Helatorstai vanhassa hirsitalossa, täällä taas! Koko päivän on hiljainen sade pisaroinut lätäköihin ja kastellut hitaasti maata. Illalla kirkastui. Pelloilla on vilja ihan silmissä noussut oraalle. Tämä sade tekee viljalle hyvää, "sataa laariin".
Ympärillä on syvenevä vihreys. Keltaisia ja punaisia esikkoja nousee maasta siellä täällä, ne leviävät itsekseen. Vuorenkilpi puhkeaa punertavaan kukkaan. Vain muutama tulppaani ja narsissi nousee kukkimaan, ei minulla kukat menesty. Vuohenputki kattaa koko pihapiirin, paikoitellen isoina kasvustoina. Huidon sitä välillä viikatteella, mutta en mahda mitään. Paitsi että syön sitä, opetin lapsenlapsenkin maistamaan uusia suppuisia vuohensorkkia kotinsa nurmikolta. Voikukka leviää yhä varmemmin lähipelloilta täyttämään nurmikot.
Laatikoihin kylvin krassia ja syötäviä kukkia. Istutin yhteensä 12 siemenperunaa kolmeen multasäkkiin. Löysin tuomen tai tuomipihlajan taimen peltotieltä ja istutin sen nurmikon laitaan. Pensaat menestyvät minulla paremmin. Kerran jo ajelin nurmikot. Näin taas siirrytään kesään ja asetutaan maisemaan.9 Yhtäkkiä on taas tullut aika, jolloin aurinko paistaa puiden latvoihin puoli yhdeltätoista.
Ajankuluksi olen tietysti lukenut. Enimmäkseen e-kirjoja, mutta kävin kirjastoautollakin, se palvelu kun on vielä olemassa. Luen ruotsiksi, melko hitaasti, Katarina Widholmin Betty- sarjan neljättä osaa "Älskade Betty", jossa on jo edetty viisikymmenluvun Tukholmaan. Kuusikymmenluvun Tukholmahan oli nuoruuteni kaupunki, kesätyöpaikkani. Jonnekin sinne perustuu mielenkiintoni säilyminen tässä yksityiskohtaisessa perhetarinassa. Muuta hyötyä minulla ruotsin kouluopinnoista ei olekaan ollut kuin jonkinasteinen lukutaito. Ja että mielelläni katson ruotsalaisia dekkareita. Kaksi Betty- sarjan ensimmäistä osaa on jo suomennettu. E-Libraryä käytän myös, ilmaista kirjastopalvelua, mutta siinä äänikirjoja on vaikea saada ladatuiksi ja avatuiksi laitteilleni. Välillä lukaisin hyvänmielenkirjan "Kipinöitä", Minna Suvannon tarinan yksinhuoltajaäidin onnekkaasta elämänmuutoksesta ja paluusta Lapualle syntymäkotiin. Silmät ovat alkaneet rasittua paljosta päätelaitteilta lukemisesta.
Olen varmaan tässä minäkin palannut taas juurilleni, katsastanut tiluksia, tavannut tiellä ja pihoilla useimmat naapurit, ikäänkuin ilmoittautunut saapuneeksi ja kyläillytkin. Mutta ketään Jaakkoa ei ole ilmaantunut kuten Kipinöitä-kirjassa tapahtui!
Täällä kans nurmikon leikkuu eka kerran kun sattui sateeton päivä. Mulla täällä metsäisellä tontilla onnistuu hyvin sipulikukat. Tulppaanit eivät kuki kuin kerran jos ovat muuta lajiketta kuin Darwin. Jos nyt muistan nimen edes sinnepäin. Narsissit leviää kun nyppää kuihtuneet kukat pois. Ja sinisille pienille ei tarvi tehdä mitään muuta kuin pistää maahan. Voi olla että siellä on myyriä jotka syö sipulit. Narsissit taitaa saada olla rauhassa. Minusta on vanhemmiten tullut oikein kukkahullu. Ei olisi uskonut silloin parikymppisenä kun aivan paniikissa piti yrittää laittaa jotain rivarin seinustalle. Kun ensimmäinen lapsi syntyi oli kesä kun vietimme kastejuhlaa. Meillä oli kieltämättä aika komea istutus petunioita joita anoppikin vuolaasti kehuskeli. En viitsinyt kertoa että kun ostin taimet niin nypin kaikki kukkanuput pois kun luulin niitä epäonnistuneiksi lehdiksi. Ilmeisesti keräsi voimapankin ja teki kaksinkertaisen kukkamäärän samalla 🤣 terveisin toinenAnnilki
VastaaPoistaOnpa sinulla hieno kehityskaari kukkatarhurina!:) Minulla on menestyneet vain kasvit, joita olen saanut naapureilta. Tulppaanit eivät varmaan ole olleet Darwinia. Vanhanajan kukat ovat kukkineet kymmeniä vuosia paikallaan.
Poista