Ennen en pitänyt historiallisista romaaneista. Minusta tuntui keinotekoiselta sijoittaa fiktiivisiä hahmoja historiallisiin kehyksiin ja kuvitella, mitä he ajattelivat aivan toisenlaisessa maailmassa. Viime aikoina olen kuitenkin enimmäkseen lukenut historiaan sijoitettuja kirjoja, koska niitä ilmestyy jatkuvasti ja suomalaiset naiskirjailijatkin kirjoittavat niitä sarjakaupalla. Viimeksi olen lukenut Paula Havasteen 1100- luvulle sijoittuvan sarjan Tuulen vihat, Veden vihat ja Lumen armo. Ne kertovat mukanaan vievällä tavalla Kerten ja Larrin elämästä, historiallisena pisteenä piispa Henrikin surma, tekijänä ärrävikainen Larri. Kirjat vievät mukanaan savupirtteihin, joissa myös kotieläimet asuvat, markkinoille, kaupunkeihin, metsiin ja pakomatkoille. Elämän yksityiskohtien kuvauksesta ei näin kaukaiselta ajalta synny lukijalta sellaista hälyä kuin sukkahousuista jatkosodan kirjassa. Luonnonuskonto vallitsee kauniisti, mutta kirkko raivaa kovalla kädellä tietä uudelle uskolle. Enää minua ei näissä kiusaa epäilys toisenlaisen maailmanajan ihmisten mielenmaisemasta, kun muistan Raamatun tuhansia vuosia vanhoja psalmeja, sananlaskuja ja vertauksia, joiden ihminen on tuttu edelleen. Nykyinen virtuaalimaailma ja globaalisuus ovat pintaa, ihmisen isot kysymykset pysyviä.
Nämä kuuluvat sellaisten luontovoittoisten kirjojen maailmaan, joita en malttaisi jättää. Anni Kytömäen kirjat, erityisesti Kultarinta, ovat sitä sarjaa. Kerten ja Larrin viimeinen asumus ja elämäntapa jäävät kiehtovina mieleen.
Minä olen viime aikoina keksinyt uudenlaisen nukuttajan itselleni. Kun olen lukenut tai kuunnellut rauhallisen nettikirjan, en kuittaa sitä pois, vaan nukkumaan käydessäni jätän kirjan lukijan lukemaan ääneen ilman ajastusta. Äänikirja laskee kirjan tunnit vain yhteen kertaan, kun sen säilyttää kirjoissaan. Uusi kuuntelu ei silloin kuluta kirjasovelluksen maksullista, rajallista tuntimäärää. Havahtuessani välillä voin todeta, missä kohtaa Kertte nyt menee ja vaipua taas turvallisesti uneen, kun lukijan ääni jatkaa rauhallista tarinaa. Lyhyemmät kuunteluajastukset voivat herättää äänen loppuessa.
Nyt luen Merja Mäen jatkosodan aikaan sijoittuvaa uutta kirjaa "Itki toisenkin".
Uskomatonta, että tänään on vielä koulua, vaikka heinäkuun helteet jatkuvat. Kukkivien puiden kukoistus on hetkessä ohi.
Havasteen ja Kytömäen kirjat sekä Nivukosken pohjalaistarinat ovat olleet minustakin antoisia. Parhaillaan luen systemaattisesti Eeva Joenpeltoa, jonka kaikki romaanit sain nivaskana. Tarinat sijoittuvat viime vuosisadan alkuun. Tommi Kinnunen on kanssa kiinnostava historiapainotteisten tarinoiden kirjoittaja.
VastaaPoista*Ellinoora
Kinnusen viimeinen, Kaarna, on minusta aika raskas, pitänee lukea uudestaan joskus. Joenpeltoa on hyllyssäni jokunen, kiinnostavaa lukea paljon myöhemmin uudelleen.
VastaaPoistaMielenkiintoisia kaikki nämä pohdinnat. Laitankin Merja Mäen lukulistalle. Häntä haastateltiin pari v sitten. Kirjojen lukijat on oma joukkonsa, ei stressaa, jokaisella omat juttunsa. Kesäriennoissa huomasi. Valikoiden minäkin luen.
VastaaPoistaErilaisia näkökulmia on virkistävää lukea. Lueskelen tätä blogia muutenkin, elämän rikkautta sanoitettu.
Hyvää vointia. Terv. P.
Merja Mäki vie Suomen valloittamaan Vienan Karjalaan jatkosodan aikana, jossa suomalaistaminen alkoi heti. Enpä ole tullut sellaista ennen ajatelleeksi. Kannattaa lukea kahteenkin kertaan, useista syistä.
Poista