Lukumatkoilla

(Kuvakaappaus Rantapallo.fi)

Viime viikolla tulin flunssaan palattuani Helsingin pippaloista. Marraskuussa tapahtui samoin. Kuumetta on ollut vain parina päivänä, mutta tukkoisuus, nivelkivut ja aivastelusarjat jatkuvat. Koronatesti näytti negatiivista. Vähän jäi vaivaamaan, kun unohdin puristaa nenätikkua kuivemmaksi nostaessani sitä pois liuostuubista. Testin teko tuntuukin vähän jännittävältä tarkkoine yksityiskohtineen. Täytynee tehdä uusi testi myöhemmin. Vaikka flunssaa tämä on.

Muistin viime syksyn flunssanaikaisen dekkarivierailuni Åren talvimaisemiin. Etsin BookBeatin aarrevarastoista uutta ja löysinkin Ragnar Jo'nassonin kolme Islantiin sijoittuvaa sarjajännäriä: Pimeys, Saari ja Sumu. Luin ne nopeassa tahdissa. Välillä piti levätä. Ne veivät matkalle Islannin vuonojen, jyrkkien vuorten ja laajojen jäätiköiden maisemiin. Olimme Islannissa marraskuussa 2013 ja sijoitin tapahtumia muistikuviini. Maisemat minulle aina tärkeimpiä ovat. Kirjat ovat jännittäviä, hyvin eteneviä, sekä päähenkilöpoliisi Huldan traumaattista perhehistoriaa että ratkottavien tapausten arvoituksia kiinnostavasti avaavia. Viimeisessä kirjassa oltiin lumimyrskyn ja pimeyden sisällä syrjäisellä maatilalla, mikä taas jotenkin sopi flunssakuplan vertauskuvaksi. 

Yhtenä aamuna heräsin liian aikaisin ja etsin jotain lyhyempää novellia kuunneltavaksi. Arvelin, etten nukahda enää. Otin sellaisen, jossa nainen matkustaa yksin Pariisiin. Havahduin uneen, jossa olin Sepon kanssa Pariisissa kapealla kävelykadulla ihmisvilinässä. Sepolla oli kuulokkeet päässä, mutta lukijan ääni kuului koko ajan kadulla. Kehoitin korjaamaan niitä niin, ettei ääni kuulu ulos, mutta hän vain myhäili. Keskellä katua kiersin käteni hänen ympärilleen ja totesin, että olet hoikistunut. Hän ei sanonut mitään, myhäili vain. Kun heräsin, lukijan ääni kuului yhä. Oli kulunut pari tuntia. Kiitos, kun saimme tavata!