Vanhuuden valaistuminen

Tekee mieli palata aiheeseen, josta kirjoitin viime viikolla, eli yhteen vanhuusteoriaan gerotranssendenssiin. Luin siitä vähän enemmän. Se voidaan suomentaa vanhuuden valaistumiseksi, poluksi kohti kypsyyttä ja viisautta. 

Kuittasin tekijän sanalla joku Tornstam. Hän oli Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori ja vanhuustutkija Lars Tornstam. Hänen lähtökohtansa vanhuuden ymmärtämiseen oli toisenlainen kuin yleensä. Hän muovasi teoriansa haastattelemalla vanhoja ihmisiä. Yleensä teoriat pohjaavat nuorempien ihmisten näkemykseen siitä, mitä on hyvä vanhuus. Silloin korostuvat keski-iän aktiviteettien ja mittarien jatkuminen esim. onnistuneen vanhenemisen tai aktiivisen vanhuuden käsitteinä. Siitä näkökulmasta voidaan pitää ongelmina asioita, jotka eivät sitä välttämättä ole.

Tornstamin mukaan vanhuusikäisestä tulee usein valikoivampi ihmissuhteissa. Yksi tai kaksi luotettua ystävää on parempi kuin iso joukko.  Moni alkaa viihtyä enemmän yksinään. Ajatuksissa liikkuu usein oma lapsuus ja elämän kulku, joihin ihminen muokkaa uusia näkökulmia. Suhde sukupolvien ketjuun tulee läheisemmäksi. Menneet ja tulevat sukupolvet ovat enemmän läsnä mielessä  Musiikki, taide, luonto voivat avautua uudella tavalla. Iloa tuovat oman mikrokosmoksen pienet tapahtumat. Suhde maailmaan avartuu, ja ihminen voi alkaa pitää mahdollisena myös asioita joita oma järki ei voi ymmärtää. Hän voi myös arvioida itseään uusin tavoin, nähdä puutteitaan ja hyviä puoliaan. Suhde kuolemaan voi avautua uudella tavalla. Henkiset asiat tulevat tärkeämmiksi.

Nuorempien näkökulmasta tietynlaista vetäytymistä voidaan pitää oireena masennuksesta tai muusta ongelmasta. Ikääntyvä voi kokea jonkinlaista syyllisyyttä, jos hän ei ole ns aktiivinen vanhus ja vastaa yhteiskunnan odotuksiin. Tornstam lähestyi asiaa vanhenevien ihmisten omista lähtökohdista.

Tornstam sanoo, ettei kaikkia koskevaa teoriaa voida rakentaa. Tämä on polku jota voidaan kulkea. Sille johdattaa joskus jo nuorena jokin vaikuttava elämäntapahtuma.

Minulla on jonkunlainen haave, että pysyisin vain täällä vanhassa talossa ja ottaisin kaksi maatiaiskissaa seurakseni. Joka haluaa tavata minut, saisi tulla käymään. Vastapuolena on kokemukseni siitä, että heikentynyt ihminen tarvitsee vanhuspalvelujen lisäksi jonkun asioittensa ajajan eikä täällä sellaista lähi-ihmistä ole.

Tornstamin teoria ei tarkoita uskonnollista tai muuta aatteellista sisältöä. Mieleen nousee kuitenkin Sananlaskujen kirjan (4:18) runollisen kaunis kuvaus. "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastumistaan kirkastuu sydänpäivään saakka".