Helsingissä

Lauantaina osuimme ukrainalaisten mielenosoitukseen Mannerheimin patsaan lähellä.  Mukana oli myös sotaa vastustavia venäläisiä kyltteineen. Lähelläni seisoi totinen nuoripari pidellen pahvikylttiä "God bless Ukraine". Ihmisten ilmeet olivat vakavia, ilmassa väreili suru ja huoli. Se tarttui, kuristi kurkkua ja sai kyynelet kihoamaan silmiin. 

Suomen tulevaisuuden uhkakuvat nousevat yölläkin mieleen. Sodissa ei ole vain panssareita, vaan jonkun poikia, jonkun isiä. Informaatiosotaa käydään molemmin puolin ja olemme sen alaisia. Pitkä rauhan aika on luonut illuusion, ettei tänne voisi enää tulla sotaa. Turhaa, mieletöntä tuhoamista, sotakaluston vallankahvassa olevan halua päästä historiaan jonkin utopian toteuttajana. 

Entinen rautatievarikon alue rautatieasemalta Töölönlahdelle on nyt hyvässä käytössä kaupunkilaisten virkistysalueena. Lapselle löytyi sieltä kaksikin hauskaa kiipeilyaluetta sekä hankikantoa käveltäväksi. Muutoin kävely on joka paikassa hankalaa askellusta liukkaan jäisessä roustikossa.