Hyvä päivä Torpalla

Niinkuin monet jo tietävät, tekniset piha-asiat ovat heikko kohtani. Niitä minun ei tarvinnut ennen hoitaa enkä edes katsonut niitä. Keskiössä on viime vuodet ollut päältä- ajettava ruohonleikkuri, jota aluksi suorastaan pelkäsin. Ei  leikkuu ole ongelma, vaan huoltotoimet. Ohjeita saa kuulla monenlaisia. Syksyllä jätin uuden ohjeen mukaan  säiliön täyteen bensaa ja lisäsin Motul säilöntäainetta. Yleensä olen suurella vaivalla tyhjentänyt säiliön, jos en ole saanut ajetuksi tyhjäksi.  Akku oli tyhjentynyt talven aikana, mutta sain aika vaivattomasti nyt itse ladatuksi sen. Kyllä vanhakin jotain oppii. Moni asia on helppo, kun sen osaa eikä pelkää koneita. Kone käynnistyi, vanha bensiini on säilynyt kunnossa. 

 

Öljyä olen lisännyt, mutta ei ole vaihdettu kuuteen vuoteen(!). Taisin unohtaa sen. Nyt oli ongelma, kuinka se vaihdetaan ja kuinka saan uutta öljyä. Katsoin yhden videon, mutta siinä oli ammattimieskin tiukoilla. Liikkeessä, johon soitin, huoltoihin menisi kuulemma kolme neljä viikkoa eli juhannukseen. Soitin sitten eläkkeellä olevalle sukulaismiehelle, voisikohan hänen konefirmakaverinsa joutaa tulla apuun. Sukumies olikin liikkeellä lähistöllä ja lupasi tulla itse katsomaan. Hän toikin tullessaan öljyä kumpaankin  ruohonleikkuriin ja kätevästi vaihtoi öljyt kumpaankin! Olen kiitollinen. Vanha öljy oli kuin tervaa. Liekö jo vaurioittanut koneita. Ruoho kasvaa silmissä, ajelin jo vähän käyttääkseni konetta. Mutta mikä ja missä on ilmansuodatin?

Toinen ajankohtainen  ongelma oli kaivon uppopumppu, joka syksyllä lakkasi toimimasta. Vettä nostetaan sieltä kasteluun ja paljuun. Kävin sisaren kanssa ostamassa uuden pumpun. Ongelma oli, kuinka saan vanhasta pumpusta siirretyksi  vesiletkun ja nostoketjun, kun ne olivat jumittuneet lujasti. Ongelmaa tuottaa myös oikean käden kipeä peukalonivel. No katkaisin letkun puukolla, kun en saanut ruosteista letkuklemmaria irti. Täällä oli vanhoja letkukiristimiä, mutta en saanut niitä kiristymään, vaikka kuinka ruuvasin. Vävy teki jo ohjevideon ja kehoitti hankkimaan uusia. Soitin aamulla kyläkauppaan ja siellä oli sopivia klemmareita. Pyöräilin hakemaan. Niillä sain helposti letkun kiristetyksi uuteen pumppuun. Rautaketjun sain poikki hankalasti rautasahalla kitkuttaen ja kiinnitetyksi sen rautalangalla ja vajasta löytämilläni sekalaisilla kiinnikkeillä uuden pumpun kahvaan,  sotkuisen näköisesti kyllä. Ja nyt uusi pumppu on kaivossa ja tynnöri täynnä kasteluvettä. Itse asensin!

Kävi vain ilmi, kun loppuvaiheessa luin ohjekirjaa, että pumppu toimii, kun uimurikytkin (!)on ylöspäin. En ole koskaan tiennyt enkä ajatellut, mitä virkaa pumpun kyljessä lyhyen letkun päässä olevalla lätkällä on tai onko sillä nimi.

  Panin  sitten vanhan pumpun johdon töpseliin nostaen lätkää-  ja se surahti käyntiin. Koko vaihto oli siis turha! Syksyllä vesi oli kai kaivossa niin matalalla, että kelluva osa vajosi alaspäin. Mutta kuinka se toimi kymmenen vuotta sitten, kun imin sillä kellarista vettä, jota oli korkeintaan 15 cm? Ei siinä tämä uimurikytkin voinut kellua yläsuunnassa. Lopuksi koetin irrottaa vanhasta pumpusta letkun jäännöstä. Otin isot hohtimet käteeni ja kas, ruosteinen ruuvi irtosi. Kyse on siis myös oikeista välineistä, tuli voimaa lisää.

