Otin dosetin heti käyttöön, kun minulle vajaat viisi vuotta sitten tuli sepelvaltimotaudin pysyvä lääkitys. Lääkkeitä ei ole paljon, mutta on mukava olla varma, että on ottanut lääkkeet. Joillekin dosetti on kynnyskysymys vanhuuden tai muistamisongelman myöntämiseen. - En minä mitään dosetteja tarvitse, sanoi eräs, jolla oli kahdeksan vakiolääkettä. Pillereitä oli pitkin pöytää. Rohkenin epäillä.
Matkalle lähdössä on myös lääkkeet pakattava. Ennen katsoin vain, että oli särkylääkettä käsilaukussa. Nyt minulla on peruslääkkeiden pussi sekä lisätarvikkeiden isompi pussi. Osaa kuljetan kahden kodin väliä, perustarvikkeita on molemmissa paikoissa. Reseptilääkkeitä ei voi ostaa kaksin verroin, koska niillä on määräajat. Joskus lääkepussit harmittavat, mutta eipä sille mitään mahda. Se on nyt näin.
Pihatyöt ovat siirtyneet, kun yrittäjä on sairastunut. En ole vielä varannut kaupunkiin syksyn kontrolliaikaa, joten voin odotella. Täällä olemiseen liittyy riittävän terveyden perusoletus. On parasta olla kunnossa.
On ihan mukavaa, kun on aamupäivisin joku lyhyt ulkohomma raikkaassa ilmassa. Kaupungissa sellaista ei ole. Eilen kuljin parin sadan metrin ojanpohjan ja katkoin oksasaksilla sinne kasvaneet pajukot ja taimet. Ei siinä tuntiakaan mennyt. Vuosi sitten samasta paikasta piti kaataa monimetrisiä puita, jotka kavensivat isojen koneiden käyttämää tietä. Kaikki kasvaa niin nopeasti. Minulla oli rannetuet, eivätkä peukalonivelet nyt kipeytyneet pahasti. Loppupäivän voi sitten olla sisällä, tupaasilla, kuten äiti sanoi. Mitähän minä tein täällä ennen, kun mies teki ulkotyöt?
Kävin keskustassa vanhusten viikon juhlassa. Huomasin, että viiden kilometrin päästä kulkee sopivasti linja-auto. Oli hyvä sää ja ajoin sinne pyörällä. Toinen suunta Alakylään on lievää alamäkeä, palatessa Ylikylään on nousua. Olin asustanut täällä viisikymppisenä vuosikaudet, ennenkuin huomasin, mistä pitkänomaisen kylän päiden nimitykset johtuvat.
Oli kiva olla täydessä juhlasalissa pitkästä aikaa. Aioin käyttää maskia, mutta en käyttänyt, kun kenelläkään muulla ei ollut. Kuitenkin paikkakunnalla on liikkeellä koronaa. Joillakin siihen liittyy sitkeä ja kova väsymys. Laulettiinkin yhdessä. Jotenkin sitä maskia ei jaksa enää. On muutakin murehdittavaa, jota naapurimaa jatkuvasti tuottaa.
Mutta juhla piristi. Erityisen ilahduttavaa oli nuorten kansanmusiikkiesitys veikeän opettajansa tahdissa. Vanhustyön nuoren johtajan puhe oli kaunis: Ikä ei ole vain numero, vaan kaikki se mitä olette tehneet, opiskelleet, ponnistaneet, kokeneet, edelleen autatte nuorempia monin tavoin.
Tervehdin ja tapasin sillä reissulla toistakymmentä tuttavaa ja kauempaa näin saman verran tuntemani ihmisiä. - Ai sinä olet tullut käymään, moni sanoi ilahtuneesti. Minua vanhempi pariskunta vitsaili: - Mekin tultiin tänne, vaikka tämä on vanhuksille. Jyväskylässäkin voin käydä tilaisuuksissa, mutta en tunne ketään eikä kukaan tunne minua. En vaikka ennen koronaa menin moniin tilaisuuksiin, kuten leskien ja muualta muuttaneiden piireihin. Iso ryhmä irtaantui kukin tahoilleen. Pois lähdin aina lievän anomisen yksinäisyyden vallassa. Pienellä paikkakunnalla oppii sijoittamaan ihmiset jonkinlaiseen verkostoon: kylä, suku, uskonsuunta, ammatti, harrastus, politiikka. Pitää vain tuntea ja olla osa paikkakunnan verkostoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti