Kesästä luopuminen tuntuu haikealta, vähän surulta ja yksinäiseltä. Lohdutan itseäni, että vielä on pitkä aika siihen, että kolmelta on pimeää, aamulla on pimeää, tiet ovat liukkaat ja talvivaatteet on otettu käyttöön. Ei se lohdulta tunnu, uhkaukselta pikemminkin.
Voi toki vielä tulla lämmintäkin. Puolukkamaitten raikkaus on edessäpäin. Monena yönä on jo ollut kirkas tähtitaivas ja linnunratakin näkyvissä, kuutamoakin oli, aurinkolamput syttyvät, näitä pimeän ajan iloja.
En muista, että ennen olisin näin tuntenut surua kesän lämmön ja valon menettämisestä. Kuin en niitä enää näkisi.
Onhan se oikeasti haikeaa, että tämä valon, värien ja lämmön sekä kasvun ja sadon aika vuodenajoistamme on vain sen yhden neljästä vuodenajasta. Kunkin vuodenajan ilme, ihan jo maammekin eri osissa etelästä pohjoiseen, on omanlaisensa. Minä odotan jo syksyä, millaisena se täällä tällä kertaa tulee, mitä uutta tai entistä tulee vastaan, miten koen, mikä muuttuu ja mikä pysyy. Minun haikein kesäni oli viime vuonna, tänä vuonna jo iloitsin, ettei tämäkään ollut vielä viimeinen yhteinen kesämme.
VastaaPoistaLämpimästi tervehtien *Ellinoora
Jotain haikeutta täällä on ilmassa ja saapi olla. Minä olen kyllä hyvä reipastamaan itseäni, mutta hyvä on antaa tilaa kaikille oloille.
PoistaOnpas kaunis sisäänkäynti 👍 Haikeutta aiheuttaa minullakin syksyn saapuminen. Toinen tyttäristä kyllä pitää syksyä mielivuodenaikanaan. Meillä on ollut niin tapahtumarikas kesä että ehkä pieni lepokausi olisi paikallaan. Ei vaan siltä näytä. Viikon päästä synttäri juhlat ja sitten pian suvun nuorimman kastejuhla. Syksy on kuitenkin parempi kuin pakkaset. Vilukissa taidan olla. Villasukat jalassa miltei koko vuoden. Mukavaa viikonloppua toivottelee toinen Annikki
VastaaPoistaKuvassa on ulkorakennus. Entiseen vilja-aittaan tehtiin ikkunat ja saatiin kesähuone. Kuisti oli siinä alunperin. Istuskelen siinä usein ja katselen pihapiiriä.
Poista