Parvekeuutisia

Onpa kiva kuulla joskus mukavia uutisia. Yleensähän ikäihmisten uutiset ovat sairauksia, huolia ja kuolinuutisia. -Eipä tässä sen kummempaa, onkin jo hyvän kuulumista. Opiskelukaverini, liki 80- vuotias, soitti onnessaan ja kertoi tulleensa ensi kertaa mummoksi ja vieläpä  tuplamummoksi. Hän myös löysi ensi kertaa pitkäaikaisen elämänkumppanin vajaat  kymmenen vuotta sitten. Tämä tuo ilon myös pitkäaikaiselle ystävälle. Tunnen muitakin, joilla on ollut samantapaisia iloisia elämänkäänteitä vanhoilla päivillään. 

Toki muunlaisiakin iloisia uutisia ikäpolvellani saattaa olla kerrottavana. Huolet voivat väistyä ja jälkipolvien ongelmat ratketa vähän kerrallaan, uudet vaiheet alkaa innostavasti. Kivut voivat lieventyä, leikkaus voi onnistua, sairaudet voivat hellittää ja jopa parantua. Nyt on monella ystävällä kyllä vaikeita kipuja ja vaivoja, mutta vanhanakin voi tervehtyä! Aina ei ole samanlaista, äitini sanoin.

Minäpä hankin lanko-asiantuntijan avustuksella edullisen käytetyn auton, jota tosin ajaa sen haltijana tyttäreni. Minullahan ei ole enää korttia. 

Kesäsäiden jatkuminen jatkaa parvekekesää, mutta ilmaston muutos ja sen vaikutukset huolettavat. Muuttuuko mökkisaari käyttökelvottomaksi, jos sinilevät tulevat jatkuviksi eikä järvivettä voi käyttää mihinkään? 

Nyt on leppoisaa lueskella parvekkeella ihanasti viilenevässä illassa ja aamuisin juoda kahvit  aamuauringossa. Parveke on pienen asunnon tuntuva jatke. Läheisen pikkupuiston kellopelien kauniit soinnut kuuluvat sinne usein. Päivällä siellä on liian kuumaa hellepäivinä. Mieli vierailee kyllä muissakin maisemissa, joissa myös haluaisin nyt olla. 

Aamukahvi muuten tosiaan maistuu tai kofeiini vaikuttaa  paljon paremmin, kun sen juo vasta parin tunnin päästä heräämisestä. Luin sen jostain  ja otankin nyt ensin teetä muun aamupalan kanssa. Nyt suositeltiin hiukan suolaakin makua pehmentämään, taidan varovasti kokeilla muutaman kiteen verran. Mummu lisäsi aina suolaa pannukahviin.

Nyt kahvinkeittoon ja sitten kirkkopolulle metsäisen rinteen yli.

Talvipesän peuhkutusta

Olen peuhkuttanut pientä pesääni kaupungissa aivan innolla. Flunssan oireet hälvenivät, kun neljä viikkoa oli niiden alusta kulunut. Asuntoni oli väliaikaisen asukkaan jäljiltä hyvinkin siisti, mutta pesin kaikki verhot, tyynynpäälliset, peitot, tyynyjä, muita tekstiilejä. Verhojen pesussa  ongelma on korkea huone. Raskasta pöytää raahaamalla ylsin juuri ja juuri saamaan nipsut irti ja takaisin. En ollut uskaltanut pestä pellavasekoiteverhoja koskaan, mutta se onnistui, tuli kuin uudet. Ikkunat ja parvekelasitkin pesin.  Hyvä tuuli auttoi pyykkejä kuivumaan ulkona, ja pörssisähkö oli miinuksella. "Rumsteerasin" taas varsinkin parvekkeella. Yritin antaa liian ison, vaihdoissa kulkeutuneen nojatuolin kierratysmyymälään, mutta hakijapojat eivät hyväksyneet. Oli kuulemma värieroja, haalistumista. Minä en näe niitä vieläkään. Ehkä se menee fb-roskalavalle tai pysyy. 

Oli mukava jaksaa taas jotakin. Koneen käydessä kyllä makailin. Tässä iässä on useimpien paras hyväksyä, että joka puuhan jälkeen maataan.

Nyt olen viikonlopun yli koiravahtina tyttären luona, kun nuorimman lapsen  muuttokuormaa viedään toiselle paikkakunnalle. Kova ukonilma pommitti aluetta eilen tuntikausia, eikä koirakaan suostunut siihen koiranilmaan menemään. 

Kun minulle jäi tyhjä pesä, minussa oli jotain lapsille varattua energiavarastoa jäljellä ja aloin kirjoittaa iltaisin työhön liittyvää kirjaa. On se tyhjä pesä iso elämänmuutos. Haikeana katsoi mummakin lähtijöitten perään.

 Parvekkeelleni kuuluu usein kivaa ääntä, kellopelien kaikuja. Tien toiselle puolelle on kesän aikana rakennettu pieni puistikko. Siellä on näitä ulkosoittimia, joita minunkin piti käydä kokeilemassa. Soivat kuin kirkonkellot. 

