luistavat alas katoilta, tien jääpintaan sulaa aukkoja.
Minä olen ollut kuin muissa maailmoissa. Luin ensin lahjaksi saamani Katarina Widholmin kirjan Viaton sydän lyö. Tytär antoi sen minulle, koska siinä nuori tyttö, ruotsalainen kyllä, lähtee piiaksi Tukholmaan niinkuin minäkin lukioikäisenä lähdin kesätöihin Ruotsiin. Yhden kesän olin piikana Uumajassa, sitten kaksi kesää Tukholmassa vanhusten sairaskodeissa.Tukholman aika oli minulle nuoruutta ja vapautta, vaikka työ oli aika raskasta.
Kyseessä on kirjasarja, joka on saavuttanut Ruotsissa suuren suosion. Se muistutti varsinkin aluksi Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita, mutta tarinan käänteet ylittivät Mustosen kirjojen realistiset elämänvaiheet. Helppolukuinen ja kiinnostavasti etenevä ja ajankuvaan perehtynyt oli tämäkin kirja.
Löysin sitten bookbeatista seuraavan osan ruotsinkielisenä. Vain ensimmäinen kirja on vasta käännetty suomeksi. Nyt olen lukenut toisen osan nimeltä Värma händer. Olen nuorena osannut ruotsia hyvin, mutta en ole mihinkään tarvinnut koulun jälkeen. Lukeminen sujuu vielä melko hyvin, hitaammin toki. Pitää keskittyä paremmin kuin omalla kielellä lukiessa ja siitä tulee intensiivinen siirtyminen toiseen maailmaan. Tuttuja kadunnimiä ja paikkoja kulkee kirjassa. Kirja vei minua omaan nuoruusaikaani, vaikka kirjan elämä on varhemmilta, sodanaikaisilta vuosilta. Silloin tällöin tarkistin sanan, vaikka vieraatkin sanat yleensä arvasi asiayhteydestä. Mukana oli vanhentuneita sanoja, joita silloin käytettiin. Esim. taksia ei kukaan enää varmaan sano droskaksi niinkuin mekään emme enää puhu pirssistä.
Suuria tunteita ja käänteitä, arkista työtä, ihmissuhteita joissa voi elää mukana. Piti tietää, kuinka Bettyn käy. Välillä katsoin ympärilleni, että täälläkö minä olenkin. Tuntui sunnuntailta. Merkillistä, miten hyvin tämä nuori tyttö osasi kokata ja siirtyä vaativaan työhön ilman mitään koulutusta, siitä vähän lisää epärealistisuusmiinuksia.
Kolmas osa odottaa.
Miksi en useammin lue ruotsiksi, kun siitä on ennenkin jäänyt vahva keskittymisen ja paneutumisen tuntu? Olisi jotain hyötyä kahdeksan vuoden opinnoista. Tuppaan muutoin lukemaan liian nopeasti ja pinnallisesti.
En kerro tästä mainostaakseni kirjaa, vaan kerron omasta kokemuksestani. Nyt ovat illat alkaneet tuntua pimeiltä ja pitkiltä, jo mielellään näkisi illallakin ulos. Hyvä apu ovat silloin tällaiset pakomatkat.
Tätä tulee luettua, monesti täällä on saatu vangittua hetki. Osa hetkistä on kuin pilkahdus, niinpä niin.
VastaaPoistaKirjaan uppoutuminen ja sen tuoma muistojen virta oli mielenkiintoista. Olen huomannut että näin eläkkeellä aika on toinen, ehtii uppoutua. Ajattelin että pitääkin miettiä vastaavaa kurjaa rai runokoelmaa. Jossa kulkisi jo ammoin unohtuneilla poluilla.
Tässä talvessa kelejä on ollut, kevät tulossa, valo lisääntyy nopeaan. Linnutkin sirkuttaa jo.
Hyvää vointia. Terveisin P, lukija.
Ehtii tosiaan uppoutua, lukea jopa keskellä päivää, vaikka harvemmin niin toimin. Jos kirja vie aivan mukanaan, niin päivänkin voi käyttää. Aikaa kun on. Toivottavasti löydät vastaavia hetkiä!
PoistaHienosti valittu lahjakirja tyttäreltä ! Minulle jo kirjan kansi kertoo ajankuvasta ja houkuttelee lukemaan!
VastaaPoistaKyllä, ilahduin kovasti. Nyt kolmas osa luettavana. Kuinka Bettyn käy, pitää edelleen mukana sodanjälkeisissä kuvioissa.
VastaaPoista