Pimeän sylissä

         puhtaan ilman indikaattori

Vaikka niin valosta ja keväästä tykkään, on tässä lokakuun hämärässä ja pimeässä jotain rauhoittavaa ja samalla virkistävää taikaa. Sivukylän pimeällä maantiellä kävellessä silmä mukautuu ja lepää, taskulampun voi sammuttaa, ilma on kostean puhdasta, hengitys syvenee. Aina näkee jotain ilahduttavaa: toisen osa-asujan ikkunaan ilmaantuneen valon, pilvien lomassa tähden, kuun puolikkaan tulevan esiin.

Syyslomalla

Olen taas ollut melkein viikon maalla. En tosin ole käyttänyt sanaa "mennä maalle". Se kuulostaa kaupunkilaisten puheelta eikä sovi minun suuhuni. Mutta joka tapauksessa vanha tupa on taas lämmitetty, on saunottu ja katseltu täysikuuta. On hauskaa, että opiskelijanuoretkin viihtyvät lomillaan näissä oloissa, joissa ovat pienestä asti lomailleet. Ohjelmaan kuuluu vanhana perinteenä keskustapäivä, joka sisältää kirpputorit, ainakin sen isoimman, myös kiinalaisravintolan lounaan, Halpa-Hallin, ruokaostokset ja hautausmaan. Täältä on ihme kyllä monasti budjettiin sopien löytynyt, mitä muualta ei kauppoja kiertelemällä ole löytynyt. 

Vielä jaksoin yllättävän hyvinkin emännöidä muutaman päivän. Silloin aina vilahtelee mielessä se peruskysymys: kauanko vielä on aikaa, montako kertaa tällaisia vierailuja? Turha sitä on kyllä liiemmin värkkäillä, kun mitään vastausta ei ole eikä valintoja ole tarjolla. Suvussa on pitkä- ja lyhytikäisiä. Lähipiirien joulusuunnitelmissa kuuluu vanhusten huomiointi, niinkuin hyvä on. Mutta riippakiveksi ei kukaan haluaisi tulla. Ehkä niinkään ei pitäisi ajatella. 

Värimuistoja

Syksyn värit ovat pohjoisempana jo maassa kahisemassa, eteläisillä alueilla vielä osittain puissa.  Monille pihan tarkka haravointi on tärkeä syystoimi. Puutarhurit suosittavat lehtien jättämistä maahan ravinnoksi. Paksut kerrokset tammea tai vaahteraa pitää ainakin ohentaa. 

Kevään toivo elää mielen pohjalla. Uusi valo, uusi heleä vihreys, linnut,  vuodenaikavaihtelun rikkaus! Sitä ennen on tietysti pimeää, märkää, tuulta, myrskyä, kylmää, liukkautta ja sähkölaskuja. -Kuinka selviätte siitä, kysyi italialainen tuttava. -Laitetaan valoja, sytytetään kynttilöitä, odotetaan joulua, mennään ulos keskipäivällä, lämmitetään sauna, käperrytään kotiin. Ja otetaan D- vitamiinia, sanoin. Toisille valon puute on vaikeampaa kuin toisille. Toivottavasti on myös  lunta, lumen valoa ja lumikristalleja, tähtitaivaita ja kuutamoita. 

Kohtaamisten bingo

Vanhustenviikon tarjonnasta löysin Vanhustyön keskusliiton taulukon arjen kohtaamisista.

Mieliala laskee helposti, jos elämä on liian yksinäistä. Mieli listaa: Kukaan ei soita, kukaan ei tule, minut on hylätty.  Taulukko kannustaa tekemään itse jotain. Se vain on monasti vaikeaa, jos saamattomuuden tahmea verho on langennut päälle. 

Hymyilemisestä minulla on ollut viime viikkoina  hämmentynyttä  ihmettelemistä täällä Jyväskylän liepeillä. Vastaantulijoista moni on hymyillyt minulle, jotkut jopa tervehtineet. Johtuuko se siitä, että minulle on huomaamattani jäänyt maalaiskylä päälle eli katson itse ihmisiä kohti jonkinlaisen hymyn kanssa, kuin tunteakseni? Kun muutin Helsinkiin vuonna 1986, serkkuni opasti: Maalaiset tunnistaa siitä, että ne katsovat kohti. Minua ei yhtään haittaa olla maalainen kaupungissakin, mutta jäihän se tyyli pois, kun ei kuitenkaan koskaan tuntenut ketään.

Voisin täällä kutsua erään kerrosnaapurin kahville. Hississä on asia otettu esiin, mutta kumpikaan ei ole kutsunut. Kortin voisin jollekin lähettää. Se tapa on aivan unohtunut.