Se on se! Sieltä löytyi luku nimeltä Toivo. Lauseeni toistuu siinä seitsemän kertaa. Kertomus käsittelee tuhon ja toivon taistelua ihmismielessä
Tunsin syvää iloa lukiessani noita rivejä, joita lapsena luin. Tilasin kirjan Antikvaarista.
Kirjasta löytyi muitakin tuttuja tarinoita. "Peikko, joka halusi tulla ihmiseksi" oli mielessäni muuttunut, mutta lukiessani muistini avautui noin 65 vuoden takaa. "Juuri kaipuu tulla ihmiseksi sitoo meidät kaikki toisiimme".
"Yksinäinen partiotyttö" ei ollut muistissani, mutta lukiessa tiesin, mitä lopussa tapahtuu. "Neitsyt Maarian avaimenvartijan" olen lukenut muualtakin.
Kirjassa ei ole yhtään kuvaa. Osa kertomuksista on aika pitkiä ja yksitoikkoisia, olivat varmaan nelikymmenluvunkin tytöille. Osa soveltuisi ehkä vieläkin partioretkien iltanuotiolle, ellei uskonnollisuus sitä estäisi. Kertomusten sävy on vahvasti eettinen tai uskonnollinen, elämän syviä kysymyksiä pohtiva, kieli monimuotoista ja vaikeatakin lapsille. Niissä ei lapsia hemmotella helpoilla kuvilla tai kevyillä, pinnallisilla jutuilla.
Kirja on kuin suora viesti viisikymmenluvulta. Se avasi ikkunan lapsen mieleeni ja kuinka imin itseeni, mitä sain luettavaksi. Luettavaa oli kotona vähän. Koulun kirjasto sitten avasi laajemmat tarinat. Siltä ajalta olen hankkinut aiemmin itselleni "Haltiatunturin lapset". Orpolasten pelastautuminen ehkä loi perustan ammatillisen motivaationi syntyyn.
Tästä kuutarinasta taisi alkaa kuun ja kuutamoiden ihailuni ja se rauhaisan ilon kokemus, jonka kuun ilmaantuminen luontomaiseman ylle minussa herättää.
Olipa mielenkiintoinen juttu. Nykyistä lasten tavarsmäärää ei varmaan olisi voinut kuvitella ennen. Kirjan muistaminen ja miten se löytyi ja kuvaus historiaa- olipa kiinnostavaa. Terv P
VastaaPoistaKiitos hienolle kirjastopalvelulle! Tämä oli kyllä hieno lahja minulle, pian onkin syntymäpäiväni!
Poista