Vuosimuistoja

Vuosi sitten oli tähän aikaan kolmenkymmenen asteen pakkaset. Luin, mitä kirjoitin blogiin silloin. Nyt ei ole yhtä kylmä, mutta viittätoista astetta kuitenkin ja olen ollut jonkinasteisesti sisätilavankina. Kyllä täällä tarkenee, kun pitää patterit päällä ja lämmittää takkaa. Minun lapsuudessani lämmityksenä olivat vain avoimet, varaamattomat takat ja tupakamarin pönttöuuni. 

Säät vaihtelevat, illat valostuvat. Olen taas kotiutunut tänne ja voisin jäädä asumaankin kuten viime talvena.  Mikäs tässä olisi taittaa talvea hellan kupeessa ja haudutella aamupuuroja takkapesässä. Hyvin paistui makkarakin suoraan pakastimesta. 

Tällaisen blogin yksi merkitys on olla omana muistina. Lueskelen ajoittain, millaista oli vuosi sitten tai viisi vuotta sitten. Joskus tulee vastaan jotain yllättävää. Usein muistan kuitenkin, kuin olisin eilen kirjoittanut. Muistan siis ajatukseni ja  kirjoittamiseni - eipä kyllä ihme kun samat ajatukset toistuvat tuon tuostakin -,  mutta muutoin en muista aina viime viikonkaan asioita. Ainakin pitää hakea ja kaivella muistista. Jos kalenterin merkintä jää illalla tai muutamaksi päiväksi, tulee muistiinpanoista hyvin lyhyet.

Olen siis asustellut edelleen joulun jälkeen syrjäkylän kodissa. Liukkaus ja kylmyys tekevät liikkumisesta vähäistä. Tuntuu, että ilta on kovin pitkä eikä pimeällä viitsi mennä ulos. Yhtenä iltana oli kuitenkin revontulet. Näin ne täällä ensimmäistä kertaa.  Värikkäin loisto oli jo mennyt ohi, kun facebookista näin revontulimerkintöjä. Oli hieno nähdä vihreät loimut yli taivaankaaren. Joulun aikaan oli hienoja tähtitaivaita vieraittenkin iloksi. Lapsenlapsikin näki Linnunradan ja ihmetteli ympäristön hiljaisuutta. Voi mennä ohi monta hienoa luontohetkeä, kun pysyttelee sisätiloissa.