Siirtymäriitti

Nyt on tultu minun vuosikymmenelleni. Tämän päivän Keskisuomalaisen kuolinilmoitusten nimistä 9 oli syntynyt kaksikymmen- tai kolmikymmenluvuilla, 12 neljäkymmenluvulla tai myöhemmin. Samanlaisia tuloksia on sunnuntailehti antanut viime aikoina. 

Tätä se on ikäluokkani yleinen harrastus, kuolinilmoitusten luku. Tunnen useamman, jotka ovat lopettaneet kalliin lehden tilaamisen, kun huomaavat etteivät enää muuta siitä lue kuin kuolinilmoitukset. Tuttujen kuolemat saa tietää muutenkin. Yksi vaihe on silloin ohitettu, se kun alkaa sijoittaa itseään kuolinsivuilla näkyvien joukkoon. Ikäkausi-ilmiö, tärkeä siirtymä- ja kypsymisriitti ottaa aikataulunsa. 

Oli siinä lehdessä muutakin vanhusasiaa. Oli laaja juttu mummorallista, kertomus kuinka keskussairaalasta kuskataan operaation jälkeen ihmistä pitkin  hyvinvointialuetta, jopa niin ettei lähtiessä kerrota mille paikkakunnalle sadan kilometrin päähän viedään varastosänkyyn toipumaan. Tämä vain lisääntyy, kun sairaaloita suljetaan yksi toisensa jälkeen. Tuntuu, ettei tämä ole mahdollista maailman onnellisimmassa maassa. Kaikilta ei ole kysytty. 

Ihminen kypsyy siihen, mihin pitää kypsyä, kukin omalla tavallaan. Ei tarvitse luopua sellaisesta, mikä vielä voi jatkua, ei tarvitse vain odottaa loppua. Eletään jokainen päivä, joka elämän lahjasta on vielä jäljellä ja kiitetään, jos on hyvä päivä oman mittapuumme mukaan. Emme tiedä, paljonko niitä päiviä on jäljellä. Käytännön asioiden takia toivoisi, että saisi tietää paljonko jotenkuten toimintakykyisiä vuosia on jäljellä, mutta ei niitä paljon ole. Metsäkeskuksen neuvonantaja sanoi, ettei ole kuullut kenenkään katuneen, että aloitti liian varhain sukupolvenvaihdoksen suunnittelun. Muutoin on hyvä ettei tiedä, vaan elää tätä saatua päivää, iloiten siitä mistä voi iloita.  Lähipiirin äkkisairastumiset ja onnettomuudet havahduttavat siihen, miten haurasta elämä on ja miten äkkiä kaikki voi toisin.

Prinsessalle