Dosetin aika

Aha, dosetti on tyhjä. Taas yksi viikko on kulunut. Siitä on tullut uusi ajankulun mitta. 

Otin dosetin heti käyttöön, kun minulle vajaat viisi vuotta sitten tuli sepelvaltimotaudin pysyvä lääkitys. Lääkkeitä ei ole paljon, mutta on mukava olla varma, että on ottanut lääkkeet. Joillekin dosetti on kynnyskysymys vanhuuden tai muistamisongelman myöntämiseen. - En minä mitään dosetteja tarvitse, sanoi eräs, jolla oli kahdeksan vakiolääkettä. Pillereitä oli pitkin pöytää. Rohkenin epäillä.

Matkalle lähdössä on myös lääkkeet pakattava. Ennen katsoin vain, että oli särkylääkettä käsilaukussa. Nyt minulla on peruslääkkeiden pussi sekä lisätarvikkeiden isompi pussi.  Osaa kuljetan kahden kodin väliä, perustarvikkeita on molemmissa paikoissa. Reseptilääkkeitä ei voi ostaa kaksin verroin, koska niillä on määräajat. Joskus lääkepussit harmittavat, mutta eipä sille mitään mahda. Se on nyt näin.

Pihatyöt ovat siirtyneet, kun yrittäjä on sairastunut. En ole vielä varannut kaupunkiin  syksyn kontrolliaikaa, joten voin odotella. Täällä olemiseen liittyy riittävän terveyden perusoletus. On parasta olla kunnossa.

On ihan mukavaa, kun on aamupäivisin joku lyhyt ulkohomma  raikkaassa ilmassa. Kaupungissa sellaista ei ole. Eilen kuljin parin sadan metrin ojanpohjan ja katkoin oksasaksilla sinne kasvaneet pajukot ja taimet. Ei siinä tuntiakaan mennyt. Vuosi sitten samasta paikasta piti kaataa monimetrisiä puita, jotka kavensivat isojen koneiden käyttämää tietä. Kaikki kasvaa niin nopeasti. Minulla oli rannetuet, eivätkä peukalonivelet nyt kipeytyneet pahasti. Loppupäivän voi sitten olla sisällä, tupaasilla, kuten äiti sanoi. Mitähän minä tein täällä ennen, kun mies teki ulkotyöt?

Kävin keskustassa vanhusten viikon juhlassa. Huomasin, että viiden kilometrin päästä kulkee sopivasti linja-auto. Oli hyvä sää ja ajoin sinne pyörällä. Toinen suunta Alakylään on lievää alamäkeä, palatessa Ylikylään on nousua. Olin asustanut täällä viisikymppisenä  vuosikaudet, ennenkuin huomasin, mistä pitkänomaisen kylän päiden nimitykset johtuvat. 

Oli kiva olla täydessä juhlasalissa pitkästä aikaa. Aioin käyttää maskia, mutta en käyttänyt, kun kenelläkään muulla ei ollut. Kuitenkin paikkakunnalla on liikkeellä koronaa. Joillakin siihen liittyy sitkeä ja kova väsymys.  Laulettiinkin yhdessä. Jotenkin sitä maskia ei jaksa enää. On muutakin murehdittavaa, jota naapurimaa jatkuvasti tuottaa.

Mutta juhla piristi. Erityisen ilahduttavaa oli nuorten kansanmusiikkiesitys veikeän opettajansa tahdissa. Vanhustyön nuoren johtajan puhe oli kaunis: Ikä ei ole vain numero, vaan kaikki se mitä olette tehneet, opiskelleet, ponnistaneet, kokeneet, edelleen autatte nuorempia monin tavoin.

Tervehdin ja tapasin sillä reissulla toistakymmentä tuttavaa ja kauempaa näin saman verran tuntemani ihmisiä. - Ai  sinä olet tullut käymään, moni sanoi ilahtuneesti. Minua vanhempi pariskunta vitsaili: - Mekin tultiin tänne, vaikka tämä on vanhuksille. Jyväskylässäkin voin käydä tilaisuuksissa, mutta en tunne ketään eikä kukaan tunne minua. En vaikka ennen koronaa menin moniin tilaisuuksiin, kuten leskien ja muualta muuttaneiden piireihin. Iso ryhmä irtaantui kukin tahoilleen. Pois lähdin aina lievän anomisen yksinäisyyden vallassa.  Pienellä paikkakunnalla oppii sijoittamaan ihmiset jonkinlaiseen verkostoon: kylä, suku, uskonsuunta, ammatti, harrastus, politiikka. Pitää vain tuntea ja olla osa paikkakunnan verkostoja. 