Kerroin sukulaiselle muistakin huolistani, kysyen tietäisikö hän kuka voisi tehdä niitä.

Ulkorakennuksen luiskaporras on aivan laho. Hän lupasi itse tehdä uuden. Katsottiin, että ladossa on sopivaa lankkua. Ja lintutornille maillani kulkevan tien pusikolle olen kysellyt raivaajaa jo monta vuotta. Minulla on vain oksasakset eli en kuvittelekaan kipeillä käsilläni sitä raivaavani. Hän lupasi raivaussahalla tehdä sen. Hinnoista ei puhuttu, mutta ei varmaan tule kalliiksi. Onpa helpottavaa. Ja metsänhoitoyhdistyksen kaveri lupasi syksyllä yhden minua vaivaavan metsäryteikön harvennuksen.

Syrjäkylälle ei ole helppo saada joistain firmoista ammatti-ihmistä tekemään tällaisia heille pieniä hommia. Nolottaa aina kysellä apua ja olla vaivaksi ihmisille.  Mutta mihinkäs me joutuisimme, kerjuuta jos häpeisimme, körttivirren sanoin. Oli hyvä päivä! Ehkä seuraavalla kerralla vaihdan itse öljyt!

Nyt on mukava mennä pihalle. Käet kukkuvat joka suunnalla.

 

Mikä aika on nyt?

Yöllä näen, että on taas täydenkuun aika, niinkuin oli viimeksikin, kun olin täällä. Pihapiiri on pehmeän hämärä ja lähes valoisa. Aamulla puuhellan hehkussa pyörii taas kaminapuhallin, kuten ennenkin. Tuntuu, että aika toistuu, kulkee sykleissä, rauhallisesti kuin kevätleveä joki peltomaisemassa. Minulla on nyt tällaista aikaa.

Joskus minunkin aikani on kulkenut vauhdilla, ollut täyttä ja runsasta, niinkuin tuntemieni nuorempien ihmisten. Monen aika on pelon tai kivun täyttämää, joidenkin elämä on nyt yllättävän sairauden ja hoitorytmien tahdittamaa potilaselämää. Joskus aika on suuren surun ja kaipuun nousevaa ja laskevaa aaltoilua. Joku seuraa surullisena puolisonsa hiipumista hoitokodissa. Puoliso ei muista 60 vuoden avioliittoa eikä lapsiaan, mutta etsii lapsuuskotiaan ja sen ihmisiä, se aika on hänellä tallella. Elän ystävieni aikojen mukana myötäeläen. -Se on nyt näin, tätini sanoin,  elämänvaiheet joutuu hyväksymään.

Elimme kauan varovaista rauhanaikaa, opetellen luottamusta, toipuen sotakokemuksista. Nyt se aika muuttui äkillisesti toisenlaiseksi. Itsenäisyyden ilmauksen jälkeen varaudumme saamaan kostoksi kuin lapsellisen, häiriintyneen henkilön kiusantekoa. Tuntuu välillä uskomattomalta, että mieheni ja hänen veljensä eivät tiedä tästä ajasta mitään eivätkä ole sitä pohtimassa. 

Mutta kevät on taas kaikilla.Torpan ympäriltä ovat sulaneet lumet, joilla kolme viikkoa sitten aamuisin hiihtelin. Silmut avautuvat täälläkin, vähän hitaammin kuin lähialueilla. Aurinko paistaa kuuseen vielä kymmeneltä. Sain ajoleikkurin akun ladatuksi yön aikana. Ruohonleikkuun aika on pian. Kylvön ja elonkorjuun ajat. 

Terveenä?

Vireillä on taas siirtyminen maalle, Torpalle. Jääkaapin ja pakastimen tyhjennys on tekeillä. Kaupungissa olo on kuin työaikaa, maalle lähdetään lomalle. Työnä on kuitenkin terveydenhoitokäynnit ja siihen liittyvät aikataulut, joita maalla ei ole. Kaukana maalla oletan olevani terve ja on parasta ollakin. Täällä on monipuoliset ja helposti saavutettavat palvelut. Tänä vuonna on vastaanotolle ja kuvauksiin päässytkin hyvin, kun täällä on siirrytty tiimimalliin. Sydänoperaatioiden jälkeen olin aivan turvattomana heitteillä, kun ei ollut mitään jatkosuunnitelmaa eikä terveyskeskusaikoja meinannut saada millään.  