Siirtymismietteissä

Istuskelen ulkorakennuksen kuistilla. On lämmintä ja rauhallista. Puimakoneen ääni kuuluu, on hyvä puintisää. Ohi kulkeva kuormalava kukkuroillaan viljaa tuo turvallisuuden tunnetta. Kävin lähimetsässä noukkurin kanssa, mutta litraa enempää ei löytynyt enkä olisi jaksanut siellä enempää ollakaan. Pesin saunalla hiet kasvoilta.

Lähipäivinä olen menossa kaupunkikotiini joksikin ajaksi. Labrakokeita ja sydänfilmi on varattu ja minua tarvitaan koiravahtina. Ensi talvena taidan olla enemmän siellä kuin viime talvena. Silloinhan asuin täällä koko talven. Asuntoni asukki on muuttanut toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Oli selvempää asua yhdessä paikassa, pitää yllä yhden paikan lääkkeitä, ruokatarvikkeita ja jääkaappia. Oli hienoa kokea koko talven pimeät, pakkaset, lumet ja kevään valot ja vihreys yhdessä paikassa, lämmittää joka aamu hellaa ja iltaisin takkaa. Täällä on väljää ja hyvä hengittää. Asumalla paikallaan on osa harvalukuista kylää. Tänne tulen ajatuksella, että nyt pitää olla terveenä.

Lähikauppa lopettaa tuossa neljän kilometrin päässä. Se on palvellut minua hyvin, tuomalla pihaan ruokatavarat, multasäkit ja bensiinit. Koko korona-ajan selvisin lähikaupan avulla. Liian harvat vain sitä käyttävät. Kuulemma iso määrä pikkukauppoja joutuu lopettamaan tänä syksynä. Vielä täällä toimii palveluauto, jolla pääsee keskustan kauppoihin kerran viikossa ja yhteen suuntaan useamminkin.

Ajattelin silloin kahdeksan vuotta sitten muuttaessani kaupunkiin, että jaksan vielä sopeutua ja löytää uusia kuvioita. Ei se kovin hyvin ole onnistunut, en ole oikein asettunut. Nyt siellä on muutoksia, jotka ehkä vaikuttavat minunkin olemiseeni, kuten että lapsenlapset asuvat muualla opiskelupaikoissaan. Onhan siellä rauhallinen taloyhtiö ja monipuoliset palvelut kätevästi ympärillä, siinä on puolensa. Monella tavalla ihminen kuitenkin voi elää.

Ajelin nurmikot lyhyeksi. Pitäähän ne piakkoin taas tulla leikkaamaan. Puolukka kypsyy hyvää vauhtia. Ei malttaisi tästä nousta ja siirtyä sisälle. Pyykki on kuivunut tuulessa, kokoan sen mukaani.

Satokuu

Olo on tässä hiljalleen kohentunut, vaikka ei se entinen ole. Kyllä tämä varmaan koronaa oli, vaikka testi ei näyttänyt. Hyvä arki ja tavallinen olo on kaikkien sairastavien unelmatila!

Elokuu on hieno kuukausi, kun kaikki kypsyy. Viljantähkät ovat auringossa kultaa. Yhtenä aamuna  tein kolme  keruuhommaa. Väsähdin niin, että piti perua kyläreissu. 

 Tunnustan tässä, että leikkasin kaurapellon reunasta sir pil lä (laite ei tunne sanaa ja muuttaa väkisin sanan Sirpaksi, jos kirjoitan sen yhteen) muutaman ohuen  lyhteen. Omaa peltoa kyllä, mutta vuokraviljelijän viljaa enkä saanut soitetuksi etukäteen. Nyt ne riippuvat kuistilla, jonne hiiriä ei ole koskaan päässyt.

Keräsin pihlajanmarjoja tyttärelle. Eivät ole aivan kypsiä, mutta viime syyskuussa kaikki olivat jo mustuneita. Osan pakastin, osaa kuivatan jauhettuna levynä. Oikealla pakastetusta jauhettu ja laitettu kuivumaan, vasemmalla jo lähes kuivaa rouhetta ilman maun pehmitystä pakastimessa. 

 Kolmas syystoimeni oli nokkosen siementen keruu. Kivimuurin sisällä on puhdas alue, jossa olen antanut niiden kasvaa. Nyt leikkasin hedenorkot varsineen. Levitin ne ensin ulkopöydälle, jotta kaikki ötökät pääsivät pakoon. 

Sitten kuivattelin varsia hellan päällä muutaman päivän ja ravistelin sitten siemenet isolle lakanalle. Lopuksi siivilöin ne ja jauhoin nokkosjauheeksi. Siementä levisi siinä kyllä lattiallekin. Ensi kerralla leikkaan taas vain pulleat norkot irti alkuvaiheessa, niin on siistimpää.Nokkosen siemen- linkkejä olen laittanut tänne monena vuonna. 

Vähän viinimarjojakin on poimittu, vaikka mustaa en pysty tällä hetkellä syömään. Muutamasta marjasta tulee paha olo. Mustikkaa on parikymmentä litraa, kolmasosa viimevuotisesta. Vähän siis varautumista talveen, symbolisesti lähinnä. Perunaa istutin säkkiin, kottikärryyn ja ruohosilpun alle, kun en jaksa kaivaa maata. Ne varmaan syödään ennen talvea. 

