Jotain omaa

Ystävieni kanssa puhumme melkein aina huolista; omista sairauksista ja paljon lähipiirin moninaisista haasteista, joihin emme yleensä voi mitään vaikuttaa. Jätämme vuorotellen uudet huolet toistemmekin rukousaiheiksi. Onko meillä mitään omaa elämää? Tässä kohtaa olemme monesti alkaneet ystävän kotona rumsteerata, siirrellä tavaroita jotenkin uuteen järjestykseen, parantaa viihtyisyyttä tai toimivuutta.

Tässä omassa pikku huushollissani olen viime aikoina myös tehnyt pientä säätöä. Pitäisi tapetoida, kun sängyn päädyn takana oli tapetti pahasti likaantunut väliaikaisen asukkaan aikana, mutta en nyt jaksa ryhtyä niin isoon puuhaan. Päällystin ison taulun kankaalla sängynpäädyksi  ja se peittää toistaiseksi kuluneen kohdan. Huoltoyhtiön poika (joka sanoi sanan ylähä ja paljastui siten pohjalaissyntyiseksi), porasi kiviporalla huoneen ja parvekkeen kattoon ripustuskoukut sekä porasi alkoviverholle kannatinruuvit. Nyt verho ei helposti putoa ja koukkuun ripustin rönsyliljan. Amppelin tein narusta yksinkertaisimman  nettiohjeen mukaan. Parvekkeen katosta riippuu lyhty, jonka kannattimen tein metallinarusta, jonka taas ostin kauan sitten risutöitä varten. Huoltoyhtiö ilmoitti, että heiltä voi ostaa tällaisia yksityisiä palveluita ja se on hyvä apu.

Iso nojatuoli, joka ei kelvannut kierrätysmyymälän pojille,  meni heti roskakava-facebookissa. Viehättävä pikkuperhe haki sen. Olin ajatellut jotain kevyttä modernimpaa tilalle, mutta lähikierrätysmyymälässä oli pieni mummotuoli kolmellakympillä ja ostin sen. Siinä on harvinaisen hyvä istua. Minä ostan nykyään lähes kaiken kierrätettynä. Tytär tuli autollamme hakemaan sen. Hiukan piti muuttaa muutakin järjestystä, ainahan vähäinenkin muutos vaatii siirtämään muutakin, lähinnä järjestää televisiotasoa, että sain pienen hyllyn pois käytöstä. Nyt on hiukan väljemmän näköistä ja aivan näppärää.

Mutta se "uusi" auto simahti eilen! Se hinattiin korjaamoon. Paljon ajettu ja halpa, mutta kolmen asiantuntijan mielestä oli hyvässä kunnossa. Taisi mennä viisi tonnia hukkaan.

Onkohan tämä pikku puuhastelu sitä omaa elämää? Mitä muuta minulla on? Pientä kirjoittelua perheen ja lastenlasten muistoista ja nyt noin 1400 blogikirjoitusta, lukemista, vähän liikuntaa. Ei mitään aikataulutettua. Paitsi kohta luomitarkastusaika. Kahdeksan vuotta sitten samanlainen pieni musta täplä osoittautui melanoomaksi.

Eräässä tutkimuksessa ilmeni, että keski-ikäiset ja nuoremmat naiset kamppailivat perheessään omasta ajasta ja menemisistä, mutta minun ikäpolveni ja varsinkin vielä vanhemmat naiset pitivät perheen elämää omana elämänään, eivät osanneet kaivata jotain siitä erillistä omaksi elämäkseen eivätkä olleet tottuneet omiin menoihin. Siinä kastissa tässä kai ollaan. 

Jotain omaa saisi olla, ettei ole liian riippuvainen perheestä tai suvusta.