Unelias päivä

Hiljaisen harmaita marraspäiviä. Lyhyt ja himmeä on päivänvalon aika, pimeä tulee pian. Lyhtykynttilä syttyy parvekkeella jo neljältä.  Olo on usein unelias, kuin nukkuneen rukous. Nukun päiväunet. On suorastaan suloista oikaista lounaan jälkeen sohvalle, vetää villashaali päälle ja jättää äänikirja juttelemaan unisaatteeksi. Jos on nukkunut pitempään kuin hetken, olo on tokkurainen. Nukkumaan menoaikaan melkein virkistyn, puuhaan jotain, lykkään nukkumaan menoa kuin lapsi. Katselen  parvekkeelta vastapäisen kerrostalon ikkunoita. Osa ikkunoista pimenee jo kahdeksan jälkeen, ennen kymmentä ovat kaikki ikäihmiset sammuttaneet valonsa.

Kaihikin himmentää näkymiä, mutta julkisen puolen leikkaukseen pääsy ei ole ajankohtainen. Uusilla laseilla näen vielä melko hyvin, kun lopulta päätin hankkia ne. Tuli kahdet lasit taittokorjauksin hintaan 1500€, mutta yksiä ei saa puolitetulla hinnalla. Loppuelämän lasit uskoakseni, siniset ja punaiset. Loppuelämän tavarat lie jo muutoinkin liki hankittu. Eikö ole kumma, ettei tämä toistuva ajatus hätkäytä sen kummemmin. 

Viikot kulkevat, dosetin täyttö on ajan mittana. Tekemiset ovat pienentyneet, mutta sitä ei juuri huomaa,  jos voi elellä oman mittansa mukaan. Tämänkin iän parasta on oma hyvä arki. Jokin pieni suunnitelma ilona, vaikka käsillä tehtävä joululahja. On onni, jos niin saa rauhassa elellä. Miljoonat ihmiset, joukossa vanhuksia, ovat joutuneet jättämään kotinsa ja ovat tällä hetkellä pakolaisreiteillä turvaa etsimässä.