Menneitä muistaen

Vietin junamatkan päässä pari päivää vanhan ystävän luona. On ihana nähdä, että pitkän, vaativan ja antaumuksellisen työuran tehnyt ihminen saa nauttia eläkepäivistä kauniissa kodissa ja virikkeellisessä ympäristössä ja myös kokea edelleen työnsä siunauksia. 

Muistin elpyminen on merkillinen tunne. Kun kaksi päivää muistellaan työkuvioita ja ihmisiä liki parinkymmenen vuoden takaa, yhä enemmän ihmisiä ja tapahtumia palaa mieleen. Jossain pään muistilevyillä on yllättävän  paljon tallenteita. Melkein voisi huomenna jatkaa työtä entisestä kohdasta, jos se entisyys olisi vielä olemassa. Organisaatiot ja rakenteet kuitenkin muuttuvat monista syistä. Aina silloin menetetään jotain arvokasta ja ehkä saadaan jotain hyvää tilalle. Koko organisaatio voidaan myös joutua lopettamaan. Työn tulos on  niissä ihmisissä, joiden auttamiseksi työtä on aikanaan tehty.

Ystävän kodissa oli hyllykkö, joka alkoi kiinnittää huomiotani. Se oli osa ystävän isän huutokaupasta ostamaa samantyylistä kalustoa. Hyllyhän näyttää samalta kuin äitini kirjahylly, jollaista en ole muualla nähnyt, huomasin. Väri oli tosin ruskea ja äitini hylly on valkoinen. Olen ihmetellyt hyllymme alkuperää. Nyt tästä ruskesta kalustosta löytyi valmistajan leima, Suomen tuoli- kaluste- ja sorvaustehdas. Jyväskylä. Muurame. Tämä toiminimi on ollut voimassa vuoteen 1910 asti. En tiedä, mistä äiti oli hyllynsä ostanut. Yli satavuotiaita ovat nämä huonekalut. 

Kaikenlaista olisi pitänyt aikanaan vanhemmilta kysyä. Olen sanonut lapsilleni, että miettikää nyt, mitä voisitte minulta kysyä. Mitään kysyttävää ei heille sillä hetkellä tullut mieleen. Vanhemmiten vasta alkavat kiinnostaa monet asiat, joihin vastaajat ovat jo poissa.