Krassit olivat paleltuneet. Tyhjensin laatikot ja otin siemeniä talteen. En taida leikata kukkavarsia penkeistä, kun niissä on linnuille syömistä talvella.
Kun sade näytti taukoavan, menin lähimetsään katsomaan puolukkaa. Oli sitä, mutta sade alkoi taas. Sukulaismies on raivannut raivaussahalla erään vanhan metsätien pajukot, jotka jo tukkivat tien. Menin kokoamaan varsistoa syrjään tieltä. Oli välillä isompaakin puuta. Palatessani taivas kirkastui ja poikkesin marjametsään. Poimin sangollisen. Yön yli kuivattelin märkiä marjoja tuvassa uunipelleillä. Virittelin perkauslaitteen pölynimuriin avulla. Jätin aamuun niiden perkauksen. Ennen aina perkasin käsin ulkona, mutta eihän tuolla nyt märkänä voi istua.
Illan hämärtyessä sytytin tulen hellan ja takkaan, tein taas kolmeksi päiväksi broilerkeiton omin perunoin. Pidän isoa vesikattilaa hellalla, kun en pannut lämminvesiboileria päälle. Pitää säästää sähköä. Lämmitän saunan. Lämpimään veteen kastetulla pyyhkeelläkin saa pienet hiet pyyhityiksi. Puuhella on taas keskuspaikka.
Muutama omena löytyi vielä ainokaisesta, lahoavasta omenapuustani. Pitihän se vanha herkku puolukkapöperö tehdä uusien puolukoitten kunniaksi: Puolukkasurvosta, talkkunaa, sokeria ja maitoa. Sitä meillä oli eväänäkin naapurintytön kanssa metsäretkellä.
Tupa lämpeni taas mukavasti puulämmöllä. Illan taittuessa pimeään tuvan ikkunoitten takana oli myönnettävä, että se oksaurakka oli liikaa. Pientä lääkitystä tarvittiin. Mutta kun on niin mukava puuhata silloin harvoin, kun se tuntuu hyvältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti