Hämyinen maa

Hiljainen tienoo, hämyinen maa... Pehmeä hämärä peittää tienoot keskellä päivääkin. Päivä on lyhyt, lyhimmillään, pimeää on pitkästi. Ilta on pitkä. Tämä on jotenkin ihanaa, tämä vuodenaikojen rikkaus. Pimeän taitekohdan kruunaa joulu. Valoketjut ja lyhdyt loistavat pimeässä. Pikku hiljaa lisäilen niitä. Sisällä mausteiset kakkutuoksut leviävät uunista. On onnellista leipoa toivomusleipomuksia.

Tuuli on nousemassa ja pöllyttelee lumia pois puiden oksilta. Lumiset kuuset ovat niin kauniita. Nyt on saanut olla pitkään niiden keskellä kuin syleilyssä. Muistan aina,  kuinka kansalaisopiston maalauspiirissä yksi osallistuja hartaasti maalasi vieressäni lumisten kuusten taulua. Siitä tuli kaunis.

Suurten kuusten ja mäntyjen rinnalla uinuvat taimikot. Pian ne taas alkavat yhteyttää ja kasvaa, kuluttavat hiilidioksidia ja sitovat hiiltä. Hyvä, että on pakkasia. Ne suojelevat puita tuholaisten leviämiseltä ja myös talojen seiniä kostumiselta verrattuna lauhoihin, kosteisiin säihin.

Luonnossa on nytkin elämää. Eläinten jälkiä tulee joka yö. Harmi, etten niitä juuri koskaan näe. Vain kerran olen nähnyt ketun pihapiirissä, jäniksen joskus, kauriin ja peuroja samoin.

Olen säilyttänyt joulukortteja, osa on tätieni perua kahdeksankymmenluvulta. Tein niistä uusia kortteja, varsinkin pienimmälle lapsenlapselle. Koulun korttiaskartelusta minulla on tallella tämä, ikäänkuin pieni kassi,  ainakin seitsemänkymmenen vuoden takaa! Onko tuttua? 

.