Lapsuuskodissa perunat ja viljat sekä lehmien heinät olivat välttämätöntä talven yli pääsemiseksi.  Halla, viljan lakoontuminen  ja huonot korjuusäät jännittivät lapsenkin mieltä.

Vaihteeksi

Vintillä näkyvät talon hirsiseinät

Ei mennyt kauppareissu aivan iloisesti, kun oli niin kuvottava ja heikko olo, mutta asiat tulivat hoidetuiksi. Hiki valui, kun kävelin apteekkiin ja kauppaan. Joku tulehdus tuolla suolistossa varmaan jyllää. Tuntuu, että on hetkessä vanhentunut vuosia, kun on heikkovoimainen olo. 

Haen vähän vaihtelua tähän hiljaiseen yksinolooni siirtymällä välillä vinttiin lueskelemaan. Lukeminen ei kyllä nyt jaksa kovin huvittaa, mutta katselin sieltä hyllystä oikeita kirjoja käteen. 

Varsinkin sateella viihdyn vintissä, kun sade ropisee peltikattoon. Pihlajat ovat jo pitkään olleet syksyisiä. Vilja kypsyy pelloilla. Kun elämä rasittaa pitkäaikaisilla rasitteilla, en tarkoita tätä tautia, kuluu pois kyky tuntea iloa ja innostusta ja nauttia siitä, mistä ennen. Ei kai oikein muuta keinoa ole, kuin taas tietoisesti hakea ja ylläpitää ilon aiheitansa. Irrottaa mieltään huolistansa ja koettaa olla läsnä, tässä ja nyt. 

Tylsää

Makailuksi on mennyt tämä elokuun alku, siis tavallistakin enemmän.  Kuumetta oli kolme päivää, mutta yskä sekä heikko ja kuvottava olo jatkuvat. Äsken mittasin verenpaineen ja yläpaine oli 96. Uskaltaa ainakin syödä lisäsuolaa, minkä heti teinkin. Ehkä natriumtasoni on taas laskenut alle viitearvojen, kuten parina viime vuonna tähän aikaan ja oli huono olo silloinkin. Olen hikoillut paljon ja suoloja lie poistunut.  Odottelen, koheneeko olo nyt. 

On tämä elämä kyllä aika tylsäksi mennyt. Selailee nettiä, koettaa jaksaa kuunnella tai lukea kirjoja, odottelee huonoja uutisia muitten asioissa. Tai varautuu niihin.  Kovin on pieneen elämäni supistunut. Urheilun seuraaminenkaan ei huvita, vaikka yritän. Säälin urheilijoita, jotka eivät voita, kun kansa odottaa ja pettyy. Minusta he ovat kuin entisajan gladiaattoreita, jotka heitetään  areenalle taistelemaan elämästään. Koko kansan pettymys harteillaan he sitten hiippailevat pois kentältä, ellei mitalia tule.

Viinimarjoja pitäisi poimia, mutta ne aivan yököttävät. Pienet ilot, kuten metsätielenkki pyörällä tai hyvä sauna ovat olleet poissa ohjelmasta. No reilun viikon. Vähän olen tiellä kävellyt.  Realismia nyt! Mutta kannatan valittamista, saa valittaa! 

Laitoin tähän piristykseksi monta vuotta vanhan kuvan krasseista, lempikukistani. Tänä vuonna yksikään siemen ei itänyt. 

Flunssapäiviä

Sain kiertävänä tartuntana aikamoisen flunssan. Kuumetta pitää 38 paikkeilla, monenlaisia oireita ilmaantuu toinen toisensa perään, ruoka ei maistu, nukuttaa pitkin päivää. Siitä on pitkä aika,kun minulla flunssaa on ollut, eikä koronaakaan, luulin jo etten mitään saakaan enää. Löysin voimassa olevan koronatestin,ei tullut toista viivaa. 

Harmillista on, kun jouduttiin perumaan koko kesän odotettu lapsenlapsen ja toisen mummin vierailu. Tai siirtämään. 

Tautiin kuuluu lihas- ja nivelsärkyjä, mutta myös paljosta makuusta minulla aina hartianseutu ja lonkat kipeytyvät. Pelottaa, jos joudun sairaaloissa tai vanhuspaikoissa kovilla peteillä paljon selälläni makaamaan. Kammo jäi yöstä päivystyksessä vuosia sitten.

Nyt sentään voin kääntelehtiä ja hakea parempaa asentoa  ja nousta välillä hetkeksi ylös. Maailma on vähän kuin pysähtynyt. Onneksi ajoin nurmikot etuajassa. Äänikirja pyörii, lukea en jaksaisi,  sopivalta tuntuu näinä  päivinä Hertan, piikatytön, kasvutarina ja kuvaus ruotsalaisesta tuberkuloosiparantolasta 1900- luvun alussa( Anna Sundbeck Klav). Kelaan tarinaa takaisin, jos olen nukahtanut.