Kesän tunnen kaikkein selvimmin, kun voin oikaista pitkäkseni ulkona ja katsoa ylös taivaalle. Viimeksi tein niin Helsingissä Kivinokan rannalla. Katsoin taivasta leveän puun lehdistön läpi. Horisontissa vilahteli urbaani metro, lähellä oli hiekka, vesi ja lasten äänet. Aikaisemmin kesällä saaressa menin laiturille selälleni ja näin sinisen taivaan ja pilvet. Se oli kesää!
Tärkeissä, harvinaisissa paikoissa, joita muualla ollessani kaipaan, sanon itselleni: -Nyt olen täällä, nyt on tämä hetki. Lasten perheiden kanssa, yksin saarimökin maisemassa, ystävän kanssa kahvilla, kesäaamussa portailla, pian lakastuvien kukkien kukoistuskautena. Myös arkiaamuna kotona tai matkalla voi pysäyttää hetken, katsoa ympärilleen, todeta miten elämä on tällä hetkellä. Nyt olen muutaman päivän nauttinut kaupunkikotini hyvistä lähipalveluista. Voi vain kävellä kulman taakse terveyskeskukseen tai hierojalle tai isoon kauppaan! Nautin kuin etelän lomasta marjastukseen väsyttyäni. Menin jopa ensimmäistä kertaa eläissäni yksin pizzeriaan ja ostin mukaani kebabsalaatin. Nyt olen täällä!
Pysähtyminen tähän hetkeen tuo ilon ja meditatiivisen läsnäolon tunnun ja hetki jää mieleen.
Valokuvaaminen on tavallaan hetken pysäyttämistä. Somen runsaat kuvat kertovat tärkeistä hetkistä, mutta jatkuva kuvaaminen saattaa kuitenkin siirtää huomion muualle ja estää hetkeen eläytymisen.
Onneksi huomasin hetken arvon kauan sitten, kun ovea yöksi sulkiessani voin sanoa: Kaikki ovat vielä kotona saman katon alla, me kaikki. Muutoin varmaan enimmäkseen puhalsin lapsiperheen ja työn arjessa hetkestä toiseen pysähtymättä, ajatukset usein muualla.
Toisille tärkeät asiat voivat olla isompia tai vauhdikkaampia, minulle pieniä ja läheisiä perusasioita, näkemistä, kuulemista, tuntemista. Tavallinen arki tuleekin tärkeimmäksi toivomukseksi, kun sairauden tai muun syyn takia menettää tavallisia asioita.
Laajemminkin tämän voi ajatella. Nyt on näin, nyt voin vielä tehdä näin, vielä pystyn tähän, tuota en enää voi, tämä alkaa olla hankalaa, tämä ihminen on vielä elämässäni. Paljon voi tässäkin iässä menettää ja voi menettää nopeasti.
Vaikeana aikana voi pysähtyä toteamaan: - Nyt tuli tällainen aika. Se liittää vaikeudet elämänkulun kokonaisuuteen. Moni on oppinut vaikeinakin aikoina näkemään ilonaiheet, joista saa voimaa. Jatkuvan kivun läpi on kyllä vaikea kokea mielihyvää mistään. Olen lukenut, että jotkut ovat kovin ponnistuksin jossain määrin jopa voittaneet kipua keskittymällä hyviin asioihin, mutta minä en uskalla sanoa siitä mitään.
Minä voin liittää tämän lauseeni äitini ja tätini yksinkertaisten elämänohjelauseiden jatkoksi. Äitini "Aina ei ole samanlaista" voi rohkaista uskomaan parempaan muutokseen tai arvostamaan nykytilaa. Tätini "Se on nyt näin" auttaa hyväksymään tosiasiat.
"Nyt on tämä hetki", "nyt olen tässä kohdassa" auttavat pysähtymään ja kokemaan elämän syvemmin sekä kiitollisena ja onnellisena nauttimaan siitä, mitä on. Pysähtymättä voi käydä niin, että huomaa arvokkaan asian vasta, kun sen on menettänyt. Tätä yritän opetella.
Hetkessä elämisen taito, sitä kohti koko elämä! "Päivä vain, ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan" - vanha hengellinen laulu, nyt jo virsikirjassakin, ei ihan turhaan ole vanhojen lempivirsiä. Äitimammani lauloi aina kotitöitä tehdessään. Mitä enemmän töitä oli odottamassa tekijää, sitä useammin tuon kuulimme. Miten siihen tilaan pääsee, jossa hetkessä eläminen rauhoittaa turhan kiireen ja antaa levon ja lohdun. Sitä voi opetella.
VastaaPoista*Ellinoora
Voinkin melkein kuulla, että "tänään tämä ja asia kerrallansa"!
Poista