-Aina ei ole samanlaista, oli äitini lause. Niin olen saanut taas todeta. Synkät pilvet voivat haihtua. Olo kevenee poutapilvien alla ja kiitosmieli nousee. Joskus tapahtuu asioita, jotka tuntuvat rukousvastauksilta. Aivan varjotonta aikaa on silti harvoin.
Koko viime viikko oli vaihteeksi sosiaalista elämää. Oli useita mukavia vierailuja, yövieraita, uusia ja tuttuja kävijöitä ja pientä matkaa. Sitten on taas hyvä palata omaan rytmiin, lepäilyyn ja hiljaisuuteen.
Mustikka on täälläkin kypsää. Lyhentyneet ovat marjamatkani, kun väsyminen kääntää nopeammin kotiinpäin, mutta jotain on jo kertynyt talven varalle. Ainakin vielä tänä kesänä siis käyn marjassa. Sitten kun enää siihen pysty, käyn varmaan katsomassa tätäkin päivitystä.
Kuuntelen metsässäkin Helsingin Sanomien tarjoamaa huikeata äänikirjaa Sinuhe. Ihmisääni kuulemma norjalaisen tutkimuksen mukaan karkottaa metsän eläimiä parhaiten. Komea kyykäärme ei kyllä tainnut siitä välittää, vaan rauhallisesti liukui edestäni kiven koloon. Harvoin olen niitä metsässä nähnyt.
Juuri taas kotiuduttiin mökkireissulta. Ei tullut marjastettua kun oli vaihteeksi kaksi tyttöserkusta mökkivieraina. Toivottavasti heille jäi jonkinlainen muistijälki vaikka tämä viimeinen päivä ei ollut kovinkaan kesäinen. Tullessa kuitenkin liikennepuistossa oli mukava ajella. Jotenkin tämä kesä on mennyt muka eri tavalla kuin ennen. Tietenkin voimat hupenevat että usein täytyy vaan istahtaa. Ruuanlaittokin on pakkopullaa mutta syötäväkin on. Jotenkin sitä suree sitäkin että nuorenpana ei ollut aikaa tehdä mieluisia juttuja. Ei ollut yrittänä kesälomiakaan. Nyt sitten kun olisi aikaa niin ei jaksa. Tosiasiassa pitäisi olla aivan tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Olen vain sellainen että aina keksin jonkin huolenaiheen. Kirjoitteli toinen Annikki
VastaaPoistaJatkuvaa sopeutumista kysyy elämä, johon aika/ikä tuo muutoksia. Jotain entistä pitäisi jättää pois, että jaksaisi jotain uutta ja mieluisaa. Se vain ei ole niin helppoa. Läheisetkin ovat tottuneet tiettyyn malliimme.
Poista