Keväthangen vapaus

Maalaishuveista parhaita on hankikeli. Tänä aamuna on täyskova lumen pinta. Se on kovin muhkurainen, joten sujuvimmin liikkuminen sujuu kävellen, ilman suksia, kelkkaa tai lumikenkiä.

Vapautta on kulkea pelloilla kulmille, joilla ei ole ennen käynyt, ylittää ojia helposti, katsella kevättalven kirkkautta, aistia lumen tuoksu ja koivujen herääminen kevääseen. Luoma, puro on jo välillä sulanut, nyt taas kohmeessa. On tuolla metsäkulmilla elämääkin, kun näkyy jälkiä, vaikka eläimiä ei juuri koskaan näe. Kävin ystävän pihassa peltoja

pitkin, vaan ei ollut kotona. 

Kuormien kantamisesta

Kun oma elämä on hiljaista eikä henkilökohtaisia huolenaiheita satu olemaan paljon, on mielessä  tilaa toisten elämäntilanteille. Sillä voi olla monta puolta, niinkuin Alavilla mailla hallanvaara- elokuvan Kertulla. Hän puuttui ja huolehti koko kylän ongelmista, hyvällä tavalla enimmäkseen. Hän sai kuitenkin kommentin: - Pitääsköhän sun hankkia joku oma ihimissuhdesoppa? Elokuva on muuten enimmäkseen kuvattu Lapuan Hellanmaan kylässä.

Lasten ja lastenlasten haasteet ja murheet, muiden läheisten vaikeudet, ystävien elämäntilanteet voivat olla  päällimmäisinä mielessä. Harvoin neuvoja kysytään, mutta niitä pyörii mielessä ja hädissään niitä voi tarjoilla. Kauempaa luulee näkevänsä paremmin. Joskus näkeekin, mutta yleensä ihminen tekee omat ratkaisunsa. 

Pitkittyvät kriisit rasittavat ja tuovat niissä eläville ajan mittaan myös terveysvaikutuksia. Itse voi vanhetessa tulla yliherkäksi toisten huolille ja reaktioille. Kroppa alkaa reagoida  jatkuvaan murehtimiseen. Jonkinlaisessa odotustilassa eläminen sitoo voimia.  Koko maailman pitkittyvät kriisit rasittavat ja jäytävät mieltä. Ukrainan ja Gazan sota, talouskriisi, hallituskriisi ja la maailmanpolitiikan jännitteet luovat ankeata taustaa lähiongelmille.

Onko siitä mitään hyötyä, että ikäänkuin kantaa toisten murheita mielessään? Asioihin ei kuitenkaan juuri voi puuttua eikä vaikuttaa eikä usein pystyisikään tekemään mitään. Onko rukouksilla mitään merkitystä?

Kun joku ihminen on vaikeuksissa, hänelle on tärkeätä tietää, että ainakin joku muistaa ja kulkee mielessään samaa kivikkoista tai synkkää polkua. Tietysti on hyvä, jos voi saada myös jotain konkreettista apua tai toimivaa vinkkiä, mutta ei painostusta. Oman tilanteen kuvaaminen ja kuulluksi tulo voi selkiyttää asioita itselle ja tuoda uusia näkökulmia, antaa voimia. Jokaisella pitäisi olla ainakin yksi sellainen tukihenkilö, joka yrittää ymmärtää. 

Toisenlaista on, jos tietää vaikeuksista, mutta niistä ei sinun kanssasi puhuta etkä voi sekaantua. Silloin voi mielessään käydä pitkiä puheenvuoroja, mitä haluaisi sanoa. Eipä siinä muuta voi kuin koettaa irrottaa mielensä ja panna kädet ristiin. Rukousvastauksistakin on kuultu.

"Kantakaa toistenne kuormia", sanotaan Raamatussa. Sen, joka sivusta kantaa, pitää huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan. Ketään ei auta, että joku tällainen vanha ihminen valvoo, tuskailee, huokailee, uupuu. Kriisinhallinta ja mielenrauhan ylläpito koskevat tukijaakin. Jonkinlainen rajanveto ja itsestä huolehtiminen ovat silloin tarpeen, jotta voisi seuraavan puhelun tai tapaamisen taas ottaa vastaan turvallisena ihmisenä. Tai ei kietoudu asiaan, johon ei itse kuulu. Siinä on tekemistä.

Harvoin elämässä on aivan varjotonta valoa. Jos on joskus sellainen hetki, se pitää noteerata!