Mummana

Varsinkin aiempina eläkevuosina kaipasin usein enemmän merkitystä ja vastuita elämääni. Nyt saan muutaman päivän ajan olla vastuullinen, kun kuljetan lasta päivähoitoon ja mukaan tulee naapurinkin lapsi. Ruuanlaittoa, nukkumaan laittoa, leikkejä, aikatauluja ja vaatteiden valintaa kuuluu päivään. Lapsi on kiinnostunut kasveista. Lumipalloheisiä mentiin katsomaan: Näitä kukkia olen odottanut koko kesän! Yhden yön yli olimme kahdestaan. Olen kiitollinen, että sydän on toiminut hyvin, että voin tämän tehdä. Huomattava väsymys vain painaa, kun jo parin viikon ajan ovat uneni olleet tavallista katkonaisempia. Pienet kivut ovat herätelleet vähän väliä ja on kuin olisi jotain epämääräistä. Kyllä tämä silti sujuu tämän rajallisen ajan. 

Pysähdyn välillä ja ajattelen: Olen nyt täällä, saan olla lapsen vierellä, tässä kodissa, ihailla tätä kesän kukoistusta ja meren välkettä. Tätä voi taas yksinäisinä jatkuvan nettiselailun päivinä muistella. 

Helsinki on suosikkikaupunkini, kun ei tarvitse asua keskustan hulinassa, mutta voi käydä sielläkin. Eilen kävimme Kiasmassa, kumpikin toisen kerran, ja rautatieasemalla ostamassa herneitä. Ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä, myös turisteja. Hyvä että elämä vilkastuu, mutta metro- ja bussimatkojen jälkeen olimme kumpikin aivan uuvuksissa  ihmispaljoudesta, tämä ehtymättömän energian lapsikin.

Lapsi toivoi, että hakisin hänet  jo kahdeltatoista, ettei aina tarvitsisi mennä päivälevolle olemaan hiljaa. Kävellessämme kotiinpäin hän hyppelehti ja  sanoi: -Siellä ne makaavat ja pitää olla  hiljaa. Minä saan täällä kävellä ja jutella aivan vapaana. -Tuntuu kuin päivälepo olisi sinulle vankila, sanoin. -Niin se onkin, kun on pakko makailla, vaikka ei yhtään väsytä.

Aikataulut ja ohjelmat sitovat usein lapset jo parivuotiaasta alkaen. - Kyllä sulla on helppoa, sanoi lapsi. Saat tehdä aivan, mitä itse haluat. -No niinpä onkin!  

Hetkinen, mitä kello on, joko pitää lähteä hakemaan!