 

Ikä ja palautuminen

Lihasmassa vähenee viidenkymmenennen ikävuoden jälkeen 1% vuosivauhtia ja erityisesti jaloista, kertoo Käypä hoito- sivusto. Minun lihakseni ovat siis sen mukaan vähentyneet 27 %. Siis siitä vähästä, mitä oli. Ilmankos jalat tuntuvat usein heikoilta ja kipeiltäkin. Lihasharjoittelulla voi hidastaa surkastumista, mutta ei estää. Proteiinin syöminen on tärkeätä. 

Myös palautuminen ponnistuksesta  hidastuu. Palautuminen voidaan jaotella hermoston, hiilihydraattivarastojen, lihaksiston, nestetasapainon tai yleisen toimintakyvyn palautumiseen. Kyse on lähinnä siitä, missä vaiheessa ihminen pystyy toistamaan saman suorituksen. Myös pieniä lihasvaurioita voi liikkuessa tulla. Tarvitaan riittävästi lepoa ja taukoa, iän kanssa yhä enemmän. Unen laatu on hyvä palautumisen mitta. 

Taitaa olla niin, että vanhana pienikin rasitus tuntuu kropassa enemmän ja siitäkin palautuminen on hitaampaa kuin ennen.  Palautuminen on myös psyykkinen asia, ei vain fyysinen. Kaikenlaisen stressin sieto heikkenee ja siitä tarvitsee enemmän lepoaikaa.

Perjantaina  työnsin  ruohonleikkuria puolitoista tuntia pitkässä nurmikossa ja lauantaina vähän lisää, kun päältäajettavan akussa ei pysy lataus. Paine tuntuu jaloissa vieläkin.

Kuntoilusta pitäisi olla hyötyä vanhanakin. Yhtenä talvena tein kerrostalossa yliopiston porrashaastetta. Nousin viidenteen kerrokseen pari kolme kertaa päivässä ja pääsin Haltille asti. Se tavoite oli 8000 askelman arvoinen. Ihmettelin kipeän polven kanssa fysioterapeutille, mikseivät reisilihakseni ole yhtään vahvistuneet. - Sinun iässäsi on täysi työ, että entinen pysyisi, hän ilmoitti. -Ai sekin koskee myös minua, ajattelin. Kuntosalit tuntuvat minusta ahdistavilta kopperoilta enkä ole käyttänyt niitä. Hyötyliikuntaa Torpan ympärillä minun liikkumiseni lähinnä on.

No, nyt on vain muistettava kaikin puolin mittansa ja hyväksyttävä, että ikääntyminen vaikuttaa myös minussa.

Viikonlopun ajan oli paikalla omaa nuorempaa väkeä ja kokkasin mielelläni iloisille, hyväsyömäisille nuorille. Tänään en enää jaksaisi. Entistä muistuttavat hetket ovat aika lyhyitä, mutta sitä mieluisampia.

Syksyn kirkkaat päivät ja tähtitaivaat ovat tämän ajan ilon lähteitä. Pellot lepäävät yli talven, palautuvat kesästä, keräävät voimia uuteen kasvukauteen. 

Luin toisesta blogista, että bloggerin kommentointi ei oikein toimi. Lisäsin tähän yhteydenottolomakkeen, josta saan viestin sähköpostiini. Mobiilissa se näkyy internetversiossa. Sp on entinen, liuhtarinportti at gmail.com. Sähköpostia voi lähettää siihen suoraankin.

Puuhapäivä

Pitkästä aikaa minulle tuli puuhapäivä, kun palasin Torpan taloon parin viikon jälkeen. Tulin junalta taksilla, vaikka ei tänne mikään kiire olisi ollut sadepäivinä. Oli odottavia syyshommia.  Aikomus on poistattaa iso vadelmapusikkoni, kun en viitsi sitä enää huoltaa. Onneksi sukulaismies  oli kerännyt tukina toimineet jäykät rautalangat ja heinäseipäät pois. Ne ovat hankalia kipeille käsille. Minun tarvitsi vain kantaa ne latoihin talteen. Tein lyhyen uuden penkin, johon siirsin neljä vadelmanjuurakkoa. Kärräsin siihen multaa multakuopasta. Tulisi vähän syömämarjaa. Olen aiemmin siirrellyt ja istutellut täällä paljon, mutta luulin, etten voisi enää irrottaa nurmikkoa ja tehdä penkkiä. Teinpä kuitenkin, pienen tosin. Tukipuiksi raahasin vanhat navetan katon tikapuut.

Kauempana olevaan perunapenkkiin siirsin viisi tainta. En tiedä, teenkö enää uutta perunapenkkiä. Sato ei ole ollut kummoinen, mutta periaatteessa on mukava kasvattaa jotain.

Myöhemmin tulee yrittäjä jyrsimään vadelmanjuuret irti. Olen tilannut häneltä monta muutakin puiden ja pensaiden huoltotyötä. Pitää ostaa apuja, kun ei itse pysty tai tulee tekemisestä  kipeäksi. Tarkoitus on myös saada nurmikkoaluetta vähän pienemmäksi. Ehkä vielä ajan kerran nurmikot. Kone ei käynnistynyt, mutta yön yli lataus palautti laturin.

Krassit olivat paleltuneet. Tyhjensin laatikot ja otin siemeniä talteen. En taida leikata kukkavarsia penkeistä, kun niissä on linnuille syömistä talvella. 

Kun sade näytti taukoavan, menin lähimetsään katsomaan puolukkaa. Oli sitä, mutta sade alkoi taas. Sukulaismies on raivannut raivaussahalla erään vanhan metsätien pajukot, jotka jo tukkivat tien. Menin kokoamaan varsistoa syrjään tieltä. Oli välillä isompaakin puuta.  Palatessani taivas kirkastui ja poikkesin marjametsään. Poimin sangollisen. Yön yli kuivattelin märkiä marjoja tuvassa uunipelleillä. Virittelin perkauslaitteen pölynimuriin avulla. Jätin aamuun niiden perkauksen. Ennen aina perkasin käsin ulkona, mutta eihän tuolla nyt märkänä voi istua. 

Illan hämärtyessä sytytin tulen hellan ja takkaan, tein taas kolmeksi päiväksi broilerkeiton omin perunoin. Pidän isoa vesikattilaa hellalla, kun en pannut lämminvesiboileria päälle. Pitää säästää sähköä. Lämmitän saunan. Lämpimään veteen kastetulla pyyhkeelläkin saa pienet hiet pyyhityiksi. Puuhella on taas keskuspaikka.

Muutama omena löytyi vielä ainokaisesta, lahoavasta omenapuustani. Pitihän se vanha herkku puolukkapöperö tehdä uusien puolukoitten kunniaksi: Puolukkasurvosta, talkkunaa, sokeria ja maitoa. Sitä meillä oli eväänäkin naapurintytön kanssa metsäretkellä.

Tupa lämpeni taas mukavasti puulämmöllä. Illan taittuessa pimeään tuvan ikkunoitten takana oli myönnettävä, että se oksaurakka oli liikaa. Pientä lääkitystä tarvittiin. Mutta kun on niin mukava puuhata silloin harvoin, kun se tuntuu hyvältä! 

 

Kuningataräiti

Itsekseni ihmettelen tuota monarkian viehätystä. 

Sain kyynelet silmiini, kun kuulin tiedon kuningatar Elisabeth II kuolemasta. Juurihan näin, kun hän nimitti uuden pääministerin. Tuntui, kuin aurinko olisi laskenut ja isoäiti kuollut,  läntisen maailman hymyilevä isoäiti ja matriarkka.

Brittien kiinnostus kuningashuonettaan kohtaan on valtavaa. Median kiinnostus on jatkuvaa ja tunkeilevaa. Huulilta lukijat seuraavat, mitä kuninkaalliset sanovat toisilleen. Kaikki kiinnostaa loputtomasti.

En saa kiinni siitä, miksi kuningashuone on niin tärkeä etenkin briteille. Pohjoismaisetkin kuningaskunnat hämmästyttävät. Silti tunsin itsessäni surun.

Parhaimmillaan monarkki yhdistää kansaansa, on kansallistunnon kokoaja ja vaikeiden aikojen rohkaisija. Kyllä minäkin olen tyytyväinen, kun meillä on vakaa presidenttipari. Vaikeina aikoina johtohahmon luottamusta herättävät sanat luovat turvallisuuden tunnetta kuin isän tai äidin sanat. 

Kuningasperheen riidat, erot ja muut yksyiselämän ongelmatkin ovat kansan omaisuutta. Tuovatko ne kansalle turvattomuutta vai kuin omia ongelmia lievittävää samaistumista ja osallisuutta?  Hääjuhlallisuudet ja kauniit morsiamet ovat prinsessasatujen jatkoa.

Halpaahan kuninkaallisten ylläpito ei ole, mutta jotain se palvelee. Yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta, isänmaallisuutta, kansallista ylpeyttä tai surua, arkipäivän ylittävää hohtoa tai draamaa,  josta voi saada hiutaleen itsellekin? Ilman sitäkin voi kyllä elää, tasavallassa.

Vanha väsyy

Hieno juhlakausi jäi taakse, tyttären merkkipäivän moniosainen juhlinta merellä vesillä, maalla ja ilmassa.

Olen iloinen, että pystyin vielä olemaan mukana ja apunakin. Oli yllätystä ja yhdessä suunniteltua. 

Se vain harmittaa, että väsyn kovasti enemmän kuin ennen, vaikka jonkin aikaa jaksan jotain tehdä. Erityisesti vähäinenkin vastuu tai sen otto jännittää ja vie voimia niin, että vähäksi aikaa veto ihan loppuu. Sellaista väsymistä ei ole ennen tätä kesää tuntunut. Jännittäminen tuntuu unen laadussa ja kehollisesti, vaikka ei psyykkisesti. Nuorempana ei stressin kehollisia merkkejä juuri huomannut. 

Lapsenlapsen yökyläily oli molempien odottama sivutapahtuma ja meni oikein hyvin, mutta pelkäsin sydänoireita. Se pelko nousee erityisesti siitä jälkishokista, kun viisi vuotta sitten  ikäänkuin poikkesin rasituskokeeseen matkalla hoitamaan lasta. Kokeessa todettiin akuutti tilanne ja minut vietiin suoraan operaatioon. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin juossut  kaksivuotiaan perässä ja saanut infarktin? Nytkään ei voi olla täysin varma, mikä sydäntilanne milloinkin on, mutta oloni parani, kun yhdistin tämän muiston jännityksen syyksi. 

Nyt, kun olen taas omissa oloissani ilman erityisiä suunnitelmia, uni paranee ja olo kohenee.  Sosiaalista elämää kaipaa pian lepopäivien jälkeen, mutta kaikki järjestelyt väsyttävät. Lapsenlapsi mainitsi jo joulun:- Torpalla on aina jouluna lunta, ei tarvitse jännittää onko valkoinen joulu!

Vieläkö voisin oppia rennompaa otetta?  Se säästäisi voimiakin.  Olen nähnyt, miten viime tipan toimijat pyöräyttävät viimeisenä iltana ennen juhlakattausta remontinkin valmiiksi eikä stressiä näy.  

Vai pitäisikö minun rajata elämä vähentyneiden voimien mukaiseksi, tässä neljännen iän kynnyksellä? 

(En ollut lennolla korissa,vaikka se ei pelottanut. Luulin, että riskiryhmäläisenä olisin liian vanha siihen. Paikan päällä kuulin, että joukko satavuotiaita veteraaneja oli hiljattain ollut kyydissä!)

Korjuun aika

Jotenkin mieli hiljakseen valmistautuu syksyyn, kun illat pimenevät. Melkein yllättää, kun havahtuu että yöllä on pimeää ja yhä varhemmin maailma pimenee.

Nyt on kuitenkin vielä sadonkorjuun aika. Ensimmäiset koneet ovat hyrränneet  elopelloilla. Kuinkahan nuo laossa olevat kohdat saadaan korjuuseen, huolehdin mielessäni. Muistan, kuinka lapsena opin leikkaamaan sirpillä ja tekemään kuhilaita. Lakoontuneet kohdat jäivät melkein ilman satoa.

Marjat on poimittu, puolukka ja karpalo kypsyvät myöhemmin. Tulin ostaneeksi keltaisen kesäkurpitsan taimia keväällä, en tiennyt niitä keltaisiksi. Tänään tein niistä hyvän kurpitsakeiton. Nokkosen siemenien keruuaika on nyt.

Nokkosia täällä on viljelmäksi asti. Hanskat, sanko ja sakset käteen, kuivatus ja siivilöinti, niin on superfoodia talveksi. Kaksi purkkia riittää hyvin talveksi, pikkulusikallinen kerrallaan.

