Tämän kesän mustikat

Monesti olen jo ajatellut, että kauankohan vielä onnistuvat nämä Torppakesät pihanhoitoineen ja marjakausineen. Nyt se ajatus on ollut vielä enemmän pinnalla, kun sitkeä pahoinvointi verottaa voimia. Pahoinvointi on ainakin ajoittain lievittynyt mahdollisesti pienen Mirtazapin- annoksen ja omatekoisen pahoinvointirannekkeen avulla. Minullahan on itsekehitetty teoria siitä, miksi lihottavana tunnettu pilleri auttoi useita vuosia sitten lopettamaan huonon oloni. Päättelin, että se lihottaa siksi, että se voimistaa lepoa ja elintoimintoja hoitavan parasympaattisen hermoston toimintaa ja siten parantaa ruokahalua. Samalla se hillitsee sympaattisen hermoston yliaktiivisuutta, mikä taas liittyy ahdistukseen ja pelkoon ja muihin stressitiloihin. Se, että tämä masennuslääke neljäsosa-annoksena ei vaikuta masennuslääkkeenä, vaan toimii histamiinikanavan kautta väsyttävänä,ei ole omaa keksintöäni. Se on kuultu Uniklinikan luennoitsijalta. Lääkärit suosivat nykyään Mirtazapinia unihäiriöihin. Nyt kokeilin tätä taas, ja pahoinvointi lieveni. Myös ranteen sisäosan neiguan-akupisteen painanta käsin tai rannekkeen avulla lievittää pahoinvointia. 

Näistä operaatioista seurasi, että olen pystynyt käymään mustikassa läheisillä kallioilla.  Sisulla kai myös on osuutensa. Metsässä on hyvä olla ja hengittää. Tutut, kauniit kalliometsät ja marjat kuuluvat niin kesääni, että sinnilläkin olen  hakenut useamman sangollisen talteen. Vähän lujemmasta ne on otettu kuin ennen. Kaikki ei ole kypsää, ei olisi kiire muutoin kuin mahdollisten marjanpoimintäryhmien tieltä. 

Mistä huono oloni johtuu, ei ole selvinnyt. En väitä, että teoriani ovat oikeita. Jatkuva googlettaminen jo tekee huonovointiseksi ja sitä pitää hillitä. Jossain on jotain vikaa, mutta mustikkaan on päästy tänäkin kesänä!