Entiset tytöt

Kotikylän tytöt tulivat kylään. Pidettiin nyyttikestit: yksi toi leipomiaan hyviä voisilmäpullia, toinen aamulla tehdyn maukkaan pataleivän, kolmas herkullisen pätkiskakun ja kinuskikakun. Leipäjuustoa ja lakkahilloa pitää olla. Tekemäni mustikkapiirakka ei mahtunut pöytään. Smoothiemaljalla aloitettiin ja hedelmäsalaattia sekä kinuskipuolukkaherkkua otettiin lopuksi. Oli siis pienet kutsut vuosikymmenten muistoksi.

Muisteluksihan keskustelu pian kääntyi, hyvä niin, koska kymmenien vuosien muistot ovat aarre noin kauan kuin niitä muistaa. Suuret erot muistamisessa ilmeni. Jollakin tuntuu olevan liki valokuvamuisti. Toiset muistivat koulukuvista kaikkien nimet, monenlaiset tapahtumat lapsuusajoilta olivat tuoreessa muistissa. Minä muistin vähän etäisempää kotikylän väkeä ja tapahtumia kaikkein huonommin. Taisin kulkea kirjojen maailmoissa enemmän kuin ihmisten joukossa. Naapurit panivatkin lukemisia piiloon, kun näkivät minun tulevan. 

Sisareni kanssa ihmettelimme, että emme muista kuinka se savusaunamme oikein paloi, oli käsitys että se oli palanut. Naapurin tyttö: - Eihän se palanutkaan, vain nurkka kärähti mustaksi! Silloin olin itsekin muistavinani sen palaneen seinäpinnan kivikasan takana. Savusaunan kyllä muistan hyvin. Sauna sitten vain purettiin, kun uusi karjakeittiö-sauna rakennettiin. On se hyvä, kun on näitä muistin täydentäjiä saatavilla! 

Nimimuisti sakkaa eniten. Pirkko Lahti esitti hauskasti ikääntyneen muistin toiminnan: Aivojen muistivarasto on täyttynyt täpötäyteen ja tietoja sieltä noutava muistiukko on on käynyt hitaaksi. Tiedon haku voi kestää siis kauan eikä tietopalasta aina sieltä varastoröykkiöstä löydykään.

Aina se ihmetys on läsnä: Että me olemme nyt niitä vanhoja! Koska muistamme toisemme lapsesta asti, näemme toisemme eri ikäkausien välähdyksien läpi, elämänvaiheiden ja kokemusten kautta kulkeneina entisinä tyttöinä. Pitkäaikaisista ystävistä kiitos!