Iloitsen linnuistani. Viime viikolla ilmaantui paikalle parvi punatulkkuja ja kuusitiaisia. Aiemmin oli ruokavieraina vain muutama talitiainen, närhipariskunta, tikka ja harakka. Jotenkin suosin pikkulintuja, mutta onhan isommillakin nälkä. Ensin huomasin vilskettä tiheässä pihakuusessani. Tulokkaat majoittuivat sinne ja ruokailevat lintulaudalla. Mitähän ne ajattelevat, kun viideltä illalla niitten kerrostaloon syttyy valot? LED-lamput eivät ikävä kyllä lämmitä. Isot linnut eivät saa syödyksi lintulaudalta, vaikka monasti istuvat lähioksalla suunnittelemassa keinoja. Sisareni kertoi, että heillä varis oli oppinut heiluttamaan riippuvaa laitetta niin, että siemeniä valui maahan. Tali-siemenpötköä kaikki pääsevät nokkimaan. Olen yrittänyt ottaa valokuvia, mutta ei niistä kännykällä ikkunan läpi tule mitään. Ihailen luontokuvaajien kärsivällisyyttä ja taitoja!
Niin, nyt on lauantai. Eilen tuntui aivan sunnuntailta, kun oli ollut parina päivänä vieraita, useampia, ja iltapäivällä olivat kaikki lähteneet. Niinkuin olisi ollut viikonloppuvieraita. Talo oli taas tyhjä. Ja tuntuikin tyhjältä.
Onhan tuolla vintillä joku rapistellut iltayöstä, tuvan päällä, ja yhtenä yönä siellä ikäänkuin kaatui jotain. Aamulla ei mitään kuitenkaan näkynyt. Viritin eilen illalla rasvapaloja loukkuihin ja aamulla yksi oli lauennut. Ehkä siinä oli se rapistelija, metsämyyrä.
Kuuntelin loppuun Joel Haahtelan Jaakobin portaat, joka on trilogian kolmas kirja. Suosittelen. Voisin lukea ne joskus kuuntelun sijaan. Niissä on monenlaista mietittävää ihmisenä olemisesta. Viimeisessä näen mm hienon kuvauksen lapsen lukkiutuneen surun avautumisesta. Koukuttava lukuvälipala oli Eeva Loukon esikoisdekkari Onnellisten saari. Kiinnostavasti rakennettu, kieli paikoin olisi vaatinut huoltoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti