Päivät kuluvat runsaslukuisten ulkoilujen ja makailujen vuorottelussa. Koira on levollinen, on kotonaan ja tottunut minuun. Turhaan pelkäsin, että se on levoton. Kuljemme metsiköissä ja pikkupoluilla, koira temmeltää lumessa. Ulkona on reilu pakkanen. Pidän maskia kasvoilla lämmittämässä hengitysilmaa, mutta silti vähän rinnassa tuntuu karhealta. Kyllä täällä voi asua ja viihtyä, palvelujen ja ihmisten keskellä, mutta pian olen taas vanhaa tupaa lämmittämässä.
Kaupunkireissuni alkusyy oli rokotusten ottaminen ja kolestrolikoe. Kolestrolia pitää seurata, kun LDL:n pitäisi minulla nykyään olla alle 1.4. Lisälääkitykset statiinien ohellla eivät ole sopineet vatsalle. Nuorempana vatsa ei reagoinut mihinkään, nyt mikään uusi ei tunnu sopivan. Haettu arvo oli nyt toivotulla tasolla, 1.3. Jouduin kuitenkin äskettäin jättämään Alentajankin pois ja taas ei tiedä, riittääkö lääkitys. Minun huonon kolestrolin arvoni eivät ole missään vaiheessa ylittäneet viiterajoja, ja silti oli suonet tukossa
Kolestrolin merkityksestä sepelvaltimotaudissa kiistellään edelleen, samoin statiineista. Joidenkin näkemysten mukaan vanhojen ihmisten ei pitäisi käyttää statiineja. Minä koetan kiltisti noudattaa lääkärien ohjeita, haitoista huolimatta, kun mihinkään muuhunkaan neuvoon ei voi turvata. Isän suvun geeniperimä yllätti.
Yötä myöten olen jo toiseen kertaan lukenut/ kuunnellut Shelley Readin kirjaa Minne virta kuljettaa. Se on monitasoinen kasvutarina, jossa Coloradon luonto, rakkaus, politiikka alkuperäiskansat ja kohtalot kutoutuvat kiehtovaksi ja sinnikkääksi kertomukseksi. Mirjami Heikkisen rauhallinen luenta luo taustan myös nukahtamiselle. Tämä voi olla yksi äänikirjan toimiva, vaikkakin kirjallisuuden kannalta kyseenalainen käyttötapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti