Pyhäistä rauhaa

Kyllä ihminen sopeutuu monenlaiseen, mihin on pakko sopeutua. Me neljäkymmenlukuakin muistavat tiedämme, että moninaisissa arjen  oloissa ihminen voi elää. Sairaudet ja katastrofit luovat oman maailmansa, jossa on elettävä. Sodan oloissa elää maailmassa moni, jollain tavalla siihenkin sopeutuen. Ajattelen usein säälien niitä tietyllä rintamalla päivästä toiseen taistelevia ja uupuvia. Rintamaelämään, kuten vankilaankin, voi tottua niin että aluksi on vaikeata osata elää normaalia elämää.

Varsinaisesti ajattelin kuitenkin näitä ihmisen elämän vaiheita. Osan niistä voi valita, kaikkia ei. Viime aikoina minusta on tuntunut, että olen sopeutunut hyvin yksinoloon. Viihdyn suorastaan välillä yksikseni. Luonnon läheisyys siihen ensisijaisesti  tarvitaan.  Kuuntelen Färsaarten jumalanpalveluksen jälkeen musiikkia, nyt lahjaksi saamiani Stabat Matereita. Luen, laittelen yksinkertaisia ruokiani, selaan nettisivustoja, osallistun keskusteluihin. Pidän ikkunat auki valoon, seuraan kevään hidasta etenemistä. Yksin jäätyäni kuuntelin sellaisia, jotka tuntuivat tyyninä elävän hiljaista elämäänsä, jotkut vilkkaampaakin, halusin ottaa mallia, oppia elämään uudenlaista aikaa. Tiedossa on, että uusien sopeutumisten ja rajoitusten lista tulee jatkumaan. Peukalon tyvinivelen kipu on alkanut estää kutomista.

Ei niin, ettei olisi monenlaisia huolen aiheita mielessä. Rukouslistani vain pitenee. Se on yhteydessä olemista ja kantamista moneen suuntaan.

Jos joku pelkää yksin jäämistä, niin haluan lohduttaa: Ihminen voi sopeutua. Monen vuoden jälkeen tuntuu kummalta tai kuin unelta, että olen joskus elänyt parisuhteessa. En osaisi enää. Tai toki sitä entistä tuttua. Joskus, harvoin, kuitenkin lehahtaa ympärille läsnäolon tuntu, kuin se toinen voisi juuri tulla sisälle, entinen olisi tätä päivää, liki viidenkymmenen vuoden malli jatkuisi. Se on hyvä olo, hetkellinen lahja, niinkuin joskus unikin.

Pääsiäisen ilo

Nyt olemme saaneet nauttia uskomattomasta valosta päivästä ja yöstä toiseen. Hanki kestää aamulla edelleen kelkan tai suksen. Tyttären koiran kanssa tehtiin juuri aamulenkki metsän renustamilla pelloilla. Aukeilla mailla lunta ei juuri näe.

Pääsiäinen on suosikkijuhlani. Musiikit, viikon tapahtumat murheesta iloon, keltaiset kukat, rahkaherkut ja mämmi, traditiot, kevään murtautuminen esiin juhlistavat sitä. Kirkkovuoden tapahtumat ja vuodenajat rytmittävät kauniisti vuoden kulkua. Hiljaisen viikon keskiviikkona oli lapsuuden kotikylän kirkossa kaunis, musiikkipainotteinen messu. Väkeä vain oli kovin vähän. Tutut virret veivät mielen vanhaan, vaatimattomaan, myöhemmin palaneeseen kirkkoon, jonka kyläläiset rakensivat nälkävuonna 1867 samalle paikalle, isoäitini isän pellolle. 

Trullejakin on nähty, mutta meillä ei käyty. Trullit virpovat, mutta lankalauantaina. Pääsiäiskokkoja eli -valakioita oli tiedossa muutamia. Tytär on jatkanut perheemme pääsiäisaamun perinnettä. Isojenkin lasten sängyn alta löytyy pääsiäismuna, joka on täynnä karkkeja.

Oikeassa paikassa

Olen oikeassa paikassa, ajattelen, kun katselen auringon kimallusta hangilla ja yön kuutamoita. Näkyvät ne kaupungissakin, mutta täällä ovat isompia, lähempänä. Olen hiihdellyt monena päivänä, kun ohut hanki kantaa hyvin. Olen käynyt kylässäkin suksilla, kun tie on liukas kävellä tai kelkka ei luista. Rauhallinen, luistava "hiihtokävely" ei rasita polvea niin kuin kävely eikä lumeen painuva sauva töksäytä olkapäätä niinkuin kävelysauva. Tämä on raikasta ja hauskaa. Itselleen pitää järjestää jotain mukavaa. Samalla voi seurailla eläinten jälkiä. Näin yhdessä kohtaa erikoista kuviota, kuin pitsikierroksia. En tiedä, mikä pieni eläin ne on piipertänyt. Valokuvien otto on hankalaa, kun valon ja häikäisyn takia ei näe kunnolla kameran kuvaa.

