Tämä aika pysäyttää vuodesta toiseen, elonkypsymisen aika ja
päivä jolloin elämä äkillisesti murtui. Ei ihmiselle anneta niin paljon valinnan mahdollisuuksia kuin ehkä nuorena luulee. Se pitää hyväksyä ja sopeutua siihen, mitä tulee vastaan. Monella tavalla ihminen voi elää, sen pitkä elämä monessa suhteessa osoittaa. Se, että olen paljon täällä syrjäkylällä vanhan talon palveluksessa, on oma valinta. Se tuo täyden yksinolon viikkoja, jolloin yksinäisyys alkaa humista korvissa. Se sisältää kuitenkin joitain velvoitteita ja antaa ympärille luonnon vihreän rauhan. Elämän hauraus on lähellä ikäystävien vaiheiden myötä. Tietoisuus siitä, että omakin elämä voi hetkessä murtua, tuo kiitollisuuden tästäkin kesästä. Vielä täyttyi pakastin ja marjojen jakaminen on ilo.
Kyllä nämä elämän merkkipaalut pysäyttävät, vielä nämä murheelliset enemmän. Kyllä itselläni olisi nyös paljon "opeteltavaa" jos yksin jäisin. Tuosta merkkipaalusta huomaa varmaan aina kuinka kesät ovat erilaisia. Mustikatkin nyt kypsyneet pari viikkoa aikaisemmin. Eilen olin tyttären perheessä koko päivän kun miesväki kattotalkoissa. Kävimme katsomassa äitiäni joka ei varmaan vierailusta muista enää mitään. Kalenteriin jäi kuitenkin terveiset. Sitä mietin usein että onko elämä muistisairaana kuinka mielekästä. Äitini on kuitenkin kuin lukittu laatikko, ei ole koskaan puhunut tunteistaan. On kuitenkin menettänyt isänsä jo lapsuudessa ja nähnyt sodan ja vaikeat ajat. Ehkä siinä syitä. Päivä kerrallaan eletään jokainen. Hyvää loppukesää toivoo toinen Annikki
VastaaPoista