Tänään otettiin keskussairaalassa korvakäytävän pehmeästä patista näyte. Toivottavasti se ei tuo samanlaista ikävää yllätystä kuin kesän 2016 sievä "kauneuspilkkuni", ja sekoita kesäsuunnitelmiani. Niskankin olisi parasta parantua, kun vielä kerran käyn hieronnassa.Tosiasiassa olen kaupunkikodissa ihan laiskana, vähän pyöräilen vaikka katsomaan jäiden sulamista. Torpalla odottavat taas käynnistymättömät ruohonleikkurit ynnä muut puuhat, joista kipeät ranteeni eivät tykkää. Menen, kun kuitenkin vielä pärjään siellä yksin. Kun olen pikkukylässä vähän aikaa, huomaan että näinkin voi elää ja selvitä. Ainakin tänä vuonna.

Milloinkahan minun pitäisi mennä muistitestiin? Suvussa on ollut muistisairautta. Nimien unohtaminen tai muistamisen viipyminen on välillä aika tukalaa. Varsinkin katkeilevan yöunen väsymyksessä unohtelua on enemmän. Uudet nimet, muutkaan kuin erisnimet, eivät tartu enää päähän automaattisesti. Pitää tehdä muistisääntöjä. Tänään en yhtäkkiä pysäkillä 

muistanut uuden keskussairaalan nimeä Nova, josta olin juuri tulossa. Nyt koetan muistaa sen "uudesta keskussairaalasta", koska Nova on suomeksi uusi.  Aina joskus unohdan myös, mitä aioin tehdä, vaikka ulos lähtiessäni viedä lasipurkki jäteastiaan. Ulkona huomaan, että enpä ottanutkaan sitä. Jos väliin tulee uusi asia, edellinen aikomus saattaa unohtua.

Onko teillä tällaista? Testiin meno tuntuu pelottavalta tenttiin menolta ja epäilyttää, ettei jännitykseltä osaisi mitään.  Muistisairauden varhainen lääkitys olisi hyödyksi, tiedän.

Virikepäivät

Muutaman päivän virikematka Helsinkiin on takana. Päiväkotilakon takia lapselle tarvittiin hoitajaa pariksi päiväksi, sitten jatkoi toinen isoäiti.

Lapsen kanssa huomaa, mitä on muuttunut siitä, kun itse oli seitsenvuotias. Lapsi vilistää lähikallioita ylös ja alas kuin orava, itse hakee kankean polven kanssa alareittejä. Fysiatripoika kirjasi viime viikolla käynnistäni: " Asiallinen, hyväkuntoinen nainen". Kallioilla ja tramboliinissa huomaa, kuinka suhteellista hyväkuntoisuus on. Lapsen energia pulppuaa toiminnosta toiseen, vanhan rytmi on paljon hitaampi ja taukoja vaativa. Mieli on kiitollinen siitä, että jaksoin touhuta lapsen kanssa  tämän ajan. Jäi paljon iloisia muistoja.

Olisin vienyt lapsen Kiasmaan, mutta hän halusi nyt olla kotiympäristössä. Palatessani kävin itse katselemassa monimuotoista näyttelyä, jossa on paljon lapsiakin kiinnostavaa koettavaa.

Minun suosikkini olivat Atlantishuone ja ylimmän kerroksen levollinen tuoksu- ja hiekkamaailma. 

Junan ikkunasta ihailin kauniita koivumetsikköjä. Valkoisten runkojen rytmi tuo halun koettaa pitkästä aikaa  maalata koivutaulua. Kiitävän junan ikkunasta ei hyvää kuvaa saa otetuksi. 

Ikä vai laiskuus

Aamulla silmäilin ikkunoitani. Näkyy kyllä läpi, mutta kai pitäisi pestä, mutta jos vasta syksyllä...Tai jostain löytyisi varmaan ikkunanpesijä, joka tekisi parempaa jälkeäkin kuin minä. Onhan tätä ikäänkin jo. Menin sitten käymään alakerran 88-vuotiaan ystäväni luona. Hän kertoi posket hehkuen, että oli ollut puuhapäivä. Hän oli pessyt korkeat ikkunat, silittänyt syksyllä pesemänsä kesäverhot, hakenut alavarastosta tikasportaat, kiipeillyt niille ja ripustanut verhot korkealle katonrajaan. Välillä oli syönyt ja nukahtanut tuoliin. Parvekelasien pesu toisena päivänä oli suunnitteilla.

