Takatalvi

Viime viikolla menin kuin kesää kohti, kun menin bussilla Helsinkiin. Heinolan silloilta näkyi ensimmäinen vapaana lainehtiva järvenpinta, perillä lumettomat kadut, liukuesteitä ei tarvittu. Vaan maanantaina siellä tuli  lunta 15 senttiä, ennenkuin lähdin junaan pohjoista kohti. Loin pihapolulta lumet kaksi kertaa. Seinäjoella ällistyin, kun pellot olivat melkein paljaina, siellä ei ollutkaan satanut. Mutta tiistaina alkoi lunta tulla ja on tullut välillä taivaan täydeltä, välillä hiljalleen. Tiet ja pihat ovat niin liukkaat, että vain kelkan kanssa uskallan portailta eteenpäin. Maantietä ei ole hiekoitettu, mutta jotain sepelinmurua siellä on, kun kelkan jalas kirskahtaa vähän väliä. Potkuttelua ei kannata yrittää, tökkäyksessä voisi lentää naamalleen. Takatalvi, lunta ja pakkasta. Monet ovat pettyneitä, kun kevät ei etene. Valo sentään lisääntyy. 

Laitoin mökki-facebookryhmään tuon eilisen kuvan, jollaisia olen tähän blogiin laittanut usein. Moni reagoi järkyttyneesti: Kuinka voi kissan jättää viideksi viikoksi! Onko se muumio? Jollakin oli jo tullut eläinsuojeluilmoitus mieleen. Piti ihan selittää, että se on posliinikissa, jonka olen saanut lapsilta joskus yli 30 vuotta sitten. On siinä pari lintuakin kissan vieressä. Ottaisin mielelläni kissan tai pari, jos en liikkuisi täältä minnekään, mutta nyt tämän kissakaverin pitää riittää.  Myös ihmeteltiin, kuinka muratti on pärjännyt. On se kasvanutkin, samoin rönsylilja toisella ikkunalla. Näyttävät viihtyvän viileässä. Kolme viime vuoden pelargoniaa näyttävät elonmerkkejä, kun toin ne pimeästä eteisestä valoon. 

Bussissa tuli taas mieleen, että kuinkahan kauan näitä tuttuja reissuja vielä teen. Kyllä ne jotain ylimääräistä lääkitystä aina vaativat, vaikka tuovat virkistystä. Introvertti nauttii tapaamisista paljon etu- ja jälkikäteen, mutta pitkissä, vilkkaissa yhdessäoloissa  sydän alkaa osoittaa rasitusmerkkejä. Viisi vuotta on varmaan maksimi, mutta voivat loppua paljon aiemminkin. Muita matkoja en ole uskaltanut tehdä enää vuosikausiin, vaikka joskus katson järjestöjen retkiä. Iän myötä vaivat ja sairaudet lisääntyvät, kroppa reagoi herkemmin. Senkin olen toisaalta nähnyt, että ikäihminenkin voi toipua. Eilen tapasin itseäni vanhemman pariskunnan, josta toinen oli kuukausi sitten vielä operaatioiden ja komplikaatioiden heikentämänä aivan voimaton petipotilas, nyt jo autolla liikkuu.

Laitetaan loppuun  vastapainoksi vähän toisenlaista kuvaa, synttäribling-blingiä! Yksisarviset tuntuvat olevan tämän päivän lapsille jotain olemassaolevaa. Meillä oli enkelit.