Murehtimisesta

Olen viime päivinä ajatellut murehtimista. Tuntuu, etten minä siitä loppujen lopuksi osaa oikein mitään sanoa.

Murehtiminen on meistä monelle liiankin tuttua. Murehtimisen aiheita riittää. Niitä on pienistä isoihin ja yksityisistä  maapallon kokoisiin. On aiheellisia ja joskus onneksi aiheettomia, joskus jatkuvia kestohuolia,  joskus ohimeneviä, on ulkoisista syistä nousevia  ja esim. sairaudesta syntyviä. Omien lisäksi voi kantaa muiden huolia. Jotkut puhuvat murheistaan helposti, toiset pitävät sisällään. Kipeitä ja usein salattuja ovat oman jälkikasvun vaikeudet. On myös huolettomia tyyppejä, jotka eivät ota asioita niin vakavasti. En tunne, mitkä heidän ajatuskulkunsa ovat. 

Murheet ovat helpompia, kun voi tehdä jotain asioiden muuttamiseksi. Pitäisikö tehdä jotain, jos se on puuttumista toisten asioihin, on usein vaikea ratkaista. Silloin voi käydä mielessään pitkiä keskusteluja, jupinoita,  jotka jäävät lopulta vain oman pään sisälle. On myös uhkia, joille emme voi yhtään mitään.

Toisen asian ottaminen kuin omakseen on välittämistä  ja taakan jakamista, kuorman kantamista. Myötätunto voi muuttua liiaksi murehtimiseksi, jos toisen asia tuntuu siltä että minun pitää se ratkaista. Joskus se kertoo siitä, ettei luota toisen kykyyn hoitaa asioitaan. Joku läheinen joutuu jatkuvasti vaikeuksiin auttamisesta huolimatta. Myötätunto sinänsä voi jollain tavalla auttaa ajan myötä. Jokaiselle on tärkeätä, että on olemassa joku, joka välittää minusta myös ongelmien keskellä.

Pelkoa sisältävät murheet estävät nukkumista ja lisäävät sairauden oireita. Pelko nostaa adrenaliinin ja stressihormonin eritystä ja vaikuttaa koko kehoon ja psyykeen häiritsevästi. Joskus voi helpottaa, jos tajuaa oman pelkonsa lisäävän oireita ja niiden tarkkailua. Ihminen voi murehtia itsensä sairaaksi.

Kehoitus älä murehdi, ei paljon auta. Se voi auttaa, jos pystyy erottamaan asiat, joille ei voi tehdä mitään ja ne, joille itse voi tehdä jotain. Itsensä rauhoittaminen vaikeina hetkinä on ensiapua. Hidas hengitys on merkillisen hyvä rauhoituskeino. Moni rauhoittuu ja tyyntyy tekemällä jotain, liikkumalla, järjestelemällä, siivoamalla, käsityön parissa. On hyvä pysähtyä hiljaisuuteen ja antaa ajatusten kulkea reittejään ja tyyntyä, ennenkuin yrittää nukahtaa. Jos mieli menee ulkoisesta ohjelmasta toiseen koko päivän, kalvava ajatus nousee pintaan vaivaamaan nukkumaan käydessä, heti kun sille tulee tilaa.

Minusta on ihmeellistä, miten kauniisti Raamattu on vuosituhansien ajan puhunut ihmisen suurista asioista, rakkaudesta, anteeksiantamisesta ja tästä murehtimisestakin. Kun pelkäsin ilmenneitä sydänriskejä niin, että kehoni reagoi monin tavoin, sanoi eräs fysioterapeutti filippiiniläiskirjeen sanat: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." Opettelin tätä ulkoa ja koetin antaa sen mennä kehoni ja mieleni läpi.  Hyvä lause on myös:  "Riittää kullekin päivälle oma murheensa". Joskus pitää vain koettaa ottaa vain yksi päivä kerrallaan. 

Piispa Erik Vikström sanoi televisiohaastattelussa rukouksesta murheiden keskellä. "Name it and leave it" eli "anna asialle nimi ja jätä se", siis jätä Herran haltuun. Voiko sen oppia?

Luottamuksesta on kysymys. Ehkä me murehtijat olemme salassa teomaanisia, kaikkivoipaisia.  Vaadimme itseltämme, että minun pitäisi pystyä ratkaisemaan omat ja muiden ongelmat, nopeasti ja niinkuin minä ne näen. Eivät Raamatunkaan kauniit lauseet auta, ellemme pääse luottamuksen sisään, jättämään murheemme isompiin käsiin. Erityisesti ne, joille me emme voi mitään.