Hohhoijaa

 Hitaasti olen tajunnut, että tässä iässä, yli kahdeksankymppisenä, voi hellittää mielensä perukoillakin. Hellittää ikuisista vanhemman velvollisuuksista. Tajuta, ettei tarvitse enää patistaa ketään mihinkään. Ei  tosiaan ole enää vastuussa kenenkään oppimisista  eikä jonnekin kerkiämisistä eikä  syömisistä eikä nukkumaan menoista tai ylösnousuista. Ei tarvitse saada ketään tekemään mitään eikä valitsemaan hyvin isommissakaan asioissa. Eihän sellaista kukaan ole vuosikymmeniin tarvinnutkaan, pikemminkin päinvastoin, itse vain on pitänyt itseään kuin vastuussa jälkipolvista edelleen. Erityissyistä ja pyydettäessä kyllä pitää auttaa, jos pystyy,  ja myötäelää elämän haasteissa mukana. Voi olla, että tulisi jopa uusia näkökulmia nuorempien polvien ihmisiin. 

En tiedä, ymmärtääkö kukaan muu mitä mielensisäistä juttua yritän selittää ja selvittää. Ehkä tämä on  ensisijaisesti äitien juttuja, jotka aktivoituvat varsinkin kriisiaikoina.  Miehillä tuntuvat sukupolvien väliset rajat olevan selvempiä. Tuli mieleen, kun tajusin tässä kyläillessäni, etteihän minun tarvitse kysyä lapsenlapsen läksyistä, vaikka se pyöri kielellä.

Hohhoijaa, hienoa olla vanha! 

Vastuussa vain itsestään, kunnes sekin jää. Nyt voi vielä lähteä ulos tai tehdä vain oman päänsä hyväksi vaikka  Muistipuiston tehtäviä, jos ei muuta tekemistä keksi. Ja ostaa ihan itselleen herkkupullan kaupassa käydessään.

Mielessä

Dosetti on tyhjentynyt, viikko on taas mennyt. Päivät kuluvat enimmäkseen tyhjäkäynnillä. Joskus on eloisampaa. Kylmä kevät avautuu hitaasti tänä vuonna. Maapallo pyörii avaruusreitillään, me sen mukana. Mitä on elämä, mikä on sen mieli?

Muistan, kun viisikymmentä vuotta sitten mies halusi keskustella elämän tarkoituksesta. Minua se ärsytti: -Minulla on syli täynnä elämän tarkoitusta! En pystynyt asiasta enempää puhumaan. 

Enpä taida osata nytkään. Maapallolla on kahdeksan miljardia ihmiselämän tarkoitusta ja kaikki muu elävä sen lisäksi. Me hiljaiset vanhukset omissa poteroissamme odotamme tarkoituksemme päätöstä. Paljonko on vuosia, minkälaisia ja missä?

Kai se tarkoitus tai mieli tai ilo löytyy nytkin jokaisen läheltä. Keillä on sielussa toinen koti, paluusta sinne.

-Päivä vain ja hetki kerrallansa.

 

Muista ikäsi

-Muista ikäsi, kuulin kauan sitten presidentti Koiviston sanovan  eräälle päätoimittajalle tämän 60-vuotisjuhlissa, kun tämä juhlakalu riehaantui tanssilattialla. Nyt kuusikymppinen on melko nuori minun näkövinkkelistäni.

Kuuntelin Ikääntyvien yliopistolla farmasian tohtori Jouni Ahosen luentoa ikääntyvien lääkityksestä ja ikääntymisestä.

Jotenkin kumman helpottavaa oli minulle kuvio ikääntymisen vaikutuksesta fysiologisiin elintoimintoihin. Kaikki toiminnot muuttuvat ja heikkenevät. Erityisesti hengitys ja hapensaanti vähenevät, kuten kuvio kertoo. Minä olen vuosia ihmetellyt hapen loppumisen tuntua reippaammin liikkuessani. Pysähtyessä vaikka liikennevaloihin pitää joskus nojata polviin vetämään happea. Rauhoittavaksi asian teki ohje, että hyväksy tämä ja toimi sen mukaan, liiku hitaammin. Tietysti liikunkin jo hitaammin, kun kaikki kävelevät ohitseni, päinvastoin kuin nuorempana. 

Ihmisten väliset erot ovat suuria, monista tekijöistä johtuen. Perusterve yli yhdeksänkymppinen naapurini kävelee raskas reppu selässään ja kassi kädessään puolen kilometrin mäkinousun kaupasta, mutta pysähtyy ja lepää monta kertaa matkalla. Hän myös pesee itse parvekeikkunatkin, lepää vain välillä. Pitääkö minunkin vielä?!

