Sähköpostiosoitteeni on liuhtarinportti at gmail.com

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Missä olen kotona?


Kahden paikan asukas ei ole täysin kotona kummassakaan. Siirtyileminen estää sitoutumista ja osallistumista. Se myös haittaa kuulumisen tunnetta. Viime aikoina olen tutustunut Jyväskylässä uuteen asuinalueeseen, suhaillut tiheästi kulkevilla busseilla ja asioinut monissa toimivissa palveluissa kuten kuulo- ja näkötutkimuksissa - (kyllä sinä hyötyisit kuulokojeesta) -  ja viereisessä terveyskeskuksessa  ja tietokoneineni Powerin huoltosopimuspalveluissa. Naapurin kanssa käytiin seurakunnan lounaalla  ja huomenna on kirjastossa ikäihmisten asumisneuvontaa ja musiikkia. Uimahallissa joka toinen päivä. Alkoi viimeinkin tuntua, että täällähän minä asun, tämä on kotikaupunkini. 

Nyt kuitenkin on aihetta lähteä taas maalle. Päätöksenteko on kyllä vaikeutunut, jos ei ole ulkoisesti määräävää päivää.  Lähtisinkö silloin vai tällöin, kelailen edestakaisin. Yhteensä kaikki laskien puolet vuodesta olen tähän asti asustellut siellä vanhassa tuvassa. Asetun taas asumaan ja kaupunki etääntyy. Sielläkin olisi keskustassa hyviä tapahtumia, joihin voisi osallistua.  Minulle sanotaan:  - Ai sinä olet tullut käymään. Silloin tunnen olevani vierailija kaikkialla. Enkä minä taksilla lähde luentoja kuuntelemaan.

En ole ainoa kahden tai useammankin  paikan asuja, meitä on paljon. En vain ole tullut tavanneeksi sellaista, jonka kanssa olisin jutellut tuntemuksista. 

Jos asuu pääasiassa yhdessä paikassa ja lomailee toisessa lyhyempiä aikoja,  tilanne pysyy uskoakseni kohdallaan. Eipä tässä nyt voi muuta kuin järjestää taas ajatuksensa, sopeutua ja pitää tätä rikkautena. En minä muutenkaan haluaisi taloyhtiön hallitukseen. Taas laistan vuosikokouksenkin.

Aika muuttaa tilanteen, usein äkillisestikin. Kun voimat vähenevät, elinpiiri kapenee ja palvelujen tarve ⁹korostuu.  

Serkkuni päätti 79- vuotiaana:  -Ensi kesänä eli 80- vuotiaana en enää tule kesäpaikkaani, en jaksa muuttaa sinne huusholliani. Hän oli kuitenkin hyväkuntoinen ja hänellä on avulias mies, joka sanoi, ettei sinun tarvitse tehdä siellä maalla mitään. Serkku piti päänsä, hän halusi pyöräillä kesänkin kaupungissaan ja asua yhdessä paikassa. Hän ei halunnut enää sekoittaa päätään. Ja poika otti halukkaasti paikan haltuunsa.

Pian on minulla taas palvelut ja tilaisuudet 25 km päässä ja palveluauto saatavilla kerran viikossa.  Mutta on vanha hirsinen tupa, kylä, puhdas luonto ja kevään valo. Vielä jaksan tyhjentää jääkaapin, pakata lääkkeet ja laitteet ja lähteä kasseineni bussi-juna-bussi-palveluautomatkalle.

Mutta näin paljon piti valittaa:)




6 kommenttia:

  1. Hyvä tiivistelmä aiheesta, joka on monelle tuttu, ei tuntunut lukijasta valitukselta. Me lienemme jostain kotoisin, kukin ja jossain kotonamme kukin, monessa paikassakin. Paikoilla on kotoisat puolensa ja sitten ne vieraammat. Kuvaamallasi tavalla minä pääkaupungin otin haltuun ja siitä tuli nopeasti oikeasti kotikaupunki. Sitten muutimme lapsia ajatellen pikkukaupunkiin samalla seudulla, ja täällä aloin samalla tavalla tutustua kaupungin kaikkiin osiin, palveluihin ja ihmisiin (kuoro!), kunnes sain viran kotikaupungista ja tänne jäimme. Pääkaupungilla on edelleen tutut, kotoisat puolensa, mutta se on myös muuttunut pitkän elämän aikana monin tavoin vieraaksi, enää en haluaisi siellä asua. Tuntuu hyvältä asua kaupungissa, jossa ei ole kaikkea, mutta välttämättömät on ja kaikki muukaan ei ole kaukana. - Kuulostaa, että olet optimaalisessa tilanteessa sinäkin.
    *Ellinoora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulumisen tai kotona olon tunne koostuu monenlaisista asioista. Espoolaiseksi en oppinut tuntemaan itseäni 16 vuodessakaan.

      Poista
  2. Toiseni tädin asioissa kymmenen vuoden saattomatkan aikana tutustuimme Espooseen. Ihmettelin aina, miten tähän hajanaiseen, isojen teiden pirstomaan kaupunkiin voisi kotiutua. Täti oli aloittanut asumisen Tapiolasta, siirtynyt sitten Kivenlahteen. Hän halusi asua korkealla, nähdä kauas, meren siintävän puiden latvojen lomasta. Luulen, että hänen kotiseudukseen jäi ikuisesti Sortavala.
    *Ellinoora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yksi tekijä kaupunkiin liittymisessä on selkeä keskusta. Minä jäin Espoon ajaksi mielessäni helsinkiläiseksi ja siellä usein asioinkin.

      Poista
  3. Kyllä vanhemmalla iällä on vaikea juurtua uudelle paikkakunnalle. Tämä on oma kokemukseni. Vaikka asunkin tässä nykyisessä kaupungissa kolmatta kertaa niin tärkeimmäksi on jäänyt se missä asuimme kun koko perhe oli koossa. Toisaalta lapset perheineen asuvat nyt parinkymmenen kilometrin säteellä. Ja mökki on rakas, siellä kun on vietetty jo kesäaikaa kymmeniä vuosia. Mutta huh heijaa, tätä kirjoittelen Kreetalta, Hanian akueelta. Tyttären perheen kanssa viikon lomareissu. Aurinko paistaa mutta tuuli ei ole kovin lämmin. Terveisin toinen Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juuri lukenut kirjaa Saari, joka kertoo Spinalongan eli Kalydonin leprasaaresta Kreetan pohjoispuolella. Hienoa lomaa!
      Täyden elämän aikoina kiinnittyy paikkakuntaan monin sitein ja tuttujakin tulee monen reitin kautta.

      Poista

Syrjäkylän liikennepulmia

Minä olen pyöräillyt 75 vuotta. Kuusivuotiaina opettelimme ajamaan naistenpyörällä. Lastenpyöriä ei ollutkaan. Suuren osan siitä...