistilaisuudessa. Ei tällä blogilla niin paljon lukijoita ole, että tunnistettaisiin. Internet- sivulla on sähköpostilinkki, josta voi lähettää minulle yksityistä viestiä.
Poista❤️
VastaaPoista