Jaha. -Pitääköhän minun taas ottaa sinusta mallia, sanoin.  Harva sinun ikäisesi tuohon pystyy. Vaikka kiipeillä ei pitäisi yksin.

-No mutta katsotko Veteraanijuhlaa, hän kysyi. Siellä oli paljon satavuotiaitakin ja haastattelussa olivat niin virkeitä ja harrastavia. 

Niin se ikäraja siirtyy oman iän mukana monessa suunnassa.  Kun tapaan nuoren lääkärin, kerron mitä se lääkärityttö tai -poika sanoi. Kun mummu kuoli 72-vuotiaana, oli hän minusta jo aivan iäkäs. Itse olin silloin 34- vuotias.

Pitäisikö minun taas komentaa itseni raivaamaan ikkunoiden edustoja vapaiksi ja räplätä tiukkoja kiinnityksiä auki ja niin edelleen, kun tuo 11 vuotta vanhempikin? Vai etsiä ammattisiivooja? Vai jättää koko homma syksyyn, kun palaan maalta? Jos silloin näyttää harmaalta.

Missä kuljin tänään

Etelä-Pohjanmaa ei yleensä ilahduta suurilla vesistöillä, mutta lumien sulamisen aikaan virtaavat vedet laajoina paisuntoina, elleivät tulvina, yli äyräittensä. Tänä vuonna laajat peltotulvat on saatu vältetyksi. 

Padon ansiosta joki on kesälläkin leveämpi kuin minun kouluvuosinani, mutta näin keväällä se on leveä kymi.

 Vapautuva vesi ja virtaava kimallus kirvoittavat ihmisen sielunkin jäitä. Pääsiäisviikkoina olen käynyt ihailemassa Lapuanjokea Lakaluoman myllyn sillalta, tänään pyöräillen keskustassa kahdelta riippusillalta ja kulttuurikeskuksessa Cafe Patruunan terassilta. Vesi-ihmisenä piti vielä mennä uimahalliin, mutta se olikin yllättäen suljettu henkilöstövajauksen takia. Enpä ole sellaista ennen kuullut.

Pitäisi olla parempi kamera veden kimallusta varten, mutta tekee silti mieli jakaa vaatimattomia kuvia tässä. Useimmat kai katsovat näitä puhelimella, joten kuva jää pieneksikin. Olen opetellut yksin katsomista, mutta kuitenkin tekee mieli sanoa jollekulle toiselle: katso tuota. Jokirannan kävelytie on veden peitossa, puut vedessä. Veden kiilto ja tuoksu ja  auringon lämpö tuulensuojaisella terassilla luovat hetkeksi tässä ja nyt-tunnelman, josta paha on kaukana.

Iloista pääsiäistä!

Pääsiäisen ilo oli läsnä kotikylän kauniissa kyläkirkossa. Aurinko paistoi alttarille korkeasta ikkunasta, pappi oli läsnäoleva ja selkeä, lähellä istui kauniisti veisaavia ihmisiä, ehtoollinen kutsui koolle. Kyläläisiä oli vain vähän. Monet vakiokävijät ovat jo poissa, uusia ei näy. 

Sisaren kanssa taas kierrettiin kotikylä ja käveltiin tuttua tutumpaa tietä kotimökin ohi. Otin kuvan avarasta maisemasta, joka avautui ikkunasta ja pihalta. Sellainen pitäisi minulle näkymän olla. Pihlaja oli olemassa jo 70 vuotta sitten. Tuttu lato nököttää navetan takana. Tuntuu vain hyvältä, että näitä pääsee kerran pari vuodessa katselemaan.

Ankea oloni on väistynyt. Tunteet muuttuvat vain ilmaisemalla, olen oppinut. Tämä kirjoittaminen on monesti palvellut tätä tarkoitusta. 

Joen kevättulva tuo elämäniloa kylänraitille. Puhumattakaan siitä ilosta, että sain toista vuorokautta olla sisareni seurassa. Toisen ihmisen läsnäolo tuntuu normaalilta olotilalta. Yksinolo on asia, johon tottuu. Jollekin toiselle se voi olla luontaisesti sopiva olotila.