Kai ihmiset osasivat nälkävuosina käyttää kaikkea, mitä luonnosta ravinnoksi löytyy. Osaisimmeko me, jos kova ruokapula tulisi? Villiyrttien tuntemusta harrastetaan nykyään paljon ja aiheesta julkaistaan oppaita. Omavaraisuus on nousemassa arvoonsa monella alalla, kun maailmamme epävarmuus on lisääntynyt. Pihan ja metsän kasveista löytyy vitamiineja ja hivenaineita, mutta nälkä ei niillä lähde. Juuriin en ole perehtynyt.

Syksyyn kuuluu uusia tv- ohjelmia kesän uusintojen jälkeen: Tanssii tähtien kanssa ja Ensitreffit alttarilla.  Kahden illan ohjelmat tiedossa.

Paras aika

Olen taas saarimökillä! Olen nyt täällä, sanon itselleni ja katselen järvenselän  kimallusta. Jyrinää kuului jo tullessani, ja kohta oli ukonilma käynnissä. Menin alangossa olevan saunan kammariin suojaan. Jos salama iskisi tupaan, voisi jääkaapin kaasupullo räjähtää, arvelen. Seurasin tiheitä salamoita salamatutkasta. Luonnonvoimat tuntuvat maalla paljon vahvemmin kuin kaupungissa. Onneksi en varsinaisesti pelkää, mutta tiedän, että salama voi sytyttää tulipalon.  Luonnon tyyntyminen tuntuu melkein pelastukselta. Saunasta tultuani tuli tekstiviestillä ilmoitus Torpan sähkökatkosta. Katselin pitkän aikaa sen seudun salamointia. Ihan lähelle Torppaa ei iskuja tullut. Entinen kotikyläkin sai osansa. Nyt lähipäivinä ei pitäisi ukonilmoja tulla.

Täällä tunnen itseni onnelliseksi ja reippaaksi. Täällä nousee entinen olemus pintaan, niin paljon kuin pystyy. Illalla saunomisen aikana, kun tuli kuumaa vettä kiukaan säiliöön, tuli ajatus isommasta pyykinpesusta entiseen tapaani, jota en ole aikoihin tehnyt.

Mäntysuopaliotus, huuhtelu järvessä. Sehän on lähinnä huuhtelupesu, mutta lakanat ja tyynynliinat ovat vähän käytettyjä ja järvivesi on lämmintä ja pehmeätä. Nyt näitä minun käyttämäni ei tarvitse kantaa mukana kotiin pestäviksi. 

Ranteet ja peukalo kyllä muistuttavat, ettei nyt ole ennen. Kipugeeliä piti laittaa. En myöskään lähde soutamaan järven yli  kalastuskunnan saareen enkä pyöräile entisiä lenkkejä. Pyörä on kyllä toimiva, mutta asento nojaa liiaksi ranteisiin. Ostin pyörän käytettynä vuonna 1987.

Onhan tämä oma lajinsa tämä autottoman matkustuspalapeli. Pitää etsiä ja yhdistellä eri liikennevälineiden aikatauluja. Joskus löytyy jotain uutta. Ensin palvelukyydillä kirkolle, junalla Parkanoon, bussilla mökkikunnan kirkolle (uusi yhteys), loppu sukulaisapuna, josta kiitokseksi toin muutaman kilon mustikoita, kun sukulainen ei enää pääse metsään. Kysyin linja- auton kuljettajalta, onko kaupan lähellä pysäkkiä. -Jos ei ole, niin tehdään, hän sanoi. Ja niin hän pysäytti kaupan kohdalla. -Kyllähän täällä maalla on tilaa pysähtyä missä vaan, sanoi. Ja perille pääsin taas.

Elämä koostuu yhä uudelleen, kun voi tulla entisen elämän arvopaikoille. Yksinhän minä olen joka paikassa, mutta seurana ovat täyden elämän muistot minussa.

Olisihan tuota avuliasta seuraa kyllä tarjolla. Minulla olisi paljon käyttöä hänen autolleen ja raivaussahalleen ja moottorisahalleen käyttäjän kera, mutta en rupea käyttämään ihmistä hyväkseni. Saunon hyvillä mielin itsekseni. Kun pulahdan selälleni veteen huuhtomaan hiukset, tunnen itseni melkein nuoreksi ja paras aika taas läsnä. Tällaista hupia tämä vanhan naislesken elämä on.

Tällaiset perhehistoriaan liittyvät tunnot lienevät tuttuja monille mökkiläisille. Kun vanhaa mökkiä joudutaan myymään, ovat ns. tunnearvot myyjien, mutta eivät ostajien mielessä.