Poliittinen maailma elää kiihkeästi. Arvostan niitä, jotka panevat itsensä peliin ja kantavat huolta yhteisistä asioistamme, uskaltavat astua poliittisten ristiriitojen näyttämölle. Me passiiviset täällä katsomossa osaamme vain äänestää, jos sitäkään. 

Toivottavasti tiedämme aikamme suurissa liittymissä, mitä olemme tekemässä. Maanosamme on muuttunut entistä enemmän sotatalouden maailmaksi. Valtavat rahasummat kuluvat paitsi sodassa myös kaikenaikaisessa  varustautumisessa ja harjoittelussa. Nyt ei kukaan sano, että ne rahat tarvittaisiin muualla. Suru rauhanomaisen rinnakkainelon kuvitelman sortumisesta muuttuu kovaksi realismiksi.

Joel Haahtelan pohdiskelevassa kirjassa " Yö Whistlerin maalauksessa" on tähän liittyviä ajatuksia luotaava kohta. Sergei aloittaa, että Venäjä ei ole koskaan edennyt demokratian asteelle. Kuvakaappaus BookBeatin sivuilta:

Takatalvi

Viime viikolla menin kuin kesää kohti, kun menin bussilla Helsinkiin. Heinolan silloilta näkyi ensimmäinen vapaana lainehtiva järvenpinta, perillä lumettomat kadut, liukuesteitä ei tarvittu. Vaan maanantaina siellä tuli  lunta 15 senttiä, ennenkuin lähdin junaan pohjoista kohti. Loin pihapolulta lumet kaksi kertaa. Seinäjoella ällistyin, kun pellot olivat melkein paljaina, siellä ei ollutkaan satanut. Mutta tiistaina alkoi lunta tulla ja on tullut välillä taivaan täydeltä, välillä hiljalleen. Tiet ja pihat ovat niin liukkaat, että vain kelkan kanssa uskallan portailta eteenpäin. Maantietä ei ole hiekoitettu, mutta jotain sepelinmurua siellä on, kun kelkan jalas kirskahtaa vähän väliä. Potkuttelua ei kannata yrittää, tökkäyksessä voisi lentää naamalleen. Takatalvi, lunta ja pakkasta. Monet ovat pettyneitä, kun kevät ei etene. Valo sentään lisääntyy. 

Laitoin mökki-facebookryhmään tuon eilisen kuvan, jollaisia olen tähän blogiin laittanut usein. Moni reagoi järkyttyneesti: Kuinka voi kissan jättää viideksi viikoksi! Onko se muumio? Jollakin oli jo tullut eläinsuojeluilmoitus mieleen. Piti ihan selittää, että se on posliinikissa, jonka olen saanut lapsilta joskus yli 30 vuotta sitten. On siinä pari lintuakin kissan vieressä. Ottaisin mielelläni kissan tai pari, jos en liikkuisi täältä minnekään, mutta nyt tämän kissakaverin pitää riittää.  Myös ihmeteltiin, kuinka muratti on pärjännyt. On se kasvanutkin, samoin rönsylilja toisella ikkunalla. Näyttävät viihtyvän viileässä. Kolme viime vuoden pelargoniaa näyttävät elonmerkkejä, kun toin ne pimeästä eteisestä valoon. 

Bussissa tuli taas mieleen, että kuinkahan kauan näitä tuttuja reissuja vielä teen. Kyllä ne jotain ylimääräistä lääkitystä aina vaativat, vaikka tuovat virkistystä. Introvertti nauttii tapaamisista paljon etu- ja jälkikäteen, mutta pitkissä, vilkkaissa yhdessäoloissa  sydän alkaa osoittaa rasitusmerkkejä. Viisi vuotta on varmaan maksimi, mutta voivat loppua paljon aiemminkin. Muita matkoja en ole uskaltanut tehdä enää vuosikausiin, vaikka joskus katson järjestöjen retkiä. Iän myötä vaivat ja sairaudet lisääntyvät, kroppa reagoi herkemmin. Senkin olen toisaalta nähnyt, että ikäihminenkin voi toipua. Eilen tapasin itseäni vanhemman pariskunnan, josta toinen oli kuukausi sitten vielä operaatioiden ja komplikaatioiden heikentämänä aivan voimaton petipotilas, nyt jo autolla liikkuu.

