Joskus minunkin aikani on kulkenut vauhdilla, ollut täyttä ja runsasta, niinkuin tuntemieni nuorempien ihmisten. Monen aika on pelon tai kivun täyttämää, joidenkin elämä on nyt yllättävän sairauden ja hoitorytmien tahdittamaa potilaselämää. Joskus aika on suuren surun ja kaipuun nousevaa ja laskevaa aaltoilua. Joku seuraa surullisena puolisonsa hiipumista hoitokodissa. Puoliso ei muista 60 vuoden avioliittoa eikä lapsiaan, mutta etsii lapsuuskotiaan ja sen ihmisiä, se aika on hänellä tallella. Elän ystävieni aikojen mukana myötäeläen. -Se on nyt näin, tätini sanoin, elämänvaiheet joutuu hyväksymään.
Elimme kauan varovaista rauhanaikaa, opetellen luottamusta, toipuen sotakokemuksista. Nyt se aika muuttui äkillisesti toisenlaiseksi. Itsenäisyyden ilmauksen jälkeen varaudumme saamaan kostoksi kuin lapsellisen, häiriintyneen henkilön kiusantekoa. Tuntuu välillä uskomattomalta, että mieheni ja hänen veljensä eivät tiedä tästä ajasta mitään eivätkä ole sitä pohtimassa.
Mutta kevät on taas kaikilla.Torpan ympäriltä ovat sulaneet lumet, joilla kolme viikkoa sitten aamuisin hiihtelin. Silmut avautuvat täälläkin, vähän hitaammin kuin lähialueilla. Aurinko paistaa kuuseen vielä kymmeneltä. Sain ajoleikkurin akun ladatuksi yön aikana. Ruohonleikkuun aika on pian. Kylvön ja elonkorjuun ajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti