Ystävälle kahdeksankymppislahjamme toisen ystävän kanssa sisälsi kivan aterian italialaisravintola Oliviassa, entisessä korkeassa lipunmyyntihallissa, sekä RSO:n värikkään konsertin Musiikkitalossa. Beethoven, Strauss, Schreker. Yksi illan "nyt on juuri tämä hetki" - kohdista oli pianosolisti Juho Pohjosen ylimääräinen, unelmoiva Rameaun Sarabande pimennetyssä salissa. Konserttitalon rivit olivat lähes täynnä kansaa.
Ennen junani lähtöä kävin Ateneumissa katsomassa impressionistien näyttelyä ja vähän muutakin. Monet, Renoir, Finch, Halonen, Enckell...Siellä oli paikoin ihan tungosta. Kyllä kansa harrastaa korkeakulttuuriakin. Kirjamessut jäivät minulta väliin. Seuraa oli perillä, yksi ilta kahdeksanvuotiaan iloja ja suruja. Oli menomatkalla harvinaista juttuseuraakin. Kuulin kiinnostavasta yhteisöasumisesta. Meillä oli useita yhtäläisiä elämäntilanteita. Nuorena matkoilla aina pyydettiin osoite ja alettiin kirjeenvaihtokavereiksi, nyt ei mainita nimiä. Tosin löysin nimen helposti netistä keskustelun perusteella, mutta enpä tee sillä mitään. Ei tässä iässä enää kerää uusia kavereita, vaikka se voisi olla hyväkin ajatus. Helsingissä on hauska käydä aina joskus. Toisen yön yövyin anoppikaverin viehättävässä kodissa viisikymmenluvun kodikkassa kaupunginosassa. Kolmen eri majapaikan kautta kulki tämä reissu.
Katselimme Teemalta mainitsemasi konsertin ja olin myös kovin ilahtunut Pohjosen itseään korottamattomasta pianokonserton esityksestä sekä herkästä ylimääräisestä. Toivottavasti joukkotapahtumat eivät tuo osallistujille virusonongelmia, ne kun ovat taas täällä.
VastaaPoista*Ellinoora
Saapa nähdä, kuinka käy, kun monessa paikassa olin ihmisjoukkojen keskellä. Maski oli laukussa, mutta en laittanut, en viitsinyt, ei sitä kivaa ole pitää. Muutama maskinkäyttäjä näkyi konsertissa, junassa tai metroportaissa. Minulla ei ole ollut koronaa.
Poista