Laitetaan loppuun  vastapainoksi vähän toisenlaista kuvaa, synttäribling-blingiä! Yksisarviset tuntuvat olevan tämän päivän lapsille jotain olemassaolevaa. Meillä oli enkelit.

Muissa maailmoissa

Koko päivä on ollut kostean sumun peitossa. Kaupassa kävin aamusta, mutta sen jälkeen olen koko päivän lukenut tai kuunnellut kirjaa käsityön kanssa. Kolmannet keltaiset sukat valmistuivat, vaikka peukalonivel kutomisesta ärsyyntyy. 

Dekkarikausi jatkuu. Tämän päivän ohjelma oli  jännittävä Ulf Kvenslerin Erämaa. Se vei Ruotsin Lapin tunturivaellukselle, huikeisiin maisemiin ja vaikeisiin olosuhteisiin, joissa purkautuivat vuosikymmenten aikana kehittyneet traumat ja ihmissuhdejännitteet. Minusta kirjan psykologinen rakenne oli uskottava. Useimmat BookBeatin arvioijat eivät näitä kehittelyjä nähneet samalla tavalla. Minua aina erityisesti kiehtovat myös arktiset olosuhteet.

Edellinen lukukokemus oli Satu Rämön Rosa ja Björk, Hildurin jatko Islannin maisemissa. Sekin oli erinomainen. Piti jälkeenpäin vähän kerrata juonen logiikkaa, kun kuuntelussa huomio välillä jakautuu muualle. Hyvä tarina. Yksi minua ärsyttävä kohta näissä Hildurkirjoissa on, suomalaisen poliisiharjoittelija Jakob Johanssonin (! ) jatkuva villapaitojen neulominen, töissäkin.Se tuntui päälleliimatun keinotekoiselta islanninvillapaitaboomin ilmentymältä. Kirjailija sanoi Arto Nybergin haastattelussa luoneensa hahmon erilaiseksi kuin hän itse, joka ei neulo.

 Menestys on merkillinen asia, joka toisia kohtaa, toisia ei. Menestyksen tutkija kuvasi sitä osittain ryhmäilmiöksi, joka vierii eteenpäin jopa sattumalta käynnistyttyään. En tarkoita, ettei Rämö olisi suosiota ansainnut, mutta varjoon tai julkaisematta voi jäädä hyviä käsikirjoituksia. 

Iltamyöhään olen kuunnellut toisenlaista, hupaisaa. Eve Hietamiehen kirja Numeroruuhka kertoo yksinhuoltajaisän värikkäästä perhe-elämästä. Sen voi lukea vaikka ei olisi lukenut aikaisempia osia, kuten Yösyöttö. Hihittelin itsekseni vähän väliä. Kirjassa on perusteellisesti kuvattu myös työttömäksi joutumisen kokemus. Se ei ole kirjan huvittava asia. Mukana on samoja piirteitä kuin eläkkeelle jäämisessä ja varsinkin joutumisessa. 

Tällaista tämä on, kun elämä hiljenee. Tunteet  ja kokemukset pitää hakea kirjoista. Samalla olen nauttinut tästä vapaudesta lukea ja makailla koko päivä. Kuntosalikin taitaa jäädä, kun käyntien jälkeen herättelee yöllinen jomotus.

Pitsikukkaa

Joskus on hauskaa tehdä talvipäivän  ja nuutuvien aivojen piristykseksi jotain pientä uutta, kuten opetella uusi neulekuvio. Minä löysin sellaisen Novita Fazer- sukkalehdestä, jonka sain lahjaksi muun tilauksen yhteydessä. Etsin mallia keltaisiin sukkiin lapsenlapselle. "Vihreät kuulat"- mallissa oli "venäläinen kukkaraita", joka värierosta huolimatta näytti kiinnostavalta.

Koetan nyt leikkiä neuleblogia tällä kohdalla neuletta. Ehkä se voisi kiinnostaa jotakuta neulojaa, jos kuvio ei ole ennestään tuttu.

Kuvio aloitetaan laittamalla puikko silmukkaan kuin nurjaa alettaessa. Sitten kierretään lanka kolme kierrosta puikon ympäri ja vedetään ne silmukan läpi.

Tehdään peräkkäin yhteensä viisi tällaista kierrossilmukkaa ja sitten yksi nurja. Jatketaan tekemällä lisää näitä viiden ryppäitä ja välinurjia kierros loppuun.

Seuraavalla kerroksella nostetaan ensimmäinen silmukka  neulomatta, jolloin langankierto purkautuu ja saadaan pitkä silmukka. Samoin avataan neljä seuraavaa. Oikealla puikolla on sitten viisi pitkää silmukkaa. 

Siirretään silmukat vasemmalle puikolle ja otetaan lanka vasemmalta puolelta eteen ja kierretään lanka silmukoiden edestä oikealle  taakse.

Kun seuraavaksi kudotaan nurja silmukka, lanka kiristyy ja kuvio näyttäytyy. Tehdään kerros loppuun.

Seuraava kerros kudotaan nurjaa silmukkaa. Siinä on pitsikukka näkyvillä! 

Sukan kärkeen tein vielä neljän silmukan kukkaraidan.

Joustinneule on palmikkojoustin, valepalmikkoa. Netistä löytyy kyllä tähän pitsikukkaraitaan tarkempaa ohjetta. Siinä myös lanka kierretään kahdesti pitkien silmukoiden ympäri.

Eilen kuuntelin samalla Seppo Jokisen dekkarin "Koskinen ja pudotuspeli", jonka olen kyllä joskus lukenut, mutta sen pieni miestyyppinen huumori sopi leppoisaan tunnelmaan. Tänään kuunteluna on Lilja Sigurdardottirin "Jääkylmä aurinko, Auroran tutkimuksia". Olen vasta melko alussa, kehuttu tätä on. Islanti on dekkarimaailmassa nyt kylmyydestä huolimatta kuumaa. Iltalukemisenani on Anni Kytömäen  sanarikas "Kultarinta" oikeana kirjana. Kerran aiemmin aloitin sen, mutta en jaksanut keskittyä, nyt sujuu paremmin. 

Laitekokeilua

Pitää kokeilla kirjoittamista uudella tabletilla, jonka yllättäen sain pojaltani. Mitään ajatusta ei nyt muutoin ole mielessä. Tabletti on siis myös puhelin, en ole sitä ennen tiennytkään, mutta tätä en käytä puhelimena. Tämähän on aika isokokoinen. Kuin iPad, onhan minulla vanhaksi käynyt sellainen. Lukemisia ja kuvia varten tämä on hyvä. Helsingin Sanomiakin on helppo lukea näköisversiona, kun kännykässä tila on liian pieni siihen. Kirjojen ja lehtien luku siis on päätoiminto. Toinen on katselu. Voin katsoa  Areenan, Nelosen Ruudun ja MTV-Katsomon ohjelmia. En ole niitä tähän mennessä juuri katsonut. Ja  tietysti kaikkia nettitoimintoja ja sähköpostia  voi käyttää. Ja voisi hankkia maksullisia kanavia. Vanha televisisioni toimii peruskanavin. Kannettava on enimmäkseen vailla käyttöä, kun en tykkää istua pöydän ääressä tai pitää sitä sylissä. Veroilmoitukset teen sillä ja jotkut pankkiasiat. Uusi laite vie aikansa, että siihen oppii ja tottuu. Se tuo pientä aivojumppaa, mikä ei ole ollenkaan haitaksi. Poika kyllä laittoi kaikki perusasiat kuntoon, en osaisi päästä alkuun itsekseni.

Että laitteita on, jos vain huvittaa käyttää. Tätä ennenkin olen kuluttanut paljon aikaa nettiä selaillen. Vähän väliä nousee joku kysymys, jota pitää googlata. Kuinka ennen pärjäsin? Pitää varoa, etten aivan jää laitteiden orjaksi. Viime aikoina olen huomannut, että oikean kirjan lukeminen  välillä mukavaa, jotenkin rauhoittavaa. Tässä kirjoituskokeessa  ilmenee jokin ongelma, kursori hypähtää helposti väärälle riville, kun tässä mahan päällä näpyttelen. Hipaisen varmaan jotain kohtaa väärin. Kirjaimiston päälle tarjoutuu koko ajan sanoja, ns. ennakoiva kirjoittaminen. Siitä voi olla hyötyä sitten, kun sanat katoilevat nykyistä pahemmin!

Aika merkillistä on, että kaikki asiointi Suomessa siirtyy yhä enemmän nettiin, vaikka sähköjärjestelmät voidaan tuhota ja kaikkea häiritä haittaohjelmin. Useissa Euroopankaan maissa ei nettiasiointi ole näin pitkällä.Paikallinen sotekeskus olettaa ilman muuta, että katson itse laboratoriotulokset omakannasta ja otan yhteyttä, jos on jotain poikkeavaa. Onhan tämä kätevää, mutta pitää olla lähiasioinninkin mahdollisuus. 

Kuva on saatu kuvatervehdyksenä. Eikö ole kaunis!