Istuin ja mietin, missä vika, mistä nämä masennuksen oireet.
Mieleen nousi seuraavan viikonlopun tilaisuus, miehen veljen muistoseurat. Huomasin, että se pelotti minua, kauhistutti. Ohjelma on kuulemma tehty samalla mallilla kuin Sepon muistotilaisuus, paljon lyhyitä puheita. Tuntui, että minun on vaikea mennä sinne. Kuuden ja puolen vuoden takainen tilaisuus tuli lähelle. Mieheni äkkikuolema nousi pintaan. Kaikki yllättävä piti vain hoitaa nopeassa tahdissa ja pitää isot hautajaiset, vaikka en olisi jaksanut. Hyvähän se kyllä oli, että laaja ystäväpiiri sai hyvästellä hänet. Siinä istuessani tunsin myös, että täältä puuttuu paljon, kun häntä ei ole. Yksinolo tuntui yksinäiseltä. Olen käynyt jo kyläilemässä niissä paikoissa, joihin minulla on avoin kutsu. Silti yksinolon tunteja on paljon. Heikkona hetkenä se tuntuu raskaalta.
Jotenkin olo helpotti, kun tätä tunnustelin. Nukuinkin paremmin. Silti on unenomainen olo.
Tällaisia hetkiä paiskautuu toisinaan toivomatta ja odottamatta eteen. On hyvä voida kuunnella mitä ne itsessä herättävät, niin kuin nyt teet. Tarvitseeko mennä mukaan, jos jotain tunnetta ei voi väistää. Voiko vain sanoa, että nyt ei jaksa. On tietysti mahdollista, että muistoseurat voisivat myös hoitaa omaa ikävää ja yksinäisyyttä, mutta takeita siitä ei ole. Siunattua pääsiäistä sinulle, mihin päädytkin.
VastaaPoistaKiitoksia. Olen kyllä menossa tilaisuuteen. Piti käydä läpi, mitä se herätti.
Poista