Kehon ja elinten vanhetessa väsymys tulee tutuksi. Joskus jokin kohta pettää, piilevä vika puhkeaa sairaudeksi, kivuksi, tukokseksi.  Liikunnallisuus kyllä pitää kuntoa yllä, mutta silti pitää hyväksyä ettei keho toimi samoin kuin ennen, ainakaan yli kahdeksankymppisenä. Palautuminen hidastuu. Pitemmän  lenkin jälkeen jalat ovat raskaat monta päivää. Pitää valita sopivat muodot ja määrät. Aionkin kohta iloita vesijumpassa, koska siellä on helppo hypellä veden kannattelemana. Sitten lounasta ja päiväunet. Ne ovat nyt tulleet tarpeellisiksi.

Aina ei luennoilta jää mitään mieleen, mutta tällä kertaa luennoitsija oli niin selkeä, että muutakin painui mieleen

Tämä apteekkari puhui painavasti siitä, että todellinen lääkkeiden käyttö pitää rehellisesti kertoa lääkärille. Monethan jättävät ottamatta määrättyjä lääkkeitä, vaikka olisivat ostaneet ne.  Tärkeätä olisi ihan pitää mukana listaa, johon on kirjattu lääkkeiden todellinen käyttö sekä muut, (usein tarpeettomat) ravintovalmisteet, joista monet vaikuttavat lääkkeiden pitoisuuksiin.

Riskitilanteita syntyy sairaalaan joutumisissa, jos lääkäri ei tiedä ettei potilas ole ottanut listallaan olevia ja ostettuja lääkkeitä. Lääkäri luulee, ettei lääke ole riittänyt, vaan määrää vahvemman annoksen. Joissakin sairauksissa tämä voi johtaa hengenvaaraan. 

Kehityshaaste

Jälkikasvun tai muiden lähi-ihmisten asioiden seuraaminen, murehtiminen ja neuvominen lienevät monelle ikäihmiselle tuttua. Näitä ajatuksia olemme monen keskustelukumppanin kanssa pohtineet. On toki sellaisiakin perheitä tai vaiheita, ettei mitään murehtimisen aiheita ole.  Tai vaiettuja huolia kannetaan hiljaa.

Toisten päätöksiin ei  yleensä kuitenkaan juuri pysty vaikuttamaan, vaikka kuinka niitä mielessään järjestäisi. Päinvastoin, neuvo tai mielipide,  jota ei ole pyydetty, aiheuttaa vain ärsyyntymistä. Ihmiset tekevät ja elävät omat ratkaisunsa. Ei sivusta voi rattia pyörittää, vaikka haluaisikin vain helpottaa toisten elämää. 

Isovanhempi saattaa pitää lähipiiriä perheenään, joka on hänelle kaikki kaikessa, varsinkin jos on muuten yksinäistä ja hiljaista. Jos muut eivät koe kuuluvansa laajennettuun perheeseen, asioitten levittäminen suvun pohdittavaksi tuntuu harmilliselta. Monasti  asiat silti sujuvat hyvin ja vanhemmat tai isovanhemmat ovat taustaturvana mielellisesti tai kannattelevat konkreettisestikin.

Kriisiaikoina tilanne voi kuitenkin kärjistyä. Ahdistus ilmenee monin tavoin.

Nuorempien asiat ja menot voivat pitää ikäihmistä nykypäivän elämänmenossa mukana ja antaa virikkeitä. Murehtiminen ja jatkuva mukana eläminen vaikeissa asioissa voivat kuitenkin käydä vanhan ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille raskaiksi ja ylivoimaisiksi. Oma ahdistus ajaa miettimään ja tarjoilemaan ratkaisuehdotuksia.  Eniten rasittavat asiat, joihin ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Omat tarpeet voivat jäädä huolten varjoon ja oma elämä voi jäädä kuin elämättä siinä pienessäkään mittakaavassa, mitä se voisi olla. Ainakaan se ei ole  hauskaa.

Nykyhetken asiat ja elämisen ratkaisut voivat olla hyvin erilaisia kuin mitä oman työelämän tai elämänkulun vaiheet ovat olleet ja siksi vaikeita ymmärtää. Joskus nuorempi väki ei myöskään ymmärrä, ettei muori enää ole entisensä. 

Jossain kohdassa huolenkanto ja oma ajankäyttö usein kääntyvät päinvastaisiksi sukupolvien välillä. Se on oma lukunsa ja voi sisältää monenlaista  problematiikkaa sekin. 

Minä olen asettanut itselleni kehityshaasteen. Haluan kehittyä myötämieliseksi sivustaseuraajaksi. Sellaiseksi, joka siunaa kaikkia tärkeitä ihmisiä heidän taipaleellaan, kuuntelee, mutta ei kaiken aikaa kysele ja mieti miten toisten pitäisi toimia eikä varsinkaan tyrkytä näkemyksiään, vaan luottaa. Auttaa kyllä pyydettäessä, jos voi. Mieheni osasi olla tällaista viisasta sorttia ja varmaan sinäkin, joka tätä luet!

Pitää koettaa vähän irtautua ja helpottaa omaakin elämäänsä.

Laulun tyttäret hiljentyvät

Kokot sai sytyttää. Savun haju jäi leijumaan pohjalaiskylien ylle.

Lintujen viserrystä joka puolella, hyppelehtimistä pihapuissa, mustarasras nurmikolla ja kuusen latvassa! Taustana kurkien ja joutsenten tööttäilyt lähipelloilla ja suolla, kuovin pitkä kevätpulina, joka tuo kevättunnelman. Yöllä tihkusadetta, nyt aurinko kirkastui esiin. Silmut täyttyvät, leskenlehti nousee maantien ojanpenkalla, nurmikko vihertyy silmissä. 

Vielä nähdään kevät! Ihanin väri on, kun koivut tulevat vaaleanvihreään lehteen, vielä eivät ole. Kuva on viime vuodelta.

Kerrostaloympäristössä näkyi ja kuului vain varis, metsikössä lintujen ääni uppoaa  autojen hurinaan, vanhassa kuusikossa lenkkipolun varrella ei kuulu minkään linnun ääni. Tulin siis maalle pitkästä aikaa. Saapa nähdä, syttyvätkö pääsiäisvalakiat nuorisoseurojen pihoilla tänään, kun on metsäpalovaroitus. 

Mutta jotenkin tuo lintujen ääni kuuluu metsästä ikäänkuin hiljempää kuin ennen. Nuorison mielestä panen television liian isolle. Heinäsirkat vaikenivat jo kaksikymmentä vuotta sitten. Nopeasta, hiljaisesta puheesta ja laulujen sanoista en saa selvää. Epäilen, että musiikista en kuule kaikkia sävyjä. Jokohan sitä pääsisi kuulokojejonoon?

".. ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät.", Saarnaaja.

Pysähtynyt

                                            HS 14.4.

On tämä pitkä eläkeaika merkillinen ilmiö. Tässä vain makailen keskellä aamupäivää ja odottelen, että tililleni tulisi jonain päivänä rahaa tekemättä mitään. Vertaan sitä pienyrittäjän elämään, jolle ei tule senttiäkään ilman omaa tuotosta. Jotenkin on tiukemmaksi tili mennyt, ostan halvinta ja vältän ostamasta mitään, mikä ei ole pakollista. Koko ajan tili kuitenkin hupenee, kun kahden paikan e-laskut kulkevat. Kuitenkin Suomessa voi luottaa, että eläkkeet toimivat uskollisesti.

Onnellisimman maan arviot perustunevat eniten tällaiseen luottamukseen. Ikäviä muutoksia tulee, mutta niistä taistellaan eduskunnassa ja niistä kuullaan etukäteen. Diktaattorin äkilliset ilmoitukset ja tuulenkäännöt luovat varmasti epäluottamusta. Tai se, että julkinen valta on teatteria, jossa sanat ja teot ovat aivan eri asia.  Kukaan ei usko kuulevansa totuutta, tai uskoo vain se joka pelkonsa vallassa pitää  vallanpitäjän televisiota ainoana tietolähteenään.

Voisikohan tuo sote-uudistus vähitellen löytää uomansa ja alkaa toimia? Oli hyvä kokemus, että pääsin nopeasti sairaanhoitajan vastaanotolle ja tutkimuksiin ajanvarauksen kautta ja sain myös reseptit yskään, vaikka en lääkäriä nähnytkään. Nyt luin, että uutuutena voi tehdä sairaanhoitajalle verkossa itse ajanvarauksen, 20 tai 60 minuuttia. Kyllä kokeneet sairaanhoitajat osaavat paljon. On täällä jo muutaman vuoden ajan muutenkin saanut apua puhelinkeskustelussa hoitajan kanssa, niin että päivystävä lääkäri toimii taustalla. Se nopeuttaa paljon.  Myös viime syksyn Sydänsairaala oli hyvä ja turvallinen kokemus. Paljon oli kehitetty edellisen operaation jälkeen. Nyt tuntuu myös, että yhteydenotto tabletilla kotihoidon osana voisi tuntua turvalliselta, sitten kun siinä vaiheessa ollaan. Turvattomin kohta on siinä, kun ei enää pärjää itsekseen, mutta riittävää apua ei saa.

Olo on pysähtynyt ja voimaton. Yskiminen on rasittavaa. Olen tässä opetellut huffausta eli hönkimistä yskimisen sijaan. Tuntuu että olisi äkkiä vanhentunut vuosia. Kiva kaupunkipäiväni kostautui näin.  Alkutalven hyvä kunto on sulanut pois. Ei huvita lukea, mutta olen katsellut Yle Areenasta Metsoloita tabletilla. Oli se hieno sarja.  

Jospa tämä tästä vielä kohenisi, kun aurinkokin paistaa.