Kolmessa ja puolessa viikossa asettuu jo asumaan kaupunkikotiinkin. Jonkinlaista energiaa tarvitaan irrottamaan itsensä kuvioistaan, tyhjentämään kaappejaan, viemään kasvit naapurille hoitoon, ajattelemaan mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Tuttuahan se on, kyllä se sujuu.
Täällä alkaa ruoho vihertää, syreeninsilmut ovat nupullaan, linnut visertävät, on lämmintä. Haudoille on viety orvokit. Tupa on väljän oloinen tässä järjestyksessä, jonka viimeksi tein. En vain oikein saa otetta olemiseen, en kai ole oikein tullut perille. On vähän tyhjää, ei oikein mitään odotettavaa. Toki tietysti kesän seuraaminen. Yksinolo tuntuu pitkältä ja tyhjältä yksinäisyydeltä. Aina niin ei ole.
Kai tämä öinen, melko uusi kipuilu vaikuttaa ja väsyttää. Päivällä jäytäminen peittyy helpommin. Kai joskus pitää koettaa lääkäriin, mutta ei nyt. Liekö edessä lonkkaleikkauksen odotus, kuinkahan pitkä. Kaipa tämä kipulistailu kuuluu neljännen iän elämään, kun tässä neljännestä portista kuljetaan. Useinhan meitä vanhoja naisia kolottaa, mutta nuoremmillakin on sairauksia ja murheita. Kunpa ainakin heillä tilanteet helpottuisivat.
Kuuntelen ja luen Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta- sarjan postuumia päätösosaa "Atlas, Papa Saltin tarina". Sarjan laaja lukijakunta odotti kovasti tätä kirjailijan pojan loppuunsaattamaa jaksoa. Ihmeellistä, millaisia maailmoita kirjailijan mielikuvitus voi luoda, vieläpä historiaan ja maanosiin kytkeytyen.
Yksi uusi eräänlainen harrastus minulla on. Kuulin Jyväskylän yliopiston laatimasta sovelluksesta nimeltä Muuttolintujen kevät. Sen avulla voi nauhoittaa lintujen ääniä ja saada niiden tunnistuksia. Samalla paikannetut tiedot siirtyvät lintuseurannan ja tutkimuksen käyttöön. En tahdo oppia tunnistamaan ja muistamaan lintuja, mutta kulorastas ja laulurastas ovat kaunisäänisiä uusia tuttavuuksia, jotka ehkä opin tunnistamaan itsekin.
No mitäpä tässä enempää valittamaan, aurinko paistelee, polkupyörä esiin, sauna lämpiämään, itse sitä on mielensä noudettava!
Olet kyllä onnekas, kun sinulla on mahdollisuus vaihtaa aina halutessasi luonnonläheiseen hiljaisuuteen maaseudulla tai sosiaalisempaan elämään kaupunkimiljöössä. Perusasetelma, eli muutos parisuhde-elämästä leskeytyneen yksinoloiseen elämään, ei silti muutu. Kyse lienee siitä, että torppaelämä oli pitkään teidän yhteinen ja siitä olet totutellut löytämään oman yksinolosi tavan. Sitä olet kuvannut liikuttavasti, muuttamalla aika ajoin huonekalujen järjestystä ja nukkumapaikkaa.
VastaaPoistaOnko aina niin, että "itse on mielensä noudettava"?
kyselee Ellinoora
No kyllä minulla pääsääntöisesti on se kokemus, että itsellä on vastuu elämäntaidon haasteista.
Poista