Joulumuutos

Jouluni muuttuikin äkkiä

edellisen kirjoituksen jälkeen. Odotetut jouluvieraani ovat saaneet kuumeisen flunssan. Kotitesti ei näytä koronaa. Tuntui aluksi, että putosin jostain alas. Pettymyksen painoa lisäsi tieto pikkutytön surusta, kun hän oli niin odottanut mummolajoulua. Suruansa hän oli purkanut koronapiirrosten sarjaan, kun hänkin oli joutunut suostumaan kotitestiin. Kuinkahan suuren varjon tämä pitkä korona- aika jättääkään lasten mieliin?  

Varmaan aika monessa perhekunnassa on koettu vastaavanlaisia pettymyksiä tänä vuonna. Onkohan lukijoiden perheissä?

Olin vielä ikäänkuin epäuskon vaiheessa, kun tuli yllättävä puhelu ystävältä, jota perheineen olen tavannut kahdeksankymmenluvulla. Hänen odotetuilla vieraillaan oli ilmennyt koronatartunta, mistä hän oli juuri saanut tiedon. Puhuimme lähes kaksi tuntia, muistelimme entisiä aikoja, edesmenneitä miehiämme, nykyisiä elämiämme. Puhelu oli aivan terapeuttinen. Sen jälkeen aloin uskoa, että tämä on nyt näin tänäkin vuonna.

Laitoin ensi kertaa yksin kuusen jalkaansa. Naapurit toivat yllättäen hienon ostokuusen kiitokseksi saamastaan hakepuusta. Kesti kyllä aika kauan ja monia välineitä kokeiltiin ja sinne ja tänne koskikin, ennenkuin kuusi mahtui tukevasti rautajalkaan ja seisoo tuvassa yltäen kattoon asti. Se tuoksuu vahvasti. Ennen en juuri koskaan ole kuusen tuoksua kunnolla haistanut. 

Iän myötä ihminen oppii sopeutumaan. Näinkin on hyvä. Joulun leppoisa valmistelu on ollut  jouluista kaiken aikaa. Soitin yhdelle ystävälle ja kutsuin tulemaan, mutta hän oli huonovointinen. Luonnon luminen kauneus, tähtitaivas, joulumusiikki luovat tunnelmaa, mutta kyllä ihmisiä kaipaa. Onneksi on puhelin ja muut yhteysvälineet ja muita läheisiä tulossa lähiaikoina.

 Joulupuuro on valmista, pian on joulurauhan julistus ja radiosta Sulo Saaritsan Taas kaikki kauniit muistot. Sitä kuunneltiin jo lapsuuskodissani. Joulurauha